sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Pyhäjärvellä


Pakkasimme aamulla eväät, potkukelkat, luistimet sekä pilkkitarvikkeet autoihin ja suuntasimme Pyhäjärven jäälle nauttimaan talvisesta sunnuntaista. Matkalla yritimme huhuilla sääennusteen lupaaman auringonpaisteen perään, mutta tasaisen siniharmaa maisema oli järveltä katsottuna oikeastaan todella kaunis.


Ahvenia ei saatu, mutta muuten meillä oli oikein onnistunut reissu. Retken päätteeksi paistoimme rannassa makkaraa.


Järvellä kävi kylmä tuuli, mutta melkein saatoin jo kuvitella kesän ja paljaat varpaat auringon lämmittämällä rantahiekalla. Nyt kuitenkin hytisen peiton alla ja mielessä on ajatus iltasaunasta.

Suloista sunnuntain jatkoa,
Heidi

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vanhan talon moderni keittiö


Siitä tulee kohta kolme vuotta täyteen, kun keittiöremontti valmistui ja pyyhin remonttipölyjä uuden keittiön tasoilta vatsa pystyssä lasketun ajan kolkutellessa jo ovella. Kummallisesti ne vuodet vierivät! Muistan sen vieläkin kuin eilisen.


Viikonlopun alkajaisiksi jynssäsin lattialistoista lähtien koko keittiön. Välillä koottin Ryhmä Hau -palapeliä lattialla ja sitten taas soviteltiin tavaroita uusille paikoille. Urakan päätteeksi aurinko tuli esiin ja loisti kilpaa keittiön kanssa.


Olen alkanut haaveilla vanhasta tai edes vanhan näköisestä hyllystä tuohon mikron oikealle puolelle muurin kylkeen, sillä tykkään pitää päivittäin käytössä olevat mausteet käden ulottuvilla. Hyllyyn voisi laittaa esille kauniita esineitä ja samalla saisi lisätilaa astioille. Vaikka tykkään meidän modernista keittiöstä, olen alkanut kaivata sinne ripausta rustiikkia.


Aikaisempia keittiöpostauksia löytyy täältä (remontin jälkeisiä fiiliksiä & ennen-kuvat) ja täältä (mitä tekisin toisin).


Lempeää sunnuntai-iltaa,
Heidi

lauantai 21. tammikuuta 2017

Upeaa viikonloppua!



Taivas tervehti tänään syvän pinkkinä aamuista pyjamassa hiipivää valokuvailijaa. Kannatti herätä!

Olkoon viikonloppunne yhtä upea kuin tämä auringonnousu. ♥

maanantai 16. tammikuuta 2017

Vanha tv-taso - mikä löytö!


Lunastettiin eilen miehen kanssa joululahjaksi saatu brunssilahjakortti ja koska lapsenvahdit eivät antaneet meille kotiintuloaikaa, kiertelimme muutamalla kirppiksellä vielä brunssin päätteeksi. Minähän en siis koskaan löydä kirpputoreilta mitään ostettavaa, joten voitte kuvitella kuinka innoissani olin tästä kuuden euron löydöstä! Saattaa olla, että autoon päästyämme kiljahdinkin muutaman kerran.


Ihailin kirppiksellä myös vanhoja tikkaita, mutta pidin niiden hintaa turhan kovana. Lähteissä mies vitsaili kustannuksellani ja näytti sellaisia tiedättekö, remontissa käytettäviä kokoontaittuvia tikkaita, että eikös vaan olisi komeat. Silloin tulin juosten takaisin ja muistan äännelleeni jotain, mikä tuskin oli mitään ymmärrettävää, että onko se, voiko se olla - ja kyllä! Tämä vanha tv-taso nojasi kokoontaitettuna tikkaita vasten. Hintalapun näkemisen jälkeen ei tarvinnut edes kahta kertaa miettiä lähteekö se meidän mukaan vai.


Laitoin kirppishai-ystävälleni tietysti kuvan löydöstäni ja hän ihmetteli, että mikä siinä oli uutta. Minulla nimittäin on jo toinen lähes samanlainen pöytä, mutta jos tällainen kuudella eurolla tulee vielä joskus vastaan niin lupaan, että sitten minulla on niitä kolme.


