torstai 16. helmikuuta 2017

Marimekon Flower maljakko - Rakkautta ensisilmäyksellä


Mulla kävi ihan mieletön tuuri viime viikolla! Voitin Katjan ihanassa Valkoisen vuoren rinteillä -blogin ystävänpäiväarvonnassa itselleni Marimekon Flower maljakon. Osallistuessani valitsin puuterin värisen, mutta arvonnan osuessa kohdalleni kävin pienen kamppailun itseni kanssa ja päädyin sittenkin oliivin väriseen maljakkoon. Ja voih, kyllä kannatti - maljakko on
t ä y d e l l i n e n !


Olo oli tänään kuin lapsella jouluaattona. Vilkuilin koko aamupäivän malttamattoma kelloa, kun postisetä soitti aamulla tuovansa paketin yhden ja kahden välillä. Ja vähintään yhtä innoissani olin, kun avasin pahvilaatikkoa ja kaivoin maljakon esiin. Raaskin napsaista maljakkoon yhden ruusun miehen ystävänpäivänä tuomasta kimpusta.


Viikonloppuna lueskelin uusinta Avotakkaa ja silmiini osui Marimekon mainos, jossa oli tuo upea oliivin värinen maljakko. Pohdiskelin hetken, että jokohan arvonta on suoritettu. Voi sitä riemua, ilon kiljahduksia ja hypähtelyjä, jotka Katjalta saatu sähköposti sai sunnuntai-illalla aikaan.


Pystyn jo kuvittelemaan kuinka kauniilta herkkä harsokukkakimppu näyttää tuossa. Ja mikä parasta, tämä maljakko kestää katseita ilman kukkiakin.


Kiitos vielä Katjalle Valkoisen vuoren rinteille sekä Finnish Design Shopille tästä päivän piristyksestä, pus!


Mitäs tykkäätte mun uudesta maljakosta? Kateudesta vihreinä tietysti. ;)

Iloista viikonloppua,
Heidi

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Tykkään siitä ihan valtavasti ♥

      Poista
  2. Onnittelut voitosta! Tuo maljakko on kyllä kaunis ja tykkään väristä, hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kävi kyllä aikamoinen tuuri. JA onneksi päädyin tuohon uutuusväriin.

      Poista
  3. Kaunis ja suloinen maljakko! Mahtava tuuri sinulla, onnea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta vie oli, kiitos! :) En malta odottaa, että pääsen poimimaan luonnonkukista kimpun siihen.

      Poista
  4. Tuo maljakko on kyllä aivan ihana! <3 Olen käynyt sitä ihailemassa tässä postauksessa periin otteeseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla! :) Se on kyllä livenä vielä paljon kauniimpi kuin osasin odottaa.

      Poista