Runebergin torttuja olen tainnut tehdä viimeksi yläasteen kotsan tunnilla, joten oli kai jo aikakin leipoa kansallisrunoilijan kunniaksi. Kaupan punssiset Runebergin tortut eivät ole minun makuuni, enkä omista torttuvuokia (enkä myöskään raaskinut Arabian perintökahvikuppeja tähän hommaan käyttää, vaikka ovat kuulemma mainiot vuoat Runebergin tortuille), joten kääräisin tortun rullalle. Sain Confetista tuotetestaukseen Geometric koristelumuotin ja toteutin tortun koristelun sokerimassasta tehdyillä palapelin paloilla.
Runebergin kääretorttu
Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria (talous+fariini)
1 dl mantelijauhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
Vaahdota munat ja sokerit.
Sekoita loput ainekset keskenään ja sekoita varovasti vaahdon joukkoon.
Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle.
Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia.
Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille, anna jäähtyä hetki ja irrota paistossa käytetty leivinpaperi.
Täyte
vadelmahilloa
1 prk kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
2 tl vaniljasokeria
sokeria
Vaahdota kerma. Vatkaa rahka ja sokerit joukkoon.
Levitä jäähtyneen pohjan päälle vadelmahillo sekä kermavaahto.
Rullaa torttu leivinpaperia apuna käyttäen.
Herkullisia hetkiä viikonloppuunne,
Heidi
Runbergin tortut eivät kuulu kyllä lemppareihini, mutta kääretorttusi näyttää niin herkulliselta että sitä kyllä söisin. Ja, en voi taaskaan kuin ihailla taitoasi leipoa!
VastaaPoistaPakko myöntää, että yllätyin itsekin kuinka hyvää tämä oli! 😄 Maut sopivat erinomaisesti yhteen. Ja kiitos, taas. 😊
PoistaOi oi oi ku HIENO! Nam :)
VastaaPoistaKiitos, kiitos, kiitos 😊😊 Mukavaa lauantaita!
PoistaKivan näköinen tämä. :)
VastaaPoistaKiitos paljon 😊 Kivaa viikonloppua sinulle!
PoistaRunebergin tortut ei kuulu minunkaan herkkuihini mutta kaikkea muuta herkkua rakastan kyllä ihan liikaakin. Ihana tuo muotti millä olet kääretortun koristellut.
VastaaPoistaJoo sama juttu! :D Tuo muotti on niin kiva ja monta juttua jo suunnitteilla sen kanssa.
Poista