perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lumoavat liljat


Mansikkatilan mailla Taina on kukkailottelun merkeissä innostunut taltioimaan kotipihan kasvillisuutta ja inspiroi minut tekemään samoin. Ruusumäen istutukset eivät tänä vuonna jostain syystä voi oikein hyvin... Aluksi syytin lehtokotiloita, mutta nyt epäilen muurahaisten olleen asialla. Sentään liljat kukkivat.


Ja upeasti kukkivatkin! Viime vuodesta viisastuneena suihkuttelin niille myrkkyä, kun alkoi taas näyttää että joku ötökkä syö kukat ennen kuin ne ehtivät kunnolla edes avautua.


Ruusumäen ruusutkaan eivät ilahduta tänä kesänä totuttuun tapaan. Kukka siellä, toinen täällä. Olisi kiva tietää, mistä tämä kitukasvuisuus johtuu. Voisiko se kenties olla kylmän ja lumettoman talven tekosia? Toivottavasti.


Ja hei liljojen lisäksi apilat kukkivat iloisesti! Karattiin päivän päätteeksi kahdestaan takapihalle nauttimaan kesäillasta. Käykäähän osallistumassa Tainan blogissa kukkailotteluun tai Instassa #kukkailottelua ja #mansikkatilanmailla.

Iloista viikonloppua,
Heidi

17 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, vaikka teillä onkin ollut ongelmia istutusten kanssa. Voin lohduttaa, että hieman samantyyppisiä ongelmia meilläkin ollut. Ne jotka yleensä kukkivat ja kestävät parhaiten säätilanvaihteluja, ovat nyt jostain syystä niitä haastavimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. :) Helpottavaa kuulla, etten ole yksin tämänkään ongelman kanssa. Epäilin jo olevani niin tumpelo, että onnistun tuhoamaan vuosikymmeniä hyvinvoineet kasvitkin. :D

      Poista
  2. Kaunista on. Liljoja kasvoi minunkin pihallani, kun vielä oli oma piha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Haluan näitä ehdottomasti eri värisinä ympäri pihaa.

      Poista
  3. Viime kesänä minullakin oli liljaongelmia, kuunliljoja myöten mutta ainakin vielä näyttävät nyt tarveiltä. Kukkien kanssa on tälläistä....-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, jospa ensi vuonna olisi parempi onni. :)

      Poista
  4. Niinpä <3 Näitä pitää saada lisää.

    VastaaPoista
  5. Oi miten kauniita kuvia ja kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo liljat ovat nyt puutarhan ylpeys. :)

      Poista
  6. Onpa herkän värisiä liljoja!
    Meillä on keltaisia ja oransseja, tänä vuonna kukkivat kovin nopeasti.. Tosin olimme juuri kukinta-aikaan reilun viikon poissa, sekin vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on muuten harmillinen juttu! Mulla kävi tänä vuonna samoin pionien kanssa - parhaan kukkaloiston aikaan oltiin reissussa. No onneksi reissussa näkyi upeita kukkia. :)

      Poista
  7. Aivan ihanat kuvat Heidi!<3 Meillä ei vielä nuo tuollaiset liljat kuki, ja osa taisi kuollakin talvella...
    Ihan mahtavaa, että olet mukana Kukkailottelussa!<3

    VastaaPoista
  8. Ihanat liljat - eikö ole liljakukkoja? Mulla ne tuhoaa kaikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Noita ne oli tosiaan viime vuonna - tekivät rumaa jälkeä. :/ Tänä vuonna ei ole noita näkynyt, mutta joku veikkasi kirvojen olleen ruusujemme kimpussa.

      Poista