tiistai 24. joulukuuta 2019
Luukku 24 | Hyvää joulua
Sisarukseni puolisoineen ovat meillä jouluaaton vietossa ja kohta on aika istahtaa yhdessä joulupöytään. Toivotan teille kaikille rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa ♥
Tip tap ♫,
Heidi
maanantai 23. joulukuuta 2019
Luukku 23 | Piparkakkutalo
Perinteeksi muodostuneet piparkakkutalotalkoot on taas vietetty kälyn kanssa. Kymppisynttäreiden jälkeen aloimme puuhiin ja tänä vuonna valmista tuli ennätysajassa. Olemme saaneet talkoisiin uppoamaan helposti yhden työpäivän verran ja nukkumaan ollaan menty vasta yön pikkutunneilla, mutta tällä kertaa teimme kumpikin nopeasti toteuttevat pipariseinät ja valmista tuli alle viidessä tunnissa. Ensin suunnittelimme ja piirsimme kaavat ruutupaperille, minkä jälkeen leikkasimme ne valmistaikinasta. Paiston jälkeen pääsimme parhaimpaan vaiheeseen eli koristeluun. Viimeiseksi nostimme seinät pystyyn ja toivoimme, että pikeeri on tarpeeksi vahvaa pitämään kokonaisen kylän pystyssä.
Tämä on kyllä niin ihana perinne! Taisi olla seitsemäs kerta, kun teimme talot yhdessä. Ensi vuotta odotellessa ♥
Tip tap ♫,
Heidi
Psst, laitan Instan puolelle kuvan kälyni superkauniista pipariseinästä. Käy kurkkaamassa! :)
sunnuntai 22. joulukuuta 2019
Luukku 22 | 10-vuotissynttärit
Yhtä varmasti kuin glögi, piparit ja joulutortut kuuluvat jouluumme myös synttärihulinat. Kymmenen vuotta sitten saimme parhaimman joululahjan mitä toivoa saattaa - ikioman pienen tonttutytön. Hän toivoi juhliinsa juustokakkua, mutta mielestäni täysi kymppi vaati myös täytekakkua, joten leivoimme vadelma-kinuskijuustokakun lisäksi mansikkakakkua. Suolaiseksi tarjottavaksi teimme ystävältäni saadun ohjeen mukaan suolaista juustokakkua, jonka päälle tuli rucolaa, viikunaa ja päärynää.
Meillä oli eilen oikein lämminhenkiset syntymäpäiväjuhlat. Oli ihanaa saada rakkaat ihmiset jouluhulinan keskellä hetkeksi saman pöydän ääreen juhlimaan täyden kympin tyttöä. Sankari nukahti tyytyväisenä ja äiti kiitollisena, pikkuruinen haikeus sydämessään. Kyllä on nopeasti kuluneet kymmenen vuotta - seuraavat kymmenen vuotta ja hän on samanikäinen kuin itse olin nostaessani hänet ensi kertaa syliini. ♥
Tip tap ♫,
Heidi
lauantai 21. joulukuuta 2019
Luukku 21 | DIY joulupaita
Täällä meillä päin liikkuu juttua sellaisesta höpsähtäneestä joulupaitanaisesta. Kukaan ei tiedä hänen joulupaitojen tarkkaa lukumäärää, mutta huhu kertoo, että niitä riittää. Mitä olisikaan joulupaitanainen ilman DIY joulupaitaa!
Tarvitset
paita
kulkusia
paljettinarua
neula
lankaa
sakset
Hahmottele naru kuusen muotoon paidan päälle ja kiinnitä nuppineuloilla.
Ompele naru kiinni paitaan.
Ompele lopuksi kulkuset paikoilleen.
Uusi joulupaita päällä ja tonttulakki päässä on hyvä istahtaa odottamaan jouluaattoa. Kolme yötä jouluun ♥
Tip tap ♫,
Heidi
perjantai 20. joulukuuta 2019
Luukku 20 | Helppo suolakinuski-kermaliköörijäätelö
Jos kermalikööriä sattui jäämään ylimääräistä ja raaskit lorauttaa sitä itse tehdyn jäätelön joukkoon, niin tässä kelvollinen herkku jouluun, välipäiviin ja vaikka uuden vuoden juhlintaan. Itse tehty jäätelö hurmaa samettisuudellaan ja helppoudellaan. Liköörin lisäksi tarvitset vain kermaa ja kondensoitua maitoa sekä ripauksen suolaa.