Taso päätyi nyt ainakin toistaiseksi sohvapöydäksi takkahuoneeseen. Nälkä kasvaa syödessä, joten aloin haaveilla uusista tapeteista ja ehkä jopa puolipaneelista tähän huoneeseen! Takkahuone onkin ainut, missä maalipensseli ei ole vielä kolmen vuoden takaisen muuttomme jälkeen heilunut. Kaksi kertaa joutuu kyllä miettimään ennen kuin siihen hommaan taas ryhtyy, sillä täällä on kangastapetit laitettu jollain ihmeaineella seinään kiinni, eikä ne meinaa irrota sitten millään.

Iloa uuteen viikkoon,
Heidi

perjantai 13. tammikuuta 2017

Olohuoneen uusi järjestys & diy hylly


Paha Nuutti pois sen viepi JA kääntää saapuessaan koko talon ylösalaisin! Piti eilen tehdä ihan perussiivous; aloitin aamulla imuroinnilla, josta jatkoin lattioiden pesuun. Yhtäkkiä huomasin raahaavani sohvaa toiselle puolelle huonetta ja sovittelevani sitä ikkunan eteen. Kello taisi olla liki puolenyön, kun huonekalut olivat vihdoin löytäneet uudet paikkansa.


Nähtäväksi jää tottuuko silmä uuteen järjestykseen vai siirretäänkö huonekalut seuraavan viikkosiivouksen yhteydessä takaisin tutuille paikoilleen. Vaihtelu tuntuu kyllä virkistävältä! Erityisesti tykästyin tuohon ekan kuvan diy hyllyyn. Lukunurkkaus siirtyi ruokasaliin, joten siitä liikeni toinen noista perunalaatikoista ja toisen hain meidän makkarista. Täytyykin muuten keksiä miehelle uusi yöpöytä jostain, hihi.


Vinkki teille, jotka asutte myös johtoviidakossa. Korit kätkevät siististi sisäänsä monta metriä erilaisia johtoja sekä latureita, jotka muuten kiemurtelisivat pisin lattioita


Meillä on rakkaan ystäväni kanssa samanlainen sisustusmaku ja kyläillessämme toistemme luona löytyy yleensä aina jotain, minkä haluaa heti päästä toteuttamaan myös omassa kodissa. Tämä villasukkaämpäri on yksi näistä varastetuista ideoista. Vanhassa talossa on talvisin tarvetta näille mummujen kutomille sukille ja ämpäristä vieraidenkin on helppo napata lämmikettä varpaille.

Rentouttavaa viikonloppua,
Heidi

lauantai 7. tammikuuta 2017

Mahtava amaryllis


Joulusta hujahtanut jo kaksi viikkoa, mutta amaryllis on alkanut ilahduttaa meitä vasta nyt. Ja se on ihan todella upea! Varsikin on pysynyt mukavan lyhyenä. Melkein kaikki muut joulun kukkaset alkavatkin olla jo tiensä päässä. Tänäkään vuonna joulukaktuksesta ei auennut kuin kolme kukkaa, ja nuput putoilivat pois yksi toisensa jälkeen. Mitäköhän teen väärin?


Amarylliksen valtavat kukinnot ja tuo hento kultainen hohto noilla suurilla terälehdillä ovat kyllä vertaansa vailla.


Amaryllis ilahduttaa meitä olohuoneen "lukunurkkauksessa", jonka meidän karvapää on aika hyvin valloittanut omaan käyttöönsä.


Jotkut ovat kuulemma jo riisuneet kodin joulusta ja moni taitaa laittaa nyt loppiaisviikonloppuna koristeet odottelemaan ensi joulua. Meinaako joku pitää valot ja koristeet ihan nuutinpäivään asti? Minä taidan... Kuusikaan ei varista vielä yhtään. :)

Loistavaa viikonlopun jatkoa,
Heidi

perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiaisbrunssi


Lapset ovat yökyläilemässä isovanhempiensa luona, joten meillä oli aikaa aloittaa päivä kiireettömästi brunssilla.


Testaukseen pääsi mieheni netistä tilaama 8-vuotiaan Abbeyn keksintö Makin bacon - pekoniteline, jossa pekoni valmistuu muutamassa minuutissa mikrossa. Pekonista tuli ihanan rapsakkaa, eikä se uinut rasvassa kuten pannulla paistettaessa.


Ihastuin jouluna paholaisen hilloon ja tein sitä jo toistamiseen pienen satsin. Sopii erinomaisesti vahvan cheddarin kaveriksi, nam!


Nyt on hyvä lähteä polttamaan kaloreita eli ottaa suunta kohti Ikeaa.

Pirtsakkaa loppiaista,
Heidi