Aluksi ajattelin leipoa pitsaa ja hakata kanttarellit pieneksi kanan joukkoon, jossa ehkä sienetkin näyttäisivät hämäävästi kanalta. Energia ei riittänyt pitsapohjan vääntämiseen, joten päätin tehdä nopean pastan. Spagetin kiehuessa paistoin sienet pannussa ja sain ensimmäiset nyrpistelyt osakseni. "Äiti mitä sä teet niillä? Älä sit vaan laita noita tonne joukkoon." -Eeeen tietenkään... Lisäsin sienten joukkoon hiukan sipulia sekä sipulikermaa ja kaadoin seoksen kypsän spagetin ja broilerin fileesuikaleiden päälle. Nopeasti, etteivät selän takana häärivät lapset huomaa.
Hetken päästä esikoinen tuli epäluuloisena ihmettelemään mihin ne sienet katosivat pannulta. Huijasin laittaneeni jääkaappiin jäähtymään. Hän käveli samantien jääkaapin ovelle ja riuhtaisi sen auki. "Missä täällä?" Onneksi tunnen lapseni, joten olin askelen edellä. Näytin TYHJÄÄ pakasterasiaa, jonka olin hetkeä aikaisemmin laittanut juuri tätä tilannetta varten jääkaappiin varmuuden vuoksi. Pelkäsin tottakai, että hän tutkii vielä tarkemmin ja huomaa rasian ammottavan tyhjyyttäään. Kirosin jo mielessäni miksen laittanut vaikka kermapurkin loppua rasiaan, mutta nyt kävi tuuri - selitykseni meni läpi ja pääsin pälkähästä. Ovela, ovelampi, äiti.
Aloimme syödä ja lautaset tyhjenivät nopeasti. 5v kehui, että parempaa ei voi olla ja on parempaa kuin makaroni. Huhheijaa! Päätin rohkaistua ja kertoa pienen sienisalaisuuden lapsillekin. Ilmeet olivat näkemisen arvoiset! Jostain syystä tänään eilisen jämät eivät huvenneet lautaselta yhtä nopeasti. Selitys kyllä löytyi; vatsa on vielä täynnä eilisestä ruokailusta.
Touhukasta tiistaita,
Heidi
Ps. Pieni lapsus oli livahtanut edelliseen linssikeitto-postaukseen ja tarkoitus oli kertoa, että nuorimmainen 3v ja vanhimmainen 7v eivät onnistuneet tyhjentämään lautasta uhkarohkean 5v:n tavoin.