Suolakinuski-kermaliköörijäätelö
4 dl kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa (karamellisoitu)
½ rkl sormisuolaa
Vatkaa kondensoitumaito ja kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Mausta liköörillä ja suolalla. Maistele ja lisää makua tarvittaessa.
Kaada kannelliseen pakasterasiaan ja pakasta vähintään 6 tuntia.
Tip tap ♫,
Heidi
torstai 19. joulukuuta 2019
Luukku 19 | Itse tehty kermalikööri
Tarvitsin kermalikööriä yhtenä osana huomista joulukalenterin luukkua, mutta siitä tuli niin herkullista, että ajattelin sen ansaitsevan ihan oman luukkunsa. Kermalikööri valmistuu nopeasti ja on heti valmista nautittavaksi. Ja jos maltat, niin tässäpä taas kelpo lahjavinkki jouluksi.
Kermalikööri
2 dl kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa
3/4 dl viskiä (Johnnie Walker Red Label)
2 tl kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
Sekoita kaikki ainekset kulhossa vispilällä.
Pullota puhtaaseen pulloon ja säilytä jääkaapissa.
Kermalikööri säilyy noin viikon.
Tip tap ♫,
Heidi
keskiviikko 18. joulukuuta 2019
Luukku 18 | Nigellan taatelikakku
Rakastan katsella ruokaohjelmien joulujaksoja, Nigellan keittiössä on ihan suosikkini ja kuuluu joulun odotukseeni. Olen monesti tehnyt Nigellan ohjeella täydellistä Paholaisen suklaakakkua ja mieleni teki kokeilla myös tätä Nigellan taatelikakkua (Nigella's sticky toffee pudding). Kakku oli juuri niin taivaallisen tahmeaa kuin hän ohjelmassaan lupasikin.
Nigellan taatelikakku
200 g kivettömiä taateleita
1 tl soodaa
2 dl kiehuvaa vettä
75 g voita
2 rkl siirappia
50 g muscovadosokeria
2 munaa
150 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kastike
150 g voita (50g)
300 g muscovadosokeria (100g)
1 rkl siirappia (1tl)
2 dl kuohukermaa (3/4dl)
Pilko taatelit pieneksi. Laita taatelit, sooda ja kiehahtanut vesi kulhoon.
Vaahdota voi, lisää siirappi ja sokeri.
Vatkaa munat yksitellen joukkoon.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe taikinaan.
Lopuksi murskaa taatelit haarukalla ja lisää ne nesteineen taikinan joukkoon.
Voitele vuoka ja paista 180 asteessa ½ tuntia.
Kastike
Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri sekä siirappi joukkoon. Anna sulaa rauhassa.
Lopuksi lisää kerma ja kiehauta.
Kaada jäähtyneenä kakun päälle.
Nigellan ohjeella kastiketta tulee TODELLA paljon. Itse tein 1/3 ohjeesta = suluissa olevat mitat.
Tip tap ♫,
Heidi
tiistai 17. joulukuuta 2019
Luukku 17 | Itse tehty joululahja
Kuinka moni tunnustaa tuskailleensa joulun alla, koska lahjansaajalla on jo kaikkea? Hep! Minulla on ainakin käsi pystyssä. Olisi aina kiva keksiä jotain tarpeellista tai ainakin käyttöön tulevaa. No mutta hei, kukapa ei tarvitsisi tiskirättiä? Virkkasin bambulangasta muistamisia, jotka ovat nättejä ja ekologisia. Tein tiskirätin isoäidinneliö-ohjeen mukaan - eli ketjusilmukoilla ja pylväillä selviää rätin teosta, eikä aikaakaan mene kauaa yhden rätin tekemiseen. Tällä ohjeella tiskirätti jää tarpeeksi ilmavaksi, joten se myös kuivuu nopeasti.
Rullasin tiskirätin muffinssivuokaan ja käärin sen sellofaaniin. Pieni tonttupoika vilkuttelee iloisesti lahjansaajalle.
Tip tap ♫,
Heidi
Arvonta on suoritettu ja voittajaan oltu yhteydessä. Arvonnan voittaja on @postisusanna. Lämpöiset onnittelut vielä voittajalle!
maanantai 16. joulukuuta 2019
Luukku 16 | Jouluaskartelu viinipullon korkeista
Olen pitkään keräillyt kuoharipullojen korkkeja talteen odottamaan uutta käyttötarkoitusta. Korkki on kaunis materiaali ja olisikin kiva hyödyntää näitä pullonkorkkeja enemmän sisustuksessa. Pullojen rautalankaosia olen käyttänyt servettirenkaina ja nyt myös korkit pääsivät uusiokäyttöön.
