keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sisustusapua makuuhuoneeseen, kiitos.

Blogeja lueskellessa vastaan tulee aina vaan toinen toistaan kauniimpia koteja. Meidän koti on vielä aika keskeneräinen, eikä meillä varmaan koskaan tule näyttämään "sisustuslehtikodilta". Toivoisin apua teiltä ihanat, että saisin tästä kuitenkin edes vähän jotain sinnepäin. :)

Maalia, maalia, maalia - sitä on kulunut jo monen monta litraa. Makuuhuoneen remonttia emme ole kuitenkaan vielä edes aloittaneet. Ideoita on, toteutus uupuu. Erityisen hankalaksi homman tekee, ettei huoneessa ole yhtään ehjää seinää, jolle sängyn voisi laittaa. Sänky täytyy siis jättää keskelle lattiaa ja olen jo pitkään tuskaillut etsiessäni sängynpäätyä, jota ei tarvitsisi kiinnittää seinään.

Olen ehdottanut, että tehtäisiin pääty kuormalavoista, mutta tuo "vieruskaveri" ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Olen myös miettinyt jotakin isoa senkkiä tai paria lipastoa vierekkäin. Parhaimpana ideana tällä hetkellä pidän uudessa Ikean kuvastossakin monesti vilahtanutta tilanjakajaverhoa. Meillä on entuudestaan matala musta sängynpääty, joten jospa sen taakse virittäisi verhon roikkumaan. Verhon takana pystyisi pukeutumaan ja sen taakse voisi saada mahtumaan vaikka pienen kampauspöydän...

Makuuhuoneessa on tällä hetkellä kangastapetti, joka on vähintäänkin liimattu seinään, joten sitä on aivan kamala lähteä irrottamaan. Onko kenelläkään kokemusta vastaavan tapetin päälle tapetoimisesta, jääkö vanha kuvio pahasti näkyviin?

Voi ei, nyt se pahin osuus. Tässä tämän hetkisiä kuvia...


Eli takanani on oviaukko ja oikealla puolellani takka.




ikea
Tähän pyritään. :)

Ilahdun ihan hirmuisesti jokaisesta ideasta ja pienimmistäkin vinkistä.

Heidi

maanantai 25. elokuuta 2014

Mustikkapirtelö


Tytär pyysi iltapalaksi mustikkapirtelöä; turkkilaista jugurttia, maitoa, mustikoita, sokeria. Siinä sauvasekoittimella suristellessa tajusin, etten ole tippaakaan trendikäs. Miksi en omista tehosekoitinta?! Tai on mulla sellanen kerran käytetty yleiskoneeseen liitettävä. Olisko siis ehdotuksia minkä merkkinen kannattaisi ostaa? Pääsisin tekemään niitä kaikkien hehkuttamia smoothieitakin. :)

Mukavaa maanantaita,
Heidi

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Lampun uusi ilme


Sain loistoidean Heinässä heiluvassa -blogin Lauralta! Muistin, että meilläkin lojuu jossain varastossa vastaavanlainen lamppu käyttämättömänä. Pienen tiedustelun jälkeen tartuin ensimmäistä kertaa suhumaalipurkkiin ja suhuttelin lampun käyttökelpoiseksi.



Tällainen se oli ennen maalia.


Osaisikohan joku kertoa missä meni pieleen, kun toinen maalikerros alkoi "kuplia"? Lamppu ehti kuivua ensimmäisen maalailun jälkeen yli viikon ja viimeistellessäni sitä, maali ei ensin levittynytkään tasaisesti. Ravistinko purkkia kenties liian vähän aikaa vai mistä moinen voisi johtua?

Kivaa keskiviikkoa,
Heidi

maanantai 18. elokuuta 2014

DIY Säkkituoli


Otin monta vuotta kaapin perällä lojuneen verhon hyötykäyttöön ja ompelin siitä säkkituolin lastenhuoneeseen. Voi sitä lasten riemua ja silmien loistetta uutta säkkituolia testatessa!


