sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Vappusynttärit
Meillä on viikonloppuna juhlittu vapun lisäksi 2-vuotissynttäreitä. Ajattelin päästä tällä kertaa helpolla ja järjestää nyyttärivappupikniksynttärit. Munkit ja simat kun teen joka vappu kuitenkin, niin tällä tavalla saatiin vähän niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Eikä meillä sen puoleen olisi enää synttärijuhlille vapaata viikonloppua ollutkaan ennen syksyä - kesä 2016 osoittautui varsinaiseksi rakkauden kesäksi; muutamat häät ja muutamat polttarit pitävät muiden menojen lisäksi huolen, ettei meidän tarvitse miettiä, miten saisimme aikamme kulumaan. :D
Myöskään kakusta en ottanut näissä kemuissa stressiä (paitsi ehkä vähän riittävyyden suhteen). Tein maailman helpoimman juustokakun ilman liivatetta! Lapset hoitivat koristelun, joten siitäkään ei päässyt syntymään harmaita hiuksia. Ainakaan minulle.
Vapun keli oli mitä parhain - tuli ihan yllättäen tämä ihana lämpö! Tänään kaivettiin vihdoin lippikset talviteloilta ja koko päivä painettiin menemään ulkona ilman takkia - ihan huippua. :)
Lämpöistä alkavaa viikkoa,
Heidi
Nams miten herkullisen näköisiä tarjottavia! Oli kyllä niin hauska huomata, että tänä vappuna ei tullutkaan taivaan täydeltä rakeita.. Ihana lämpö! Kyllä vaihtelu virkistää :D
VastaaPoistaKuvat olivat kovin huonolaatuisia, mutta menkööt tämän kerran! :D Toden totta, vaihtelu virkistää. Ja sääennuste näyttää oikein mukavia kelejä jatkossakin, ihanaa. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa <3 En ole huomannutkaan, että blogisi päivittyy taas. Pitää mennä heti lukemaan. :)
PoistaTänään oli kyllä niin mahtava ilma. :) Ja ai että se lämpö, tykkään. :)
VastaaPoistaSanos muuta! Helpottaa myös huomattavasti lapsiperheen arkea. :)
PoistaOnnea 2-vuotiaalle! Aurinko löysi tiensä tännekin eilen ja oli kyllä niin keväistä! Innolla odotan tätä viikkoa ja ennustettuja lämpimiä päiviä! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Oon ihan fiiliksissä näistä keleistä. Nyt on se aika vuodesta, kun ulkona tulee vietettyä enemmän aikaa kuin sisällä.
PoistaOnnea sankarille. Vappu toi kevään ja lämmön sellaisella rytinällä, että aamulla piti miettä mitä sitä laittaa ylleen ulos. Ihana kevät ja ovella kolkutteleva kesä ❤️
VastaaPoistaKiitos. :) Ihan uskomaton tuo sään muutos - viime viikon maanantaina meillä oli kunnon hanki. :D Tykkään tästä huomattavasti enemmän!!
PoistaOli kyllä ihana ilma piknikille tänä vuonna. Vai rakkauden kesä? Meillä ei ole mitään juhlia tiedossa tulevalle kesälle, mutta ehkä olemme jo sen ikäisiä, ettei ystäväpiirissä ole enää häitä :D Seuraavaksi sitten omien lasten häitä...
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa <3
Meidän molempien siskot menee naimisiin ja lisäksi pari sukulaista. Ikäviltä päällekkäisyyksiltäkään ei olla vältytty, kun kesä on niin täyteen buukattu. :/ Aurinkoa sinunkin viikkoosi! <3
PoistaOnnittelut sankarille!
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaIlmat oli kyllä aivan superihanat ja ulkona tuli oltua aamusta iltaan saakka. Voi teillähän on ollut siellä juhlaa ihan kerraksi saakka <3
VastaaPoistaJa ilmat sen kun jatkavat hellimistään! :) Niin ihanaa <3
PoistaOnnea sankarille! Nyyttäripiknik on tosi kiva idea synttäreiden viettämiseen. Ihan huippua vielä, että lumi satoi jo vappua ennen, niin vappua päästiin juhlimaan kerrankin loistavassa säässä.
VastaaPoistaKiitos! Nyyttäriteema vähän niinkuin kuivui kasaan, mutta sainpahan hyvällä omalla tunnolla kattaa kertakäyttöastioilla - jälkien siivous sujui älyttömän nopeasti. ;) Ei olisi kyllä parempaa vappukeliä voinut olla! Ei malttaisi olla ollenkaan sisällä, kun sää nyt niin suosii.
Poista