sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Marraskuun menovinkki - Badding-musikaali
Sain Teatteriyhdistys Fake ry:ltä kutsun Badding-musikaalin ensi-iltaan. Kulttuurikuppila Brummissa vierailin ensimmäistä kertaa ja paikka yllätti minut rentoudellaan sekä tunnelmallisuudellaan. Perjantai-ilta oli erittäin onnistunut harrastenäyttelijöiden ja livebändin kuljettaessa meidät vuosikymmenten taa. Vaikkakin taiteilija itse on poistunut keskuudestamme jo ennen syntymääni, esitetyt kappaleet olivat minulle varsin tuttuja. Raulin elämäntarina sitten taas ei niinkään. Näyttelijäkaarti loisti sekä näyttelijäntaidoillaan että upeilla lauluäänillään ja musikaali kuljetti hienosti läpi Raulin elämän ilojen ja surujen. Rakastamieni klassikkokappaleiden säestämänä suosittelen musikaalia sinullekin!
Sunnuntaiterkuin,
Heidi
Kiitos Teatteriyhdistys Fake teatterielämyksestä!
maanantai 23. lokakuuta 2017
Kun 5-vuotias kokkasi & selviytymiskikka ruokakauppaan
Meidän koko perhe on innostunut Junior Masterchefistä! Linnoittaudumme kainalokkain sohvalle katsomaan, kun huikean taitava kilpajoukko loihtii toinen toistaan herkullisempia annoksia. Ohjelmasta inspiroituneena meidän keskimmäinen suunnitteli ja toteutti erään lauantain ruokailut. Perjantai-iltana ei meinannut millään uni tulla ja sängystään hän huuteli meille olkkariin ideoitaan. Pikkuisen hymyilytti! :)
Pihviä piti olla! Ja alusta loppuun itse grillattuna tottakai. Rannekello käteen, josta poika katsoi paistoajan - minuutti per puoli. Pihville hän valmisti isän kanssa "voisuolaa" eli maustevoin. Perunat haettiin omalta maalta ja ne hän pesi sekä keitti kypsiksi. Lisäksi tomaattia, kurkkua ja paprikaa. AVOT!
Jälkkäriksi hän valmisti isän avustuksella suussa sulavan crème brûléen, jossa jännittävin vaihe oli tietysti kaasupolttimen käyttö. Olen pyrkinyt ottamaan lapset pienestä pitäen mukaan kotitöihin ja tämä itse suunniteltu sekä toteutettu ruokalista on aivan loistavaa vastapainoa nirsoryhmäilylle. Kun lapsi saa itse päättää ruokalajin ja vielä pääsee valmistamaan sen perheelleen niin nirsoilusta ei ole tietoakaan. Niin pihvit kuin bruleet hävisivät kaikkien lautasilta mukisematta!
Koko projektihan alkaa kauppalistan suunnittelulla eikä kauppareissutkaan ole enää pelkkää selviytymistä, kun lapset hakevat innokkaina tarvittavia ruoka-aineita. Jos lapsi ei osaa vielä lukea, niin kauppalistan voi yhtä hyvin piirtää hänelle tai antaa hänen piirtää itse. Näillä eväillä toivotan teille oikein maittavaa viikkoa ja rentouttavaa syyslomaa kaikille onnekkaille!
Terkuin,
Heidi
torstai 19. lokakuuta 2017
Syksyaskartelua & vinkki lehtien prässäykseen
Onko teidänkin mielestä ruska loistanut tänä vuonna erityisen kirkkaana ja kestänyt totuttua pidempään? Jotenkin minusta tuntuu, että viime vuosina ruska on mennyt ohi ennen kuin on ehtinyt huomatakaan eivätkä lehdetkään ole olleet erityisen värikkäitä vaan ruskistuneet nopeasti. Nyt on saatu nauttia niin kauniista ja lämpimästä syksystä! Kaikissa keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä hehkuvat lehdet ovat erinomaista materiaalia syksyisiin askarteluihin.