Tarvitset
viinipullon korkkeja
puuhelmiä
pieniä helmiä
koristenauhaa
kuumaliimaa
rautalankaa
Liimaa puuhelmi enkelin pääksi.
Kiinnitä siivet liiman ja rautalangan avulla.
Pujota helmet rautalankaan ja aseta ne kaulakoruksi tai sädekehäksi pään päälle.
Tee laulavalle enkelille kädet piippurassista ja liimaa kartongista tehty "kirja" käteen.
Tip tap ♫,
Heidi
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
Luukku 15 | Glögiskumppa
Säihkettä jouluun tuo tämä kylmä ja pirskahteleva glögiskumppa. Käytin juomaan vaaleaa glögiä sekä makeaa kuoharia, mutta voit aivan hyvin käyttää omaa lempiglögiä sekä -kuoharia.
Tarvitset¨
1/3 vaaleaa glögiä
2/3 Aviva Gold -kuohuviiniä
sitruunamehua
karkkikeppejä
Murskaa karkkikepit pieneksi muruksi.
Kaada sitruunamehua laakeaan astiaan ja pöyräytä lasin reuna ensin mehussa ja heti perään karkkikeppimurusissa.
Kaada lasin pohjalle ensin kylmää glögiä ja viimeistele säihkyvällä Aviva-kuohuviinillä.
Halutessasi kaada vielä ylijääneet sitruunamehut laseihin.
Nauti hyvässä seurassa.
Psst, iltaan asti aikaa osallistua ARVONTAAN.
Tip tap ♫,
Heidi
lauantai 14. joulukuuta 2019
Luukku 14 | Jouluinen jälkiruoka
Kolmen aineksen luumurahka pitää joulusta toiseen pintansa jouluisena jälkiruokana. Äidin kanssa sitä aikoinaan tehtiin ja herkuteltiin yhdessä. ♥ Vuosilukua en tarkalleen muista, mutta suurin piirtein 15 vuoden takaa on tämä lumoavan luumurahkan resepti.
Luumurahka
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
1 prk luumumarmeladia
Vaahdota kerma ja lisää rahka sekä luumumarmeladi joukkoon.
Tarjoile jälkkäri näteistä juomalaseista ja koristele halutessasi vaikka piparimurulla.
Tip tap ♫,
Heidi
perjantai 13. joulukuuta 2019
Luukku 13 | DIY pyykkietikka
Pyykkietikan valmistaminen käy nopeasti ja vaivattomasti. Se on ekologinen ja edullinen vaihtoehto huuhteluaineelle. Kauniiseen pulloon pakattuna pyykkietikka toimii jopa lahjana.
Tarvikkeet
½ l lasipullo
4 dl väkiviinaetikkaa
1 dl vettä
15 tippaa eteeristä oljyä (laventeli)
Laita kaikki aineet puhtaaseen pulloon ja käytä huuhteluaineen tavoin.
Ravista ennen käyttöä ja annostele pyykkietikkaa noin ½ dl / koneellinen.
Pyykkietikka kirkastaa värejä, vähentää sähköisyyttä sekä poistaa pyykeistä tahroja ja hajuja. Se myös pehmentää pyykkiä ja antaa tekstiileille raikkaan tuoksun. Pyykkien kuivuessa etikan tuoksu haihtuu. Pyykkietikka puhdistaa pesukonettakin, joten ensimmäinen koneellinen kannattaakin pestä tyhjänä.
Tip tap ♫,
Heidi
torstai 12. joulukuuta 2019
Luukku 12 | DIY pillihimmeli
Viime jouluna minä innostuin himmeleistä ja tänä jouluna ekaluokkalainen poikani. He olivat koulussa askarrelleet pillihimmeleitä ja kotona piti päästä heti esittelemään uudet taidot. Olin sattumalta edellisellä kauppareissulla ostanut mustavalkoisia pillejä ja viime vuodelta oli jäljellä vielä ohuita mustia muovipillejä.
Tarvikkeet
muovipillejä/ paperipillejä/ kanelitankoja/ olkia
ohutta lankaa
neula/ ohut rautalanka
7-vuotiaan ohjeet himmelin tekoon:
"Ihan ekana kuuluu laittaa kolme pilliä lankaan. Sitten se kuuluu solmia kolmioksi. (kuva 1)
Ja sitten kaksi pilliä lisää. Solmitaan ne kolmion alimmaiseen kärkeen. (kuva 2)
Ja taas kaksi pilliä lisää. Solmitaan ne uuden kolmion ylimmäiseen kärkeen. (kuva 3)
Tehdään kahdesta pillistä uusi kolmio. Solmitaan pillit uudestaan alakärkeen. (kuva 4)
Kahdesta pillistä taas uusi kolmio. Solmitaan ne yläkärkeen. (kuva 5)
Laitetaan yksi pilli lisää ja pujotetaan lanka ensimmäisen pillin läpi. (kuva 6)
Yhdistä lopuksi kolmioiden kärjet. (kuva 7 ja 8)
Laita roikkumaan!"
