kotiliesi

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

DIY kipsimunat


Törmäsin alunperin Anun ihanassa blogissa kipsimunankuoriin ja sieltä ne päätyivät suoraan omalle to do -listalle. Tänäkään vuonna ei ole käynyt yhtä ainutta virpojaa, joten nämä rekvisiittasuklaamunat säilyvätkin pyhiin asti koristeina. ;)


Apteekin täti katsoi minua kuin pipipäätä, kun kyselin kipsisiteen perään. En kuitenkaan jäänyt selittelemään, mihin tarkoitukseen pari rullaa tarvitsen.

Tarvikkeet:

ilmapallo
kipsisidettä
sakset
vettä
muoviastia

Laita ilmapalloon vähän vettä ja puhalla se haluamasi kokoiseksi. Vesi saa pallon pysymään paikoillaan kuivumisen ajan.
Leikkaa kipsisiteestä sopivan mittaisia paloja. (Itse leikkasin noin 10cm pätkiä)
Tee osaan pätkistä viisto yläreuna. (=munan rikkonainen kuori)
Kastele kipsisidesuikale nopeasti kulhossa ja silitä se ilmapallon päälle. Asettele suikaleet päällekkäin.
Anna kuivua noin tunti ja sen jälkeen tee varovasti ilmapalloon reikä, jotta ilma poistuu ja saat pallon vedettyä pois kipsimunan sisältä.


Näihin voi laittaa mitä vaan; kukkia, kynttilöitä, herkkuja. Kosteutta nämä eivät kestä, joten muista käyttää suojaruukkua!

Mukavaa palmusunnuntaita,
Heidi

torstai 26. maaliskuuta 2015

Arvonnan voittajat


Synttäriarvonta on nyt suoritettu ja on aika kiittää kaikkia osallistuneita sekä toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi mukaan. Suoritin arvonnan syöttämällä random.org:n generaattoriin luvut 1-24 ja se arpoi voittajiksi kommentit nro 14 ja 17. Muutamien kommentit olivat tulleet kahteen kertaan, joten onni suosi tällä kertaa... 

Miina P:tä sekä Marja-Liisaa.

Laitan teille pian sähköpostia, joten olkaahan kuulolla.

Olen niin kovin otettu, kun tänne pieneen blogiini on eksynyt yhtäkkiä näin paljon lukijoita. Merkitsette minulle hurjasti, kiitos! Psst...otan postaustoiveita ilolla vastaan. :)

Iloa ja valoa päiväänne,
Heidi

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Taidetta tuulikaapissa


Halusin tuulikaapin tauluihin vaihtelua, joten pyysin 3-vuotiasta taiteilemaan tekstin "OLET IHANA ♥". Ääneen pohdiskelin, mitä isosisko voisi kirjoittaa toiseen. Hän keksi itse.

Ja joku väittää, että tekstitaulut ovat pois muodista, pyh - nämä eivät vanhene koskaan.

Aurinkoista keskiviikkoa,
Heidi

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Puutarhasuunnitelmia & ARVONTAMUISTUTUS


Tänä vuonna viherpeukalon tynkäni kutiaa normaalia enemmän. Viime kevät ja kesä menivät ihmetellessä, mitä kaikkea uuden kodin pihamaalta paljastuukaan. Tänä vuonna on ainakin selkeä visio, mitkä kasvit saavat luvan lähteä! Vaikeampaa onkin sitten suunnitella 2500 neliön pihaa toimivaksi sekä kodikkaaksi, kun ei liiemmin ole tietoa eikä taitoa. Olisi kiva mennä tällä kertaa jotain muuta kuin yritys&erehdys -reittiä.


Mahataudin pyörteessä viikonloppua viettäneenä uppouduin Pinterestin suloiseen maailmaan ilman huonoa omaatuntoa. Se on pullollaan toinen toistaan upeampia puutarhoja. Yksi sellainen meille, kiitos. Erilaisia ruusuja, pioneja, tuijia, vadelmaa, luumupuu, pieni mansikkamaa, ehkä vähän perunaa, pari viinimarjapensasta sekä kasvihuoneeseen tomaattia ja kurkkua. Näin alkuun nyt ainakin. ;)

Uusia lukijoita suorastaan ropisee, ihan huippua! Tervetuloa kaikki. ♥ Olettehan jo käyneet niin vanhat kuin uudetkin lukijat osallistumassa arvontaan. Vielä pari päivää aikaa, hophop. :)

Iloista maanantaