tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäisbrunssi & aamupalavinkki


Piti tulla jo eilen näpyttelemään teille pääsiäisen vietostamme, mutta (tätä ei varmaan bloggari saisi edes sanoa ääneen) tajusin unohtaneeni kameran anoppilaan. Tilanne onneksi korjaantui tänään, kun appiukolla oli asiaa tännepäin ja hän ystävällisesti toi aarteeni turvallisesti kotiin.


Vatsatauti piti meitä kyllä ihan viimeiseen saakka jännityksessä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään lauantaina pääsiäisen viettoon kotikonnuillemme. Suunnittelimme pisin kevättä kälyni kanssa brunssitarjottavia ja näillä eväillä kyllä nälkä kaikkosi hetkeksi.


Kattaukseen halusimme ehdottomasti viime vuodelta tutun hedelmätarjottimen; mangoa, ananasta, appelsiineja, kiiviä, viinirypäleitä, ananaskirsikoita sekä hunaja- ja vesimelonia. Tarjolla oli myös croissanteja suolaisella ja makealla tuorejuustolla, pekoni-munakuppeja, Mignoneita sekä kuuluisia Kankaan Hapankorppuja savulohitahnalla.


Pääsiäiskattaukseen halusimme väriä. Ehdotin, että solmisimme juuttinarulla pajunkissan yksivärisen servetin ympärille. Kälyni löysi raikkaan värisiä pillejä ja servettien sekä kynttilöiden väri valikoitui siten pirteän vihreäksi.


 Aamupalavinkki / Pekoni-munakupit

2 pkt pekonia
12 kananmunaa
suolaa, pippuria
juustoraastetta

Asettele pekonisiivut muffinsipellin vuokiin niin, että ne muodostavat kupin. Riko yksi muna jokaiseen pekonikuppiin ja mausta. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa reilu vartti.


Pääsiäinen on kiva, kun se on kerran vuodessa. Nyt olen tyytyväinen, että se on takanapäin ja munilla pelaaminen loppu. Eihän ne suklaamunat ole edes erityisen hyviä (paitsi Mignonit) ja tällaista äiti-ihmistä vähäsen kismittää, kun sitä suklaata on ihan jokapaikassa...

Keväistä viikon jatkoa,
Heidi

12 kommenttia:

  1. Voi, kyllä tuohon brunssipöytään istuisi niin mielellään ja viihtyisi varmasti pitkään herkkujen äärellä!:) Minä olisin kyllä voinut vielä jatkaa pääsiäistä parilla päivällä...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui kyllä väelle maistuvan. :) Tällaiset uudet "perinteet" ovat minun makuuni. Me oltiin kaks viikkoa pelkästään kotona niin tiistaina arki oli ihan tervetullut. :D

      Poista
  2. Ooh! Mä edelleen muistan, kuinka kuolasin jo viime vuonna teidän pääsiäisbrunssin kuvia. Saiskos ensi vuoden brunssiin sattumalta ostaa osallistumislippuja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea! Täytyykin alkaa lyödä rahoiksi tällä. :D Kieltämättä pääsiäisbrunssi on yksi vuoden kohokohdista.

      Poista
  3. Voi nam mitä herkkuja, tässähän tuli nälkä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Vatsa kurnii, eikä näiden kuvien katselu ainakaan helpota asiaa. :D

      Poista
  4. Ihana brunssi. Hedelmätarjotin on oikea katseenvangitsija pöydässä. Hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, tuli ähky! Hedelmillä on kiva muutenkin välillä sisustaa ja näin pääsiäisenä ne toivat juuri oikeaa väriä kattaukseen. :)

      Poista
  5. Ihana brunssi!
    Herkullisen näköiset tarjottavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan oikein jo, että tällaisesta brunssista pääsee nauttimaan ulos terassille!

      Poista
  6. Aivan mieletön aamiainen, tuon pöydän ääressä oli varmasti ihana istua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. :) Pöytä syötiin melkein tyhjäksi. :D

      Poista