Hänen vinkit:
"Kierrä kaikki muut kaksi kertaa paitsi ensimmäisen kolmen pillin jälkeen tee tuplasolmu."
Eli jokaiseen kulmaan ei tarvitse yrittää väkertää solmua vaan riittää, että kiertää langan pari kertaa edellisen kierroksen kolmion kulmaan suht piukkaan.
Pillien pituutta muuttamalla saat tehtyä erikokoisia ja -muotoisia himmeleitä. Niin ja ekaluokkalainen lupaili videota, jos nämä kuvalliset ohjeet olivat hankalat.
Tip tap ♫,
Heidi
keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Luukku 11 | Lahjavinkki: siemennäkkäri + ARVONTA
Yhteistyö Sallinen
Tarvitset vain lasipurkin ja Sallisen siemennäkkäriseosta. Yhdestä pussista tulee kaksi pellillistä näkkäriä, joten siitä riittää ainekset kahteen lahjapurkkiin. Lisäksi mukaan kannattaa liittää ainesosaluettelo sekä valmistusohjeet. Kirjoita purkin mukana annettavaan lappuun: "Sekoita purkin sisältöön 1 dl kiehuvaa vettä sekä 2 rkl rypsiöljyä. Anna seoksen tekeytyä noin 5 minuuttia. Kauli kahden leivinpaperin välissä ohueksi levyksi, leikkaa halutun muotoisiksi paloiksi. Ripottele pinnalle suolaa oman maun mukaan. Paista 150 asteisessa uunissa n. 50 minuuttia."
Meillä siemennäkkäriä tarjotaan joulupöydässä lohitahnan kanssa ja se on herkullista myös sellaisenaan syötäväksi. Lahjapaketin voit koristaa vaikka rosmariinin oksalla, jonka lahjansaaja voi halutessaan lisätä näkkäritaikinan joukkoon.
Alkaa olla se aika vuodesta, kun monessa perheessä mietitään, miten voisi ilahduttaa lasten elämässä mukana olleita tärkeitä aikuisia. Paras joululahja ei jää kaappiin pölyyntymään, vaan tulee käyttöön ja tuo iloa sekä lahjanantajalle että -saajalle. Tämä on helppo ja nopea lahjavinkki, joka sopii joulunajan muistamisiin; Sallisen gluteeniton siemennäkkäri-leivontaseos nätisti purkkiin pakattuna.
Tarvitset vain lasipurkin ja Sallisen siemennäkkäriseosta. Yhdestä pussista tulee kaksi pellillistä näkkäriä, joten siitä riittää ainekset kahteen lahjapurkkiin. Lisäksi mukaan kannattaa liittää ainesosaluettelo sekä valmistusohjeet. Kirjoita purkin mukana annettavaan lappuun: "Sekoita purkin sisältöön 1 dl kiehuvaa vettä sekä 2 rkl rypsiöljyä. Anna seoksen tekeytyä noin 5 minuuttia. Kauli kahden leivinpaperin välissä ohueksi levyksi, leikkaa halutun muotoisiksi paloiksi. Ripottele pinnalle suolaa oman maun mukaan. Paista 150 asteisessa uunissa n. 50 minuuttia."
Meillä siemennäkkäriä tarjotaan joulupöydässä lohitahnan kanssa ja se on herkullista myös sellaisenaan syötäväksi. Lahjapaketin voit koristaa vaikka rosmariinin oksalla, jonka lahjansaaja voi halutessaan lisätä näkkäritaikinan joukkoon.
ARVONTA
Nyt sinulla on mahdollisuus päästä testaamaan siemennäkkäriseosta! Psst, Salliselta lupasivat laittaa voittajalle yllätykseksi myös jotain jouluista extraa. Arvontaan voit osallistua olemalla blogini kirjautunut lukija ja jättämällä kommentin tähän postaukseen. Voit tuplata mahdollisuutesi Instagramissa seuraamalla tiliäni @ruusumakiblogi ja kommentoimalla arvontakuvaan. Arvonta on auki 15.12.2019 klo 18.00 asti. Onnea matkaan!
