perjantai 26. toukokuuta 2017
Kolme veen popcorn-kakku
Terkkuja lenkiltä! Alkuviikolla huhuilin täällä lenkkiseuran perään ja äsken tein ekan hep-huutajan kanssa lenkin järven ympäri. Olipas vaan mukavaa seuraa ja kauniit vihreät maisemat! Kiitos Kaisa seurasta, otetaan pian uusiksi. :)
Eilen meillä juhlittiin kuopuksemme 3-vuotissynttäreitä. Tällä kertaa meni piiiitkään ennen kuin kakkuinspiraatio iski, sankarilla kun ei lopultakaan ollut sen suurempaa toivetta kakun suhteen. Olen pyrkinyt joka synttäreille tekemään erimakuista kakkua ja kun monessa blogissa törmäsin tähän erinomaiseksi kehuttuun popcorn-kakkuun, päätin tehdä sellaisen.
Pohjan tein ensimmäistä kertaa suklaahippukekseistä, jotka eivät käyttäytyneetkään totutulla tavalla. Yleensä reseptien 50-75 grammaa voita riittää juuri ja juuri keksipohjan kasassa pysymiseen, mutta tästä tulikin ihan taikinaa tuolla määrällä voita. Hetken siinä mietin voiko tuota tahnaa käyttää ollenkaan, mutta sitten keksin lisätä täytteen tavoin myös pohjaan suolaista makean kaveriksi ja rouhin keksien joukkoon pari kourallista suolapähkinöitä.
Kakun lisäksi tarjolla oli sydänsurujen kakkua mokkapalakuorrutteella, itsetehtyä saaristolaisleipää ja sillitartaria, fetapasteijoita, popparia sekä M&M's karkkeja.
Erinomaiseen saumaan tuli tuo helatorstain vapaa, jotta saatiin synttärit juhlittua ja suurinosa vieraista paikalle. Ajatella, meidän vauva on kolmevuotias!
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille,
Heidi
tiistai 23. toukokuuta 2017
Uusia maisemia
Viikonloppuna tuntui vihdoin KESÄltä! Uusi maksimekko pääsi heti käyttöön ja sandaalitkin kaivettiin komerosta. I-ha-naa! Otimme ilon irti auringosta ja lämmöstä puuhailemalla kotipihalla sekä kiertelemällä kotikaupunkia.
Kävimme järvenrannalla jätskillä, grillasimme, katoimme lounaan sekä päivällisen ulos, paistoimme muurinpohjalettuja, laitoimme viljelylaatikot paikoilleen ja istutimme laatikot täyteen. Miten ihmeessä sitä selviää vuosi toisensa jälkeen talven pimeydestä ja kylmyydestä suht täysjärkisenä?!
Postauksen kuvat ovat viikonlopulta, läheisen järven rannalta sekä vanhan kirkon raunioilta - molemmat sellaisia paikkoja, joiden ohi ajetaan lähes päivittäin, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa pysähdyimme ihailemaan maisemia. Tuntuu ihan hölmöltä! Miten olemme onnistuneet näin kauan välttelemään noita hurmaavia paikkoja! No, toisaalta ihan miellyttävää huomata, että tämäkin pieni kaupunki onnistuu yhä kymmenen vuoden jälkeen yllättämään.
Vielä on kokematta lenkkipolku, joka kiertää kuulemma järven ympäri. Heti kun lenkkiseura löytyy, aion tämän haaveen toteuttaa! Huuda hep, jos haluat lähteä mukaan tutkimusretkelle. :)
Innokasta tiistaita,
Heidi
tiistai 16. toukokuuta 2017
Äideillä pitäisi aina olla
...mutakakkua jääkaapissa!
Muun muassa näihin tilanteisiin:
Aamupäivä painettu menemään ympäri kaupunkia ja kaupasta napattu mukaan Italian pata -ainekset, jotta saadaan kotiin päästyämme nopeasti ruoka lautaselle. - "ÄÄÄäääÄÄÄ, mä en syö, siinä on herneitä!!!"
Voitteko äidit kuvitella, herneitä! Ainakin kymmenen kappaletta koko pussin sisällössä. :D
Ulkoilua iltasella omalla pihalla. - "Taakse jää, taakse jää, en tätä voi pidättää..." (samalla heitellen hiekkaa ilmaan ikäänkuin jäänä ja takki lentää pois päältä niinkuin viitta Elsalta.)
