sunnuntai 28. elokuuta 2016
Minun minttu
Mansikkatilan mailla kukkailotellaan taas, kuten joka viikonloppu. Oletko jo käynyt osallistumassa? Linkitys on auki aina perjantaista sunnuntai-iltaan. Mietin pitkään osallistunko ilotteluun tällä mintturuukulla vai täydessä kukkaloistossa olevalla rakkaalta ystävältä saadulla hortensialla. Kasteluväli venähti hortensialla vähän liian pitkäksi ja eilen kukka oli pitkin pituuttaan, joten tällä viikolla minttukuvia ja jospa sitten ensi viikolla komiasti kukkivasta hortensiasta. Näyttää ainakin, ettei se ottanut nokkiinsa unohduksestani ja piristyi heti kun sai vettä.
Mintullekin meinasi käydä vähän köpelösti niinkuin aina kaikille yrteille meillä sisällä. Mikä siinä on, ettei niitä saa millään säilymään sisällä viikkoa pidempää?! Olisi mainiota, jos keittiössä olisi oikein kunnon yrttitarha, mutta ainoastaan ulkona saan ne menestymään. Tämän istutin tekemääni betoniruukkuun ja ai että mä tykkään tosta rouhean harmaan ruukuun ja vihreän pienilehtisen mintun liitosta.
Kotilaiturin Kati oli keksinyt kivasti käyttää minttua leikkokukkana. Tästä omasta ei ihan vielä maljakkoon asti riitä, mutta sitä pitää ehdottomasti testata vaikka marketin mintulla. Kuulemma kasvattaa vielä juuret lilluessaan vedessä, joten siitä saa sitten uusia pistokkaita. Mahtava minttu!
Suloista sunnuntain jatkoa,
Heidi
Suloiset yhdessä - betoniruukku ja hennon vihreä minttu ❤️
VastaaPoistaKiitos Tuija! <3 Jospa tämä selviäisi talven tullen sisätiloissakin, kun on kesän aikana kasvattanut kunnon juuret. :)
PoistaVitsi sä olet taitava noiden betonitöiden kanssa! Mäkin haluaisin oppia!
VastaaPoistaIhana yhdistelmä todellakin betoni ja ripaus vihreää.<3 Mahtavaa, kun ehdit mukaan Kukkailotteluun!:D
Voi kiitos Taina! <3 Ei oo vaikeeta, mut kauheen huonosti missään oli selkeitä ohjeita ku ekalla askartelukerralla yritin etsiä. Eikä ne aina onnistu, ainakaan minulla. :D Ihanaa, kun jaksat tuota Kukkailottelua järjestää joka viikonloppu. :)
PoistaSuloinen yhdistelmä :) Meilläkään ei nuo yrtit sisällä viihdy ja istutinkin ne ulos Kekkilän viljelylaatikkoon - siellä ne ryöhääntyivät villinä kasvamaan :)
VastaaPoistaKiitos Pia. :) Hyvä, että kasvavat edes ulkona! Mulle sekään ei oo itsestään selvyys, heh.
PoistaIhanat yhdessä minttu ja betoni. :)
VastaaPoistaEikö ookin! 😊 Näistä kuvista vasta huomasin kuinka hyvin sopivat yhteen. Olisi pari tyhjää betoniruukkua..Timjami näyttäisi varmaan kivalta myös.
VastaaPoistaSievät yhdessä!!
VastaaPoistaRouhea betoni ja vihreys!
Minttu on ihana!!
Täälläpäin menee kyllä enempi mojiton puolelle...😄
Lempeää syksyn alkua!
Kiitos Susanna! Betoni on kyllä mahtava materiaali. Pari projektia pitäis tässä vielä toteuttaa kelien salliessa. Voitko uskoa, etten ole koskaan maistanut mojitoa! Täytyy melkein muutama lehti uhrata päivän päätteeksi. ;)
PoistaIhana betoniruukku ja niin aurinkoiset kauniit kuvat!
VastaaPoistaOi ihanaa, kiitos. :) Vaikkakin eilen oltuani Friidan valokuvauskurssilla vasta nyt tiedän miten kuvat olisi oikeasti pitänyt ottaa. :D
PoistaIhana toi betoninen ruukku! Tosi mahtava!
VastaaPoistaAh, kiitos Satu-Johanna! Melkein vuosi meni suunnittelusta toteutukseen. ;)
Poista