sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Ensimmäinen adventti ja adventtikynttelikkö
Tänään alkoi virallinen joulun odotus ensimmäisen adventin myötä, mutta meillä on ehditty jo tuhota glögipullo jos toinenkin ja joululaulutkin ovat raikuneet jo hyvän tovin... Tänä vuonna tein adventtikynttelikön pilttipurkeista ja pitkän pohdinnan jälkeen ripustin numerot perinteiseen kynttelikköön.
Puisesta männynkäpymansetein koristellusta kyntteliköstä - siitä tuntee joulun. Olin jo lapsena oikea jouluhöperö ja siinä vaiheessa kun äiti laittoi keittiön pöydälle paljon hienomman ja paljon isomman puisen kynttelikön palamaan, tiesin hartaasti odotetun joulun alkaneen. Silloin sai myös lopultakin aloittaa joululaulujen kuuntelun. Lapsuusjouluista on jäljellä enää lämmin muisto ja nyt on omien lasteni vuoro laskea öitä joulupukin tuloon ja kuullostella tiukujen helinää. Ihanaa jouluntaikaa. ♥
Tunnelmallista joulunodotuksen aikaa kaikille,
Heidi
perjantai 7. marraskuuta 2014
Ensilumi
Hmm, tontun jälkiäkö?
Leikkimökin ensilumi. :)
Talvista perjantaita,
Heidi
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Halloween pileet
"Mä olen odottanut tätä päivää niiiiin paljon!" totesi esikoistyttömme, kun perjantaina koristeltiin kotia juhlakuntoon. Askartelut aloitettiin jo pari viikkoa ennen juhlapäivää ja voi sitä riemua kun vihdoin viimein päästiin laittamaan tuotoksia esille.
Ikäväkseen keskimmäinen lapsemme oli niin kovassa flunsassa, että nukahti juuri ennen vieraiden saapumista ja kurpitsan kaiverruskin jäi hänen osaltaan seuraavaan päivään. Kolmen tunnin unien ja särkylääkkeen jälkeen hän jaksoi sentään tulla herkuttelemaan kanssamme.
Hämähäkkimuffinsseja, Frankensteinmuffinsseja ja pääkallohyytelöä... Nammm.
Halloweenista sulavasti seuraavaa juhlaa odottelemaan. Suuntaamme nimittäin kohta katsomaan Prisman joulunavauksen ilotulitusta. Eilen avattiin glögikausi, ekat joulutortut on leivottu ja jouluaskartelutkin jo tehty. Joulun odotukseni on alkanut. ♥
Tunnelmallista sunnuntai-iltaa,
Heidi