Onko joskus jonkun lapsuudessa hiekan heittely ollut sallittua? JA miksi tästä pitää joutua muistuttamaan tasaisin väliajoin, kun maa on sula?
Nukkumaanmenoaika ollut tunti sitten. - "Pää, olkapää, peppu. Pää, olkapää, peppu."
Tiiättekö sen kirjan Nyt v***u nukkumaan? Tästä on kuulemma jatko-osa, Nyt v***u syö.
Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta talo on hiljainen ja jääkaapissa on vielä pieni pala näiden rakkauksien leipomaa äitienpäivän YLLÄTYSmutakakkua.
Rauhallista illanjatkoa,
Heidi
Muun muassa näihin tilanteisiin:
Aamupäivä painettu menemään ympäri kaupunkia ja kaupasta napattu mukaan Italian pata -ainekset, jotta saadaan kotiin päästyämme nopeasti ruoka lautaselle. - "ÄÄÄäääÄÄÄ, mä en syö, siinä on herneitä!!!"
Voitteko äidit kuvitella, herneitä! Ainakin kymmenen kappaletta koko pussin sisällössä. :D
Ulkoilua iltasella omalla pihalla. - "Taakse jää, taakse jää, en tätä voi pidättää..." (samalla heitellen hiekkaa ilmaan ikäänkuin jäänä ja takki lentää pois päältä niinkuin viitta Elsalta.)
Onko joskus jonkun lapsuudessa hiekan heittely ollut sallittua? JA miksi tästä pitää joutua muistuttamaan tasaisin väliajoin, kun maa on sula?
Nukkumaanmenoaika ollut tunti sitten. - "Pää, olkapää, peppu. Pää, olkapää, peppu."
Tiiättekö sen kirjan Nyt v***u nukkumaan? Tästä on kuulemma jatko-osa, Nyt v***u syö.
Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta talo on hiljainen ja jääkaapissa on vielä pieni pala näiden rakkauksien leipomaa äitienpäivän YLLÄTYSmutakakkua.
Rauhallista illanjatkoa,
Heidi
RAUMAblogit
Jippii, nyt se on virallista ja ensimmäinen tapaaminenkin jo takana. Raumalaisilla bloggaajilla on oma blogiyhteisö RAUMAblogit. Klikkaahan itsesi tykkäämään myös Facebook-sivuistamme!
Logon on suunnitellut Milona Sadekallio Hellapuulta.
maanantai 15. toukokuuta 2017
Taas yksi päivällinen pelastettu - salaattipitsa
En muista olenko koskaan täällä blogissa kehunut mieheni pitsanleipomistaitoa, en ainakaan tarpeeksi. Tänään taas kun jääkaapissa ei ollut mitään päivälliseksi kelpaavaa, mies pyöräytti pitsapohjan töistä tultuaan. Perusvarman tonnikalapitsan lisäksi ideoin toisen ihan uudenlaisen, meidän ruokapöytään suht yllättävän, salaattiversion. Pohjan päälle laitoimme ketsuppia, muutaman kinkkusiivun (miehen mieliksi) ja juustoraastetta. Kiertoilmauunissa kypsennys rapeaksi. Vähän jäähtyneen pohjan päälle salaattia, paprikaa, päärynää, chilihalloumia ja auringonkukansiemeniä. Juuri ennen syömistä lorautin päälle vielä pikkuisen balsamicoa. Pitsa on kyllä aika jees ruokalaji, kun sen päälle voi laittaa lähes mitä vaan!
Mukavaa maanantai-iltaa,
Heidi
lauantai 6. toukokuuta 2017
Lasten kanssa reissussa | Selviytymispakkaus
Muistan joskus lukeneeni jostain pienten lasten isän kommentin, että lasten kanssa kaikki on mahdollista, kunhan suunnittelee hyvin etukäteen. Vähäsen huvitti. Minun mielipiteeni on nimittäin se, että etukäteen ei voi suunnitella mitään, koska mikään ei koskaanmilloinkaan kuitenkaan mene niinkuin on suunnitellut. Parasta on, että varautuu soveltamaan lennosta ja reissuun lähtiessä pakkaa mukaan sellaisia asioita, joilla pystyy minimoimaan vahingot. Me ei voida esimerkiksi lähteä ilman kuume-/särkylääkettä minnekään. Viime kesänä muutama tunti ennen linja-auton lähtemistä lentokentälle pienimmälle matkustajalle nousi korkea kuume ja perillä Saksassa oli isoveljen vuoro kuumeilla.