Askartelimme poikien kanssa viime viikolla kerhossa koivumetsiä. Inspiraatio iski heti ja näin silmissäni keltaisen lehtimaton, jonka olin kuvannut Kurjenrahkan kansallispuistossa alkusyksyllä. Kotona poimin keijuangervon kauniisti värjäytyneitä pienen pieniä lehtiä ja prässäsin ne työtä varten. Parin päivän kuluttua lehdet olivat tarpeeksi kuivia ja liimasimme ne paperille lehtimatoksi. Lehdet olivat säilyttäneet kirkkaan punakeltaisen värinsä kuivatuksesta huolimatta. Aiemmin olen harmitellut värien haalistumista prässäyksen aikana, mutta ratkaisu löytyi keittiön kaapista.
Vinkki! Lehtien väri säilyy paremmin, jos niiden päälle ripottelee suolaa.
Lehtien prässäys:
Suojaa pöydän pinta muovilla, jos lehdet ovat kovin kosteita.
Asettele lehdet yksitellen parin sanomalehtiarkin päälle.
Ripottele suolaa lehdille, jotta lehtien upeat värit säilyisivät paremmin.
Käännä pari kolme sivua lehtien päälle ja laita muutama kirja painoksi.
Anna kuivua muutama päivä.
Tämän askartelun kanssa taisi nyt käydä niin, että anti-askartelija äiti oli innostuneempi kuin kaksi poikaa yhteensä. Nuoremmalla veljeksistä inspiraation löytyminen kesti paljon pidempään kuin minulla ja hän innostui askartelusta vasta, kun kaverit olivat jo saaneet työnsä valmiiksi ja kerhoaika oli loppumassa. Rankkaa olla lapsi, kun joutuu valitsemaan taiteilun ja leikkimisen välillä!
Aurinkoista loppuviikkoa,
Heidi
maanantai 16. lokakuuta 2017
Nirsoryhmälle osa 4 - Aura-kurpitsakeitto
Kesäkurpitsaa lukuunottamatta en ole koskaan valmistanut mistään muusta kurpitsasta mitään. Aiemmin meillä on käytetty kurpitsaa ainoastaan halloweenina lyhtyjen muodossa. Kummityttöni inspiroimana tein toissa viikolla myskikurpitsasta maukasta kurpitsasosekeittoa, johon laitoin höysteeksi Aurajuustoa.
Myskikurpitsa oli tosiaan minullekin uusi tuttavuus, mutta euron kilohinnalla uskalsin siihen tutustua. Ja pakko myöntää, että ostan toistekin. Seuraavaksi mieleni tekee testata myskikurpitsa-risottoa, joten jos sinulla on lyömätön resepti takataskussasi niin vinkkaathan siitä minulle.
Kasvisosekeitto uppoaa toisiaan meidän kaikille kolmelle lapselle ja ajattelin, ettei tämä sen kummempaa olisi. Yksi. Pieni. Virhe. Sanoin KURPITSA. Voi nolo, aloittelijan moka, vaikka konkari tässä jo pitäisi olla! No sentään vanhin lapsista söi urheasti lautasensa tyhjäksi. Nyt vaan toivon, että se aiemmin kelvannut kasvissosekeitto kelpaa jatkossakin...
1 myskikurpitsa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
nokare voita
4 dl vettä
kasvisliemikuutio
4 dl kevytmaitoa
200 g sulatejuustoa
1 pss Aura-murua
Kuori, poista siemenet ja kuutioi kurpitsa. Kuori ja pilko sipulit.
Kuullota kurpitsaa ja sipulia rasvassa kattilassa muutama minuutti.
Lisää vesi sekä liemikuutio ja keitä kypsäksi noin 20 min. Soseuta sauvasekoittimella.
Lisää maito ja sulatejuusto. Kuumenna ja soseuta uudelleen kuohkeaksi.
Lisää lopuksi Aura-muru.
Myskikurpitsa oli tosiaan minullekin uusi tuttavuus, mutta euron kilohinnalla uskalsin siihen tutustua. Ja pakko myöntää, että ostan toistekin. Seuraavaksi mieleni tekee testata myskikurpitsa-risottoa, joten jos sinulla on lyömätön resepti takataskussasi niin vinkkaathan siitä minulle.
Syksyisen raikasta alkanutta viikkoa,
Heidi
torstai 5. lokakuuta 2017
Lempeän samettinen kasvissosekeitto
Pehmeä ja chilin hellästi potkaisema sosekeitto kuuluu meidän ehdottomiin syksyn lempiruokiin. Lapsetkin syövät mukisematta tätä kasvisruokaa, kun antaa käteen patongin palan, jolla voi kauhoa keittoa lautaselta. Tällä kertaa pilkoin keittoon yhden bataatin, muutaman oman ryytimaan porkkanan sekä perunan ja pari ukin kasvattamaa sipulia.
Kasvissosekeitto
1 bataatti
5 porkkanaa
5 perunaa
2 sipulia
1 kasvisliemikuutio
vettä
chilijauhetta
loraus kermaa
Laita vettä kattilaan niin, että pilkotut ainekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää liemikuutio ja keitä noin 10-15 min kypsiksi.
Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää mausteita oman mielen mukaan.
Lisää pikkuisen kermaa ja kiehauta.
Tarjoile kirpeän syysulkoilun päätteeksi.
Tämä on jälleen kerran sitä peräänkuuluttamaani helposti ja nopeasti valmistettavaa ruokaa. Sulatan sosekeittoihin usein puolen pakettia sulatejuustoa, mutta yllätykseksemme tämä hivenen kevyempi versio oli ihan yhtä maukasta ja pehmeää! Salaisuuden täytyy olla tuo makea bataatti.
Kasvissosekeitto sopii värinsä puolesta loistavasti tähän luontoäidin keltaiseksi värjäämään lokakuuhun ja vietetäänhän nyt lihatonta lokakuuta, joten nappaahan tästä lounasidea vaikka tulevaksi viikonlopuksi!
Pirteää loppuviikkoa,
Heidi
keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Hyvää Ruotsista - 4.10. Korvapuustipäivä
Tein ihan peruspullataikinan yleiskoneessa: 5 dl lämmintä maitoa, 2 pussia kuivahiivaa, 1 muna, 2 dl sokeria, 1 tl suolaa, 1 rkl kardemummaa, n. 15 dl vehnäjauhoja ja 150 g sulatettua voita. Vaivaamisen jälkeen jätin taikinan kohoamaan liinan alle ja noin parin tunnin päästä kaulin sen jauhotetulla alustalla kolmessa osassa levyiksi. Levyille levitin pehmeää voita, fariinisokeria sekä kanelia. Levy rullalle ja veitsellä paloja tähän tyyliin / \ / \ / \ . Paina päältä puustille korvat ja kohota hetki liinan alla. Voitelu munalla ja raesokeria päälle ennen uuniin menoa. Paistoin korvapuustit 220 asteessa 12 minuuttia.
Reseptillä tuli päältä pikkuisen rapeita ja sisältä mukavan meheviä korvapuusteja. Kaveriksi lasi jääkylmää maitoa. Muuta ei sitten tarvitakaan!
Pullantuoksuista keskiviikkoa,
Heidi
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Sunnuntain maittava brunssi
Kun on koko viikon painanut menemään aamusta iltaan, sunnuntaina on ihanaa nukkua pitkään ja nauttia rauhallisesta aamiaisesta. Kananmunia ja siemen-kauraleipää, amerikkalaisia pannukakkuja ja mustikkahilloa, puolukkavispipuuroa, omenamehua sekä omenoita omasta puutarhasta - siitä on sunnuntaibrunssi tehty. Pöytäliina pöytään ja lapsetkin huomaavat, että ruokailuhetkeen on panostettu. Loppupäivä rauhallista yhdessäoloa perheen kanssa, ulkoilua ja lautapelejä.
Sunnuntaiterkuin,
Heidi