sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Luukku 18 | Appelsiini-tuorejuustokakku & arvontamuistutus


Meillä syntymäpäiväjuhlien järjestely on aina vahva osa joulujärjestelyjä. Synttärikakuksi tein tänä vuonna tuhdin suklaisen appelsiini-tuorejuustokakun, joka maistuisi hyvältä varmasti joulupöydässäkin. Resepti muodostui siinä tehdessä ja mitat ovat suuntaa antavia.

Suklainen kakkupohja

125 g voita
125 g sokeria
2 munaa
80 g jauhoja
30g kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

175 astetta, 20-30 min

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Paista leivinpaperilla vuoratussa irtopohjavuoassa.


Appelsiinituorejuustotäyte

3 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
yhden appelsiinin raastettu kuori
yhden appelsiinin mehu
1 prk kermaa

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma.
Sekoita tuorejuusto, sokeri ja kuoriraaste yhteen sähkövatkaimella.
Kuumenna mehu, sulata liivatteet siihen ja lisää se ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon.
Yhdistä seos varovasti kermavaahtoon.
Kaada jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä noin neljä tuntia.

Suklaatuorejuustotäyte

3 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g Talous suklaata
½ dl sokeria
½ dl appelsiinin mehua
1 prk kermaa

Liota liivatteet. Vaahdota kerma.
Sulata suklaa varovasti mikrossa ja sekoita yhteen tuorejuuston ja sokerin kanssa.
Kuumenna mehu, sulata liivatteet siihen ja lisää se ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon.
Yhdistä seos varovasti kermavaahtoon.
Kaada jähmettyneen appelsiinitäytteen päälle ja hyydytä vähintään neljä tuntia




Suklaaganache

100 g Talous suklaata
0,75 dl kuohukermaa (itse laitoin 1 dl, mutta jäi liian löysäksi)

Kuumenna kerma kattilassa, ota pois liedeltä ja sekoittele paloiteltu suklaa joukkoon. Anna hetki jäähtyä ja kaada jähmettyneen kakun päälle. Koristele kakku appelsiinilohkoilla, marengilla ja sitruunamelissalla.

Herkullista joulun odotusta,
Heidi

Tämä päivä aikaa osallistua ARVONTAAN.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Terhi. :) Kakku onnistui mielestäni oikein hyvin, vaikka keksin reseptin omasta päästä.

      Poista
  2. Eikä, mikä herkku! Minulla on jo nyt jouluähky, vaikka joulukaan ei ole vielä koettanut. Herkkuja on tullut syötyä ja sen huomaa vaa'alla :) Noh, ehkä tällainen kakku pitää vielä tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli aika herkkua, mut myös niin tuhtia, että sitä on vieläkin pieni pala jääkaapissa. :D Ei niitä kiloja ja kaloreita kannata stressata, elämässä on paljon suurempiakin asioita stressattavana. :)

      Poista
  3. Oi, näyttää ja kuulostaa aivan mielettömän ihanalta! <3 Harmi, että olen allerginen appelsiinille. Elämän ilman appelsiinimehua sentään just ja just sietää, mutta tällaisten herkkujen kohdalla alkaa jo todella harmittaa. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii! No tähän kakkuun sopii onneksi moni muukin appelsiinin tilalle suklaan kaveriksi. :)

      Poista