Meidän on muutaman viikon päästä tarkoitus tehdä lomamatka omalla autolla Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan. Olen tässä katsellut viime vuoden reissukuvia ja nostatellut matkakuumetta. Nyt on ihan ihmeellistä, kun ei tarvitse välittää lentokoneen painorajoista, vaikka toki autossakin on vain rajallinen määrä tilaa seitsemän hengen matkatavaroille.
Tärkein selviytymispakkauksen osa varattiin mukaan jo viime syksynä, kun kysyimme appivanhempieni halukkuutta lähteä meidän mukaan seikkailulle. Kahdestaan, ilman apukäsiä, emme varmaankaan olisi lähteneet meidän 3-, 5- ja 7-vuotiaiden kanssa tällaiselle reissulle. Meidän on tarkoitus mennä iltalaivalla Turusta Tukholmaan, poiketa 2,5 tunnin ajomatkan päässä satamasta asuvan ystäväni luo aamupalalle/aikaiselle lounaalle ja jatkaa matkaa yöksi Tanskan puolelle lähelle Legolandia. Seuraavana päivänä Legolandin jälkeen Saksan puolelle, jossa tarkoitus ajella ja nähdä Pohjois-Saksaa. Vinkkejä kivoista pienistä kaupungeista tai kylistä otetaan ilomielin vastaan!
Selviytymispakkaus
varakäsiä (isovanhemmat, tädit, sedät, enot, ...)
kuumemittari
kuumelääke (Pamol F 250 mg sopii kaikille kolmelle)
maitohappobakteeri
laastaria + puhdistusaine
aurinkorasva
aurinkolasit
2 potkulautaa kulkemiseen + kypärät
matkarattaat + vaunupussi
evästä autoon (banaaneja, myslipatukoita, pähkinöitä, pillimehuja)
oksennuspusseja
kosteuspyyhkeitä!
käsidesi
pyykinpesuaine
tekemistä automatkoille (kirjoja, vihkoja + vahaliidut, musiikkia, iPadille muutama elokuva, joita voi katsoa tarvittaessa offline-tilassa)
Tähän sitten lisäksi vaihtokengät, vaihtovaatteet, sadevaatteet, lakit, takit ynnä muut. Saksassa on vielä muutamat jutut, jotka pitää ottaa huomioon omalla autolla kulkiessa. Autossa pitää olla esim. ensiapulaukku, heijastinliivi ja ympäristötarra. Tuo tarra ei kai ole pakollinen, mutta ilman sitä ei ole asiaa merkatuille ympäristövyöhykkeille. Jos jollakulla tarkempaa tietoa tästä, niin olen kiitollinen lisäinfosta. Google kun ei ole antanut selvää vastausta tähän.
Nämä kuvat ovat viime vuoden kesältä, jolloin juhlimme appiukkoni pyöreitä pienessä alppikylässä, Ruhpoldingissa. Täältä voit käydä kurkkaamassa lisää kuvia ja tunnelmia sieltä ja Salzburgin ruusuisesta päiväreissusta löytyy oma postauksensa täältä. Tulee aina niin hyvä mieli, kun katselee noita kuvia. Toivottavasti lähestyvä Saksan roadtripimme on yhtä onnistunut kuin viime kesäinen lomamatkamme.
Bis bald Deutschland!
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Aina löytyy syy kakulle
Ihan superia nauttia pala kakkua terassilla ilta-auringon lämmittäessä sekä mieltä että kehoa.
Mutakakku
100 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri yhteen käsin. Lisää voi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi.
Levitä taikina voideltuun ja leivinpaperilla vuorattuun pieneen irtopohjavuokaan.
Paista 200 asteessa noin 15 min.
Alkuperäinen resepti löytyy täältä.
Kaunista, auringon hellimää loppuviikkoa,
Heidi