Kaupallinen yhteistyö Specsavers Rauma
Kävin kesällä tutkituttamassa näköni Rauman Specsaversilla, mistä kerroinkin jo tässä postauksessa. Näössäni ei ole liki kahteenkymmeneen vuoteen tapahtunut muutosta, mutta edelliset silmälasit olivat jo aikansa eläneet, joten optikko Anna Mariasikin kanssa valitsimme minulle uudet imagolasit. Edellisessä postauksessa mainitsin miksi näille imagolaseille olisi tarvetta. Ja tadaa, lasit ovat toden totta vieneet huomion muualle.
Sen lisäksi laseista on ollut apua päänsärkyihin. Kesällä kyllä kerran säikähdin, kun en ollut vähään aikaan käyttänyt silmälaseja, mutta tajusin kuitenkin heti miksi en. Olin nimittäin kulkenut vallan aurinkolasit päässä ja näissä ihanissa Marc Jacobseissa on myös voimakkuudet. Eli ei hätää, silmäni eivät olleet rasittuneet. Voimakkuuksien lisäksi linssit ovat polarisoidut ja varsinkin autolla ajaessa se on itselle ihan välttämätön hienous vuodenajasta riippumatta.
Polarisoitu linssi poistaa silmille haitallisen UV-säteilyn ja sen lisäksi ehkäisee samalla esimerkiksi vedestä, hiekasta ja lumesta kimpoavaa kiiltoheijastusta. Polarisoidut linssit ovat omiaan kalastusta harrastavalle, paljon autoilevalle, rannalle, kaupungille, hiihtoladulle, minne vain. Suosittelen polarisoivia aurinkolaseja oikeastaan ihan kaikille käyttötarkoituksesta riippumatta. Polarisointi poistaa muun muassa heijastukset auton tuulilasista tai märästä tienpinnasta ja kun on kerran hankkinut polarisoidut aurinkolasit paluuta muihin ei enää ole. Aurinkolaseja ei tule milloinkaan jättää autossa kojelaudan päälle, sillä aurinko ja kuumuus vahingoittavat kehyksiä sekä linssien pinnoitteita. Lasit tulisikin aina laittaa koteloon, kun ne eivät ole käytössä.
Specsaversilla on menossa valtakunnallinen kampanja ja tältä videolta voit kuulla pysäyttävän tarinan, miten näöntutkimus voi jopa pelastaa hengen. Näkökykyä pidetään helposti itsestään selvyytenä. Specsaversin Kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa voidaan havaita varhaisia merkkejä monista sairauksista.
Muistathan tutkituttaa näkösi!
Heidi
lauantai 30. marraskuuta 2019
tiistai 26. marraskuuta 2019
Jouluaskartelua // DIY eukalyptuskranssi
Pikkuisen joulua - kranssin verran ainakin. Ja lasillisen höyryävää glögiä. Ja yhden hyasintin. Tämä eukalyptuskranssi valmistuu käden käänteessä ja sen ihana tuoksu huumaa varsinkin tekovaiheessa. Se on lisäksi kaunis kuivuneenakin ja kestää katsetta ympäri vuoden.
Kranssi on helppo ja nopea tehdä. Tai siis suunnitelmasta toteutukseen meni useampi vuosi, ettei se ihan kovin nopea projekti ollut. Mutta kunhan tarttui toimeen niin valmista tuli hetkessä. Kehikon ostin Granitista ja eukalyptuksen oksat löytyivät sattumalta ruokaostoksilla.
Tarvikkeet
kehikko
eukalyptuksen oksia
ohutta rautalankaa
sakset
sivuleikkurit
tongit
Sommittele oksat kehikon ympärille ja leikkaa ne sopivan mittaisiksi.
Taivuta oksat kehikon myötäisesti ja kiristä piukkaan rautalangalla (tongeilla onnistuu helposti).
Tee solmukohdat lehtien tyveen, jotta rautalanka näkyy mahdollisimman vähän valmiissa kranssissa.
Jos kranssi jää jostain kohdasta tyhjän näköiseksi, voit ujuttaa varovasti lyhyitä oksanpätkiä isompien oksien lomaan.
Ekat joulupuuhastelut on siis aloitettu. Niin ja on sitä tullut syötyä parikymmentä palaa piparisuklaatakin. Ja ulos viritetty sadan metrin edestä jouluvaloja ja ruokasalin ikkunaa koristaa uusi tähti. Myös jouluneuleet, -tyynyliinat ja -verhot on kaivettu kaapista. Puhumattakaan joululauluista, jotka pauhaavat sekä radiosta että itse soitettuna pianolta. Oho, totuus taitaa olla, että meillä on joulua jo vähän enemmän kuin pikkuisen. Joko teillä on aloitettu jouluaskareet?
Joulunodotushalauksin,
Heidi