keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Lokakuun fiiliksiä


Viime viikolla annoin periksi syksylle, istutin callunat ja kaivoin paksumpaa vaatetta esille. Pihaa ollaan laitettu pikkuhiljaa talviteloille ja tänään 4-vuotiaan kannustuksesta pestiin ikkunat. Meinasin laiskotella ja jättää sisäpuolen pesut jonnekin tulevaisuuteen, mutta eihän se sopinut apumiehelle laisinkaan. Urakan päätteeksi palkitsimme itsemme kuumalla kaakaolla!


Kasvihuoneen satokausi on pesua vaille valmis. Komeat määrät saatiin tänäkin vuonna tomaattia, reippaasti yli omien tarpeiden. Silti vähäsen haaveilen pihasaunasta kasvihuonerotiskon tilalla. Kateudesta vihreänä katselen muiden tyylikkäitä kasvareita. Tuosta meidän tönöstä ei saa kyllä kaunista tekemälläkään, vaikka pääasia pitäisi kai olla runsas sato eikä niinkään esteettisyys.


Viikonloppuna päästiin nauttimaan harvinaisesta herkusta; kaikki lapset viettivät koko viikonlopun isovanhempiensa luona. Perjantai-iltana kuunneltiin hyvää musiikkia Täyden kympin juhlassa ja lauantaina ajeltiin siskon luo Tampereelle. Vähäsen oli ristiriitaiset fiilikset, kun toisaalta olisi voinut istua kotona sohvalla hiljaisuutta kuuntelemassa, mutta toisaalta teki kuitenkin mieli viettää aikaa kerrankin aikuisten kesken - syödä ja keskustella ilman keskeytyksiä. Tiedostan tottakai, ettei mene enää kauaakaan kun jo ikävöin näitä pikkulapsivuosia, mutta nautin kyllä siitäkin huolimatta täysillä kahden vuorokauden mittaisesta hermolomasta.

Syksyistä loppuviikkoa,
Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti