tiistai 29. heinäkuuta 2014

Feta-tomaattipiirakka ja mustikkamarmoroitu juustokakku

Oli ihan unohtunut jakaa nämä herkulliset reseptit teidän kanssa!

Meillä kävi pari viikkoa sitten kauan odotettuja vieraita iltakylässä ja tarjosin elämäni ensimmäistä kertaa lihatonta suolaista piirakkaa. Vielä viisi vuotta sitten kasviksista minulle upposi tyyliin kurkku ja paprika, mutta olen päässyt todella hyvin eroon nirsoudestani. Tänä kesänä olen tottunut jopa tomaatin makuun, vaikken ikinä olisi uskonut, joten tässä herkkuresepti!

 Feta-tomaattipiirakka

Pohja:
100 g pehmeää voita
2 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl kylmää vettä

Täyte:
200 g feta-juustoa
kirsikkatomaatteja
pinaattia
2 dl maitoa
3 munaa
½ tl suolaa
ripaus valko- ja mustapippuria

200 astetta, 40 minuuttia


Toinen äärettömän helppo ja herkullinen tarjottava on mustikkamarmoroitu juustokakku. Kakun kruunaa kaunis marmorikuvio.


Mustikkamarmoroitu juustokakku

Pohja:

200 g Digestivejä
75 g sulatettua voita

Täyte:
2 prk maitorahkaa
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
1 ½ dl sokeria
3 munaa
½ dl maissitärkkelysjauhoja (Maizena)
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua

Pinta:
1 dl mustikoita
1 rkl sokeria

175 astetta, 50 minuuttia

Sekoita hienonnetut keksit ja voi. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun irtopohjavuokaan.
Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella ja kaada vuokaan.
Soseuta sulaneet mustikat ja sokeri sauvasekoittimella ja lusikoi seosta kakun pinnalle. Vedä veitsellä raitoja.


Lapsilla on ollut tänään lystiä, kun päivällä oli kavereita leikkimässä ja illalla vielä isovanhemmat tulivat kyläilemään. Tällä kertaa appivanhemmat toivat mukanaan paitsi ison satsin mustikoita ja vadelmia myös POLTTOPUITA. Oli vähän hullumaista kantaa puita hiki päässä varastoon, kun lämpömittareissa hellerajat paukkuvat jo neljättä viikkoa. No kohta varmaan tuskaillaan jäätyneiden putkien kanssa ja puille tulee korvaamatonta tarvetta.

Kahvin (jota en muuten juo) kanssa maisteltiin "naapuriperheen" tuomia Amerikan tuliaisia.


Kivaa keskiviikkoa,
Heidi

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Linkki Bileet | No. 2

Nyt on SOME Linkki Bileiden aika. Kaikki mukaan Home Sweet England -blogissa järjestettäviin bileisiin!


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Juhlahumua Tampereella










Miehen kesälomat on tältä vuodelta jo vietetty, mutta on kiva "leikkiä lomaa" ja viettää arki-illat sekä viikonloput pieniä reissuja tehden, uiden, grillaten, erityisesti keleistä ja hetkestä nauttien. Vaikka kesällä tunteja tuntuu olevan vuorokaudessa paljon enemmän kuin talvella, pian on taas elokuu ja viimeinen kesäkuukausi aloittaa tutun juoksemisensa.

Me vietimme mukavan, mutta suht tukalan viikonlopun Tampereella. Seitsemän ihmistä ja kaksi yötä kuumassa kaksiossa; pakkohan sitä oli lähteä lauantaipäiväksi Ideaparkkiin vilvoittelemaan ja hääpäivää viettämään. ;) Kuudetta hääpäiväämme juhlistettiin romanttisesti koko perheen ja sukulaispariskunnan voimin ravintolapäivällisellä.

Tänään nimipäivä alkoi siskon paistamilla letuilla ja jatkui Pyynikin näkötornin kahvilan munkeilla. Äitienpäivänä istutetut ruusutkin olivat auenneet sopivasti nimppareiksi. :)


Mukavaa alkavaa viikkoa,
Heidi

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Linkki Bileet

Toivotko blogillesi lisää lukijoita tai haluaisitko löytää uusia mielenkiintoisia blogeja? Home Sweet England -blogissa on nyt Linkki bileet! Sivuilta löydät myös ohjeet linkitykseen.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Rauman pitsiviikko ja kansainväliset markkinat









Ollaan parina iltana käyty kiertelemässä Vanhaa Raumaa ystäväpariskuntien kanssa. Ensimmäinen kierros tehtiin keskiviikkona ja kierreltiin vähän avoimia pihoja sekä pihakirppiksiä. Torstai-iltana laahustettiin Kansainväliset markkinat läpi. Perinteiseen Mustan pitsin yön väenpaljouteen ei ole tänään tarkoitus lähteä ja olikin kiva kiertää markkina-aluetta kaksien rattaiden kanssa vähän väljemmässä väkimäärässä jo päivää aikaisemmin.

Rakastun tähän kaupunkiin yhä uudelleen ja uudelleen. En varmaan koskaan kyllästy kiertelemään vanhan kaupungin vanhojen puutalojen välissä mutkittelevia mukulakivikatuja. Ei ole UNESCO turhaan valinnut Vanhaa Raumaa maailmanperintökohteeksi!



Sääli, että keskustan läpi virtaava "Rauman ganal" näyttää nyt tältä. On siellä sentään jotain kaunista, yksinäinen ruusu.

Varmaan joka toisessa blogissa on viime aikoina kehotettu käymään asuntomessuilla, no minä suosittelen visiittiä Raumalle. :)

Kivaa viikonloppua,
Heidi

torstai 24. heinäkuuta 2014

Hups, ostin kengät!

Kuinkakohan monta kertaa vuodessa mahdan uskotella itselleni (ja miehelle), että "tämän jälkeen en sitten enää osta uusia kenkiä".


No nämä vaaleanpunaiset Vagabond Cortonat oli vaan taas pakko saada! Viimeksi jouduin tyytymään beigen värisiin, mutta nyt sattumalta löysin (tai siis rakas ystäväni löysi, mutta olivat hänelle pari kokoa liian isot -hihhihhii) nämä kauan himoitsemani tennarit.

ennen ja jälkeen

Beiget Cortonatkin ovat taas melkein kuin uudet ikävän mehut seinälle -katastrofin ansiosta. Pikkuherra laittoi ruokasalin seinän uuteen uskoon raidoittaessaan sen sinertäväksi viinimarjamehulla. Käsi huitaisi vahingossa mukia ja mehut lensi kaaressa seinälle ja verhoille. Ensin yritin pyyhkiä ihan astianpesuaineella, sitten siirryin Vanishiin ja lopulta käytiin kaupasta ostamassa ihmesieni. Ei auttanut sekään, mutta tennarit sentään kiiltävät ihmesienen ansiosta!


Nämä kaunottaret olin jo tyystin unohtanut, mutta onneksi ne löytyivät ennen kelien viilenemistä. Ostin ne viime vuonna Gdanskista muutamalla eurolla. Ihmettelen vaan, miksen ostanut myös valkoisia! :D

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. <3

Helteistä torstaipäivää,
Heidi

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Herkkukori


Appivanhemmat toivat eilen mitä herkullisimman kesäisen tuliaisen iltakahvilla poiketessaan. Kunpa vielä tuoksu välittyisi kuvasta! Metsämansikat ehtivät parempiin suihin jo ennen kameraa, osa laitettiin pakastimeen ja tänään välipalaksi herkuteltiin vielä kermavaahdolla ja mansikoilla. 


Yhden vadelman pikkuveli ehti sujauttaa isosiskon uuden teemaan sopivan mekon taskuun. :)

Makeaa viikonloppua,
Heidi

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kesäkynnet


Vaikka tänä kesänä onkin trendikästä omistaa mattavalkeat kynnet, me hulluteltiin neidin kanssa ja maalattiin kynnet kirkuvan keltaisella ja levitettiin päälle vielä hopeaa glitteriä. Oli muuten järkyttävän vaikeaa löytää glitterlakkaa, joka on ihan tosissaan hopeista eikä kimalla värillisenä! Tämän löydön tein lopulta viime syksynä Gdanskissa.

Neidillä on ollut pitkään paha tapa pureskella kynsiään, mutta nyt ollaan vihdoin saatu sormet pois suusta lakkauksen avulla. Jee! Kuinkas saataisiin vielä pikkuveljen kynnet kasvamaan?!

Kivaa sunnuntaita,
Heidi

torstai 10. heinäkuuta 2014

Vessan uusi ilme





ennen
ennen







Tippa maalia, pieni pala tapettia, Ikeasta uudet pyyhekoukut, matto, saippuapullo, wc-paperiteline sekä valkoinen pytyn kansi, - kolmekymppiä rahaa ja kolmisen tuntia aikaa. Olen tyytyväinen! :)

Kivaa viikonloppua,
Heidi


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäilta rannalla




Asumme merenrantakaupungissa, mutta käytämme sitä aivan liian vähän hyödyksi. Tänään lapset pääsivät ensimmäistä kertaa tänä kesänä mereen pulikoimaan ja voi sitä riemua! :) Itse kastauduin vain polviin asti, huh mikä vesipeto olenkaan...

Helteistä keskiviikkoa,
Heidi

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Omat, upeat pionit


Vasta viime päivinä olen ymmärtänyt pionien ihanuuden. Entisen asukkaan jäljiltä pihamme on viimisen päälle hoidettu ja ollaankin innolla seurattu mitä mistäkin on lähtenyt kasvamaan. Muutama puska saa syksyn tullen lähteä, mutta näitä ihanuuksia haluan lisää!

Mainiota maanantaita,
Heidi

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kastejuhla


"Nyt tuntuu, nyt tuntuu
niin isolta nyt tuntuu,
kun katselen mä tuota
pientä, pientä vauvaa."

Ihana, liikuttava kastejuhla takana. Onni on perhe ja ystävät.

Kiitos <3
Heidi