Sain loistoidean Heinässä heiluvassa -blogin Lauralta! Muistin, että meilläkin lojuu jossain varastossa vastaavanlainen lamppu käyttämättömänä. Pienen tiedustelun jälkeen tartuin ensimmäistä kertaa suhumaalipurkkiin ja suhuttelin lampun käyttökelpoiseksi.
Tällainen se oli ennen maalia.
Osaisikohan joku kertoa missä meni pieleen, kun toinen maalikerros alkoi "kuplia"? Lamppu ehti kuivua ensimmäisen maalailun jälkeen yli viikon ja viimeistellessäni sitä, maali ei ensin levittynytkään tasaisesti. Ravistinko purkkia kenties liian vähän aikaa vai mistä moinen voisi johtua?
Kivaa keskiviikkoa,
Heidi
Yleensä spraymaalaamisen sääntö on että maalaa kaikki kerrokset alle 15 minuutin välein. Jos maali pääsee kuivumaan yli 15 minuuttia, täytyy pinnan antaa kovettua vähintään 7 päivää ennen uutta maalaamista tai muuten käy juuri noin. Jos kerrosten välissä oli siis tuo noin viikko, saattaa olla ettei maali ollut saavuttanut riittävän kovaa ja vastaanottavaa pintaa, johtuen suuresta ilmankosteudesta. Joten ensi kerralla kun maalaat, spreijaa kerros, odota 5-10 minuuttia ja spreijaa taas. Toista niin kauan, että maalipinta on valmis :)
VastaaPoistaKyse varmaankin siis juuri tuosta ilmankosteudesta, koska reilu viikko vierähti kerrosten välissä. Suurkiitos selvennyksestä, ensi kerralla olen taas astetta viisaampi. :)
PoistaVau.. Noin pienellä vaivalla sai kyllä aivan uuden, huomattavasti paremman ilmeen aikaiseksi! :)
VastaaPoistaNiinpä, jäin ihan koukkuun tähän suhutteluun ja mietin koko ajan mitäs sitä seuraavaksi tuunailisi. :D
PoistaMeiltä löytyy sama valaisin pojan huoneesta, saa kuulemma vielä olla punainen ;)
VastaaPoistaMeidän tyttökin tahtoi punaisen lampun heti huoneeseensa, mutta muutoksen jälkeen löytäjä sai pitää. :D
Poista