Verhot ovat itseasiassa olleet omassa huoneessani ihan varsinaisessa käyttötarkoituksessaan jo joitakin vuosia sitten ja muistan niiden olleen ihan lempparit silloin! Verhoja on siis kaksin kappalein ja saatan hurautella vielä toisen samanmoisen, sillä täytteitä riittäisi vielä toiseenkin tuoliin. Laitoin nimittäin täytteeksi vieraspeittoja ja -tyynyjä, jotka vievät kaapeista älyttömästi tilaa ja ovat hankalia säilyttää siististi. Säkistä petivaatteet on helppo ottaa yövieraita varten ja aamulla sujauttaa taas takaisin täytteeksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa,
Heidi

maanantai 11. elokuuta 2014

Mökkiviikonloppu





Vietimme viime viikonlopun mökillä. Viime kerrasta olikin jo liian pitkä aika - edellisen kerran mökkeilimme nimittäin hääyönämme, kuusi vuotta sitten! Mökillä syötiin, juotiin, uitiin, ongittiin, veneiltiin, paljuiltiin ja pelattiin erä mölkkyä, tietysti.

Uutta mökkikutsua odotellessa,
Heidi

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Raejuustovanukkaat


Mies teki iltapalaksi Yhteishyvän ruokaliitteestä bongattua raejuustovanukasta. Olin vähän skeptinen sen suhteen, mutta maku oli yllättävän hyvä! Muistutti ehkä vähän pannukakkua. Yhtä helppoa valmistaakin.

Raejuustovanukkaat

2 munaa
3 rkl sokeria
1 prk raejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoja

175 astetta, 30 minuuttia

Munat ja sokeri sekoitetaan keskenään ja loput ainekset lisätään joukkoon.
Seos jaetaan voideltuihin annosvuokiin.


Annosvuokia meillä ei ennestään ollut, joten ruokaostosten lisäksi kaupasta tarttui mukaan Housen vuoat. Mielestäni jopa aika nätit!

Leppoisaa loppuviikkoa,
Heidi

perjantai 1. elokuuta 2014

Keittiöremontti


Pyysimme tarjousta monelta keittiövalmistajalta ja tarjoukset saatuamme päätös oli helppo. Päädyimme Topi-keittiöihin paitsi hinnan myös sen vuoksi, että siellä kauppias uskalsi kyseenalaistaa kokovalkoisen keittiöideani ja hellävaraisesti tarjota vaihtoehtoa korkeakiiltovalkoiselle keittiölle. Lopputulos on tämä ja olen äärettömän tyytyväinen värimaailmaan sekä materiaaleihin!


Iso allas oli must have -listalla ja tämä Blancon allas on kyllä vastaus toiveisiini. Nyt uuninpellit ja paistinpannut saa pestyä ilman kikkailua ja Oraksen Aventa -hanan ulosvedettävän juoksuputken ansiosta myös allas on helppo pitää puhtaana.



Olen haeskellut isoa kelloa ruokasalin seinälle ja viime viikonloppuna sellainen sattumalta käveli vastaan Ideaparkin Clas Ohlsonilla. Hiphei! :)


Olen vannonut, etten koskaan kyllästy tuohon välitilan kuvioituun laminaattiin.


Ruokasalin puolelle haluttiin työtasoon pieni syvennys baarijakkaroille.


Sain kuin sainkin Lapetekin valkoisen liesituulettimen! Kovin kaikki koittivat tarjota lasireunaista, mutta pidin pääni ja nyt meillä on ihan älyttömän kaunis tuuletin. En olisi pystynyt sellaisen lasireunaisen kanssa elämään, kun siinä näkyy heti pöly ja rasva. Myöskin tuosta 6-paikkaisesta liedestä olen kovin ylpeä.


Side-by-Siden viereen hommattiin Ikeasta pöytä "rojuja" varten. Siellä ne ovat piilossa katseilta, eivätkä vie tilaa työtasolta. Keittiön puupaneeliseinät valkolakattiin. Aluksi olin sitä mieltä, ettei kaksi lakkakerrosta riitä, mutta listojen kiinnityksen jälkeen olen sittenkin tyytyväinen lopputulokseen.



Tässä muutama ennen-kuva.


Kaunista viikonloppua,
Heidi