torstai 27. heinäkuuta 2017

Vanhan liinavaatekaapin metsästys


Päädyin sattumalta pari viikkoa sitten blogiin(jonka nimeä en muista sitten millään!), jossa hehkutettiin vanhan kaapin löytymistä tori.fi:stä. Siltä istumalta kävin itse kurkkaamassa Torin tarjonnan ja se tunne, kun vanha liinavaatekaappi oli tullut myyntiin kymmenen minuuttia sitten viidelläkympillä!!


Yleensä mietin kahteen ellen kolmeen kertaan tuon hintaisen tuotteen kanssa, mutta juuri lukemassani blogipostauksessa kehotettiin tekemään ostopäätös heti, kun tällainen aarre tulee vastaan. Ei ole kuulemma edes aikaa kysellä miehen mielipidettä vaan päätös on tehtävä samantien, ettei joku muu vie aarretta nenän edestä.


Voitte kuvitella sen fiiliksen, kun myyjältä tulee viesti, että kaappi on vapaa. Sitten vain sopimaan noutoaikaa. Liinavaatekaappi sijaitsi Turussa, sadan kilsan päässä meiltä, joten lupauduin kyselemään josko joku tutuista liikkuisi sielläpäin lähiaikoina. Sattumalta appivanhemmat olivat nurkilla ja kädet täristen laitoin myyjälle viestiä josko voisi heti soittaa minulle, että noutaja olisi nyt tulossa. Kuvittelin jo mielessäni postauksen, jossa kiitän inspiraatiosta blogia, jonka ansiosta tein kaupat ja kerron kuinka paljon oli tuuria matkassa.
Jos joku muuten tunnistaa tuon postauksen kirjoittajan, niin vinkatkaa. En löytänyt osoitetta enää edes puhelimen selaushistoriasta.


Voitte varmaan myös kuvitella sen fiiliksen, kun myyjä ilmoittaa saaneensa kaapista 70€ tarjouksen. Kaappi olisi kyllä edelleen minulle, jos suostun maksamaan siitä tuon summan. PAH! Ilmoitin jättäytyväni huutokaupasta. Jälkeenpäin teki kyllä mieli laittaa linkki huutonettiin... Eihän tuo 70 euroa olisi ollut vielä paha hinta kyseisestä kaapista, mutta otti vaan niin niiiin paljon päähän tuo huutokauppaus.


Avauduin tapahtuneesta muun muassa pikkusiskolleni, joka pelasti päiväni. Hän kertoi Mummin ja Ukin entisessä navetassa olevan säilössä juuri samanlainen liinavaatekaappi, joka on hänelläkin ollut käytössä lapsuudenkodissamme. En yhtään muistanut tämän kaapin olemassaoloa! Ihmettelen, ettei se ole vahingossakaan osunut silmään, vaikka olen monesti ollut navetassa aarteenetsinnässä. Kyllä olis muuten harmittanut maksaa seittämänkymppiä turkulaiselle! Shit happens - NOT!

Iloista loppuviikkoa,
Heidi

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on! ❤️ Ja nyt on verhot ja pöytäliinat siisteissä pinoissa.

      Poista
  2. Onpa hyvässä kunnossa ja kaunis liinavaatekaappi. Onneksi avauduit oikeassa paikassa!

    Sini K.
    Kasvuhormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Paljon paremmassa kunnossa kuin se Torissa ollut. :) Eipä harmita enää, kun sain paremman ilmaiseksi. :D

      Poista
  3. Miekin itseasiassa kävin varmasti samaisessa blogissa enkä kuollaksenikaan muista minkä niminen blogi se oli. No sen ihanan hyllyn nähdessäni laitoin heti äidilleni viestin että haluaisin mökiltä hänen vanhan hyllyn. No eipä juuri äiti lämmennyt ehdotukselleni. Muka pitäisi joku toinen hylly hommata tilalle. No on siinäkin mulla äiti, on mun sisustusvimman esteenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sepä oli tehokas postaus. :D Facebookissa siihen linkkiin taisin törmätä, mutta en sieltäkään sitä toistamiseen löytänyt. Toivottavasti saat äitisi pään kääntymään! ;)

      Poista
  4. Ihana kaappi!
    Minäkin olen tuollaista etsinyt ja äitini nurkatkin on koluttu mutta tuollaista ei ole vielä löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans! Toivottavasti sinäkin löydät vielä omasi. :)

      Poista
  5. Ihana kaappi ja vielä noin hyvässä kunnossa. Meillä on myös makuuhuoneessa liinavaatekaappi ja ihan mun lemppari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ukin tavarat on aina viimisen päälle. Hirvittää vaan ajatella kuinka paljon tuhonnut kaikkia vanhoja aarteita, kun pitänyt arvottomina.

      Poista
  6. Voi miten kaunis tuo kaappi on! Toisaalta hyvä ettet saanut sitä torin mööpeliä..tuo aarre olisi muuten jäänyt löytymättä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onni onnettomuudessa. :D Oon niin iloinen tästä löydöstä!

      Poista
  7. Ihana tää! Loppu hyvin kaikki hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi oli vähän tuuria mukana! :)

      Poista