maanantai 5. joulukuuta 2016

Luukku 5 | Kirjaenkeli


Maanantaihuomenet! Melkoinen muutos näkymässä - illalla laskettiin pulkkamäkeä ja lapset rakensivat lumiukon, nyt maa on musta ja lumiukosta jäljellä vain porkkananenä. Vaikka viikko alkaa mustana, ei anneta sen lannistaa. Viidennestä luukusta ilmestyi enkeli, jonka askartelu vaatii jo vähän enemmän aikaa.


Perhekerhossa on tapana järjestää aina tässä joulun alla äitien askarteluilta, johon itse pääsin osallistumaan tänä vuonna vasta ensimmäistä kertaa. Tämä enkeli-askartelu ei olekaan siis ihan perinteistä minua aikaavievyydellään. Pidempään blogia seuranneet ovat ehkä panneet merkille, että liputan helppouden JA nopeuden perään, oli kyse sitten mistä tahansa käsillä tekemisestä kuten diy-jutuista tai leivonnasta. Kerrankos sitä poikkeaa normaalista, kun kerran 2,5 tuntia oli aikaa väkertää rauhassa ilman keskeytyksiä.


Kirjan olin taitellut valmiiksi ennen askarteluiltaa. Valitettavasti tekovaiheista ei tullut yhtään kuvia, mutta yritän selittää. Parhaiten tässä toimii noin 200 sivuinen kovakantinen kirja, josta lopuksi leikataan kannet irti. Sivut taitellaan oikeasta yläkulmasta kohti kirjan keskustaa ja taiteltu sivu vielä uudestaan kohti keskustaa. Nyt alhaalla pitäisi olla pieni kolmio, joka taitetaan sivun taakse. Googlettamalla kirjaenkeli tai kirjakuusi löytyy useita samanlaisia taitteluohjeita, jos tai kun nämä minun selitykset eivät ihan aukene. Enkelin voi pukea niinkuin itse haluaa. Meitä oli kymmenkunta äitiä tekemässä ja jokaiselta tuli ihan omanlaisensa uniikki enkeli.


Meillä enkeli laulelee pianon päällä koulun joulujuhlista tuttua Enkeli taivaan -virttä. Tänä vuonna kaupunki säästää, eikä perinteisiä joulujuhlia järjestetä ja se on mielestäni valtava sääli. Nuo oli niitä oman kouluvuoden hienoimpia hetkiä, kun harjoiteltiin näytelmiä ja joululauluja ja kuinka kutkuttavan jännittävää niitä oli harjoittelun jälkeen päästä esittämään täydelle salille. Toivottavasti ensi vuonna päästäisiin ensimmäistä kertaa oman lapsen joulujuhlaan.

Mukavaa maanantaita,
Heidi

6 kommenttia:

  1. Tuo on ikävää, kun kaupunki säästää lasten joulujuhlista. No, onneksi ainakin meidän lasten koulussa on joulukirkko, jonne pääsee vanhemmat mukaan.
    Hieno enkeli. Mutta, ei ehkä minun hätäisen askartelu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kyllä kuullut, että noilla olisi joulukirkkoa, mut täytyy perehtyä asiaan. :)
      Ja kiitos! Tuota ei ihan tunnissa saa valmiiksi, mutta taittelukin onnistui joutuisasti kun oli hyvää seuraa. :)

      Poista
  2. Oi mieletön miten ihana toi enkeli onkaan. Poika on tehnyt koulussa tuollaisen kirjansivujen kääntely jutun mutta siinä ei ole mitään muuta kuin ne käännetyt sivut. Pitäisiköhän tuunata se loppuun tuollaiseksi enkelin ihanuudeksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nanni! Hän oli aluksi vähän resuinen - mekko repsotti ja tukka sojotti, mutta pienellä viimeistelyllä hänestä tuli oikein kaunis enkeli. Tuo virsikirja teki vielä loppusilauksen. Paljon on nyt näkynyt tuollaisia pelkistettyjä kirjakuusia ja seuraavan kerran kun menen kirpparille taidan ostaa kirjan kuusen taittelua varten. Ja ehkä sellaista kirjatimanttiakin varten samantien... :)

      Poista
  3. Ihana enkeli!<3 Tekisi mieli kokeilla, vaikka minäkin olen enemmän sellainen suit sait- askartelija.;)
    Törkeää tuo juhlattomuus, erityisesti pienillä ekaluokkalaisilla!:( Meilläkin kaupunki linjasi, ettei juhliin enää voi velvoittaa osallistumaan, kun on koulupäivä takana (kaupungin ei tarvitse järjestää kuljetuksia), mutta meidän koulussa järjestetään iltakoulu viimeisellä viikolla, jotta saadaan lapset joulujuhliin. Ei tuokaan nyt mikään ihanneratkaisu ole, varsinkaan niiden pienten oppilaiden kannalta, kun aamupäivällä ei ole koulua, eikä iltapäiväkerhoakaan, mutta jännä juttu, että nää taksikyydit määrittää meidän toimintaa.:/ Kaiken huipuksi esim. meidän koulussa on vain kourallinen kuljetusoppilaita. Noh, on vähän kertynyt hampaan koloon tässä kuluneen syksyn aikana... Toivotaan, että järki alkaa jossain vaiheessa toimia meidän päättäjillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Kokeile ihmeessä! Välillä on kiva mennä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle. :)
      No jopas on järjestelyt teilläkin! :/ Tuntuu, että koko ajan tää touhu menee vaan käsittämättömämmäksi.

      Poista