Tip tap ♫,
Heidi
tiistai 10. joulukuuta 2019
Luukku 10 | Kolmen aineksen Dominotryffelit
Dominotryffelit ovat kuuluneet jouluihimme jo pitkään, mutta tänä vuonna testasin ensimmäistä kertaa tehdä niitä piparkakun makuisista Dominoista.
Murskaa keksit pieneksi muruksi.
Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto keksien joukkoon ja laita massa jääkaappiin tunniksi.
Pyöritä massasta palloja ja laita ne takaisin jääkaappiin jähmettymään tunniksi.
Sulata suklaa ja pyörittele jääkaappikylmät pallot suklaassa. Laita ne leivinpaperin päälle ja anna kuorrutuksen kovettua jääkaapissa.
Tip tap ♫,
Heidi
Dominotryffelit
1 pötkö piparkakun makuisia Dominoita
100 g tuorejuustoa
100 g maitosuklaata
Murskaa keksit pieneksi muruksi.
Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto keksien joukkoon ja laita massa jääkaappiin tunniksi.
Pyöritä massasta palloja ja laita ne takaisin jääkaappiin jähmettymään tunniksi.
Sulata suklaa ja pyörittele jääkaappikylmät pallot suklaassa. Laita ne leivinpaperin päälle ja anna kuorrutuksen kovettua jääkaapissa.
Tip tap ♫,
Heidi
maanantai 9. joulukuuta 2019
Luukku 9 | Jouluaskartelu partatonttu
Tänään askarrellaan tonttuja! Keräännytään yhdessä pöydän ääreen, laitetaan joululaulut soimaan ja nautitaan läheistemme seurasta jouluaskartelujen äärellä.
Tarvikkeet
pörröistä lankaa (löysin Honkkarista)
ripustusnarua
ompelulankaa
pipokangasta
helmi
pahvia
sakset
1) Kieritä pörröistä lankaa pahvin ympärille parran tuuheudesta riippuen noin 40-50 kierrosta. Itse totesin lehtitaikinapakkauksen olevan juuri sopivan kokoinen tähän tarkoitukseen.
2) Solmi ripustuslanka tupsun yläosaan ennen kuin irrotat pahvin.
3) Pujota helmi lankaan ja kieritä se piukkaan tupsun yläosan ympärille.
4) Leikkaa tupsu auki alaosasta.
5) Pujota tontulle lakki päähän.
Tip tap ♫,
Heidi
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
Luukku 8 | Juustolautanen juhlapöytään
Vietimme suvun kesken perinteeksi muodostuneita pikkujouluja nyyttäreiden merkeissä. Pöydässä oli jos jonkinnäköistä jouluherkkua; riisipuuroa, joulutorttuja, suolaisia pasteijoita, joulusuklaata, -pullia, -pipareita, glögiä sekä juustolautanen.
Juustolautaselle valikoitui tällä kertaa kaksi pehmeää ja kolme kovaa juustoa. Juustolautaselle kannattaa valita noin 4-5 erilaista juustoa; kovaa, pehmeää, miedompaa ja vahvempaa. Lisäksi juustolautasella oli suolaisia keksejä ja tottakai Kankaan hapankorppuja, makeutta toivat viinirypäleet, viikunat sekä turkinpippuri-viikunahillo. Rosmariinin oksat viimeistelivät kokonaisuuden.
Juustotarjotin sopii alkupalaksi, jälkiruoaksi, illanistujaisten naposteluun ja se on erinomainen joulun ajan herkutteluihin. Se ei vaadi varsinaista valmistamista, mutta kruunaa tarjoilun kuin tarjoilun. Joulun aikaan juustojen kaveriksi käyvät ihanasti myös piparkakut - suolaisen ja makean yhdistelmä on vastustamaton.
Tip tap ♫,
Heidi
lauantai 7. joulukuuta 2019
Luukku 7 | Jouluinen Vanha Rauma
Jos vielä mietit joulun ajan tekemistä, niin suosittelen poikkeamaan Raumalla. Vanha Rauma lumoaa tunnelmallisuudellaan ja pienet putiikit sekä lämpöiset kahvilat hokuttelevat ohikulkijaa pistäytymään. Tässä joulun alla kaupungissa on monia jouluisia tapahtumia, joista yhtenä suosituimpana Tonttujen Yö ensi viikon perjantaina 13.12. 18.00-21.00. Tervetuloa nauttimaan joulun taiasta!
Tip tap ♫,
Heidi