sunnuntai 25. helmikuuta 2018
LOMALOMALOMA
Miten se LOMA on saatukin kuulostamaan sanana niin seesteiseltä? Joka vuosi suuret suunnitelmat hiihto/talvi/urheilu/mikäonkaanlomalle ja kuinkas taas kerran kävikään - meillä sairastettiin ihan koko loma. Viime vuonna hiihtoloma meni vatsataudin kourissa ja tänä vuonna influenssa 40 asteen kuumeineen kaatoi pojat petipotilaiksi. Tauti alkoi keskimmäisellä viikko sitten perjantaina ja tänään mittari kipusi juniorilla kuumeen puolelle kuudetta päivää. Lomalla meidän PITI mennä sisäleikkipuistoon, meidän PITI käydä sukuloimassa, meidän PITI mennä kylpylään ja tänään aamulla meidän PITI kotiutua päivä Tukholmassa -risteilyltä. Sen sijaan olemme maanneet kotona ja katsoneet kymmeniä tunteja televisiota sekä herkutelleet luvattoman paljon. Niin ja käyneet viisi kertaa lääkärissä.
No keväinen Tukholma odottaa meitä kuukauden päässä, sisäleikkipuistoon ja sukulaisten luo voidaan ajella melkein millon vaan tervehdyttyämme ja kylpylässä polskiminen voidaan toteuttaa jonain tulevana viikonloppuna. Miniloman tarpeessa tässä taas ollaankin kasiviikon jäljiltä. Tokaluokkalainen oli tietysti aivan kypsä jo alkuviikosta, kun ollaan jumissa kotona eikä kukaan uskalla tulla meille. Hiihtämässä tai luistelemassa ollaan koitettu käydä sairastelujen välissä vuorotellen ja jokainen pääsi sentään vähintään kerran joko luistimien tai suksien päälle. Olishan se ollut tietysti suht mahtavaa päästä kerran loman aikana talviurheilemaan koko perheen voimin. Ette muuten usko kuinka eilen illalla koko talo melkein räjähti ilosta, kun ulkoa kuului tööt-tööt-tööt ja tuttu sininen Corolla kurvasi pihaamme. Mun maailman paras sisko ♥
Mitenkäs teidän lomaviikko on sujunut vai onko se vasta edessä? Toivon alkavaan viikkoonne kauniita talvisia pakkaspäiviä lomalla tai ilman.
Aurinkoista helmikuun loppua,
Heidi
Tuo on aivan totta, että lomaan kohdistetaan kovasti odotuksia. Harmi kun teillä meni loma sairastelelssa. Toivottavasti nyt sairastelut on jo takana!
VastaaPoistaOnneksi saatiin sentään sairastaa kotona, eikä ehditty lähteä mihinkään. Toistaiseksi ollaan oltu taas terveenä ja viikonloppuna pitäisi juhlia 6-vuotiasta. Mukavaa loppuviikkoa!
Poista