tiistai 15. joulukuuta 2015

Luukku 15 ★ Lahjavinkkejä opettajalle



Meille on vielä suht uusi asia tämä opettajien ja kerhotätien lahjominen. Olen kuitenkin järkeillyt sen niin, että jos taikka kun haluaa pienen joulumuistamisen antaa, on sen parasta olla jotain "kuluvaa". Olen joskus päässyt todistamaan sitä tavarapaljoutta, joka opettajalle joulun aikaan kannetaan - eihän kenelläkään ole mahdollisuutta säilyttää sitä kaikkea, mitä uran aikana kertyy.


Joulukukka, jalkakylpysuola, joulusuklaa, glögipullo - vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Ja jos ei ole varaa tai aikaa niin kortti, johon kirjoittaa vaikka jonkun kivan muiston kuluneen vuoden ajalta lämmittää varmasti mieltä.

Tänä vuonna me päädyimme keittelemään luumuhilloa. Eihän tuo vaihteeksi suunnitelmien mukaan mennyt; molemmat pojat vinkuivat jaloissa ja lopulta poltin keitoksen pohjaan, kun hetkeksi käänsin selkäni. Yritin epätoivoisesti pelastaa hillon vaihtamalla kattilaa, mutta taitaa jäädä omaan käyttöön nuo hillot.


Onneksi minulla oli suunnitelma B. Siitä lisää huomenna.

Millaisia lahjoja te annatte opettajille vai annatteko?

Kivaa tiistaita, 
Heidi

8 kommenttia:

  1. Hih :D Onneksi löytyi plan B :)
    Mä olen joskus keitellyt fudgea ja marmelaadia, nykyään annetaan koululaisten opeille kimppalahjoja luokan kanssa. kolehti kerätään ja sillä jotain hemmottelua tai lahjakorttia opeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! :D Tuota lahjakortti-ideaa olen kuullut monen käyttävän, mutta eikö siinä tule kiusallisia tilanteita, kun mietitään lahjakortin arvoa?

      Poista
  2. Olet kyllä ahkera! Mä ajattelin kokeilla mahdollisesti omien suklaiden tekemistä sillä ainoalle opettajalle, jolle meillä enää viedään lahja. Mihin nää vuodet katoaa?
    Itse tykkään todellakin noista kuluvista lahjoista ja arvostan älyttömästi kaikkea itsetehtyä, vaikkapa sitä lapsen itsetekemää korttia! Toissa jouluna sain esim. villasukat, joista olin todella onnellinen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, ahkeran ja hullun raja on aika häälyvä! Huomenna tehdään piparkakkutaloja ja viikonlopun synttärijuhlat lähestyy hurjaa vauhtia. APUA!!
      Hyvä, en ole siis ihan hakoteillä. ;) Villasukat kuulostaa mahtavalta lahjalta, vaikka en lukisikaan niitä kuluviin asioihin kuten suklaan tms. :)

      Poista
  3. Meillä lähtee opeille muistamiseksi heijastimet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä on hyvä muistaminen! Heijastimia ei voi olla liikaa. :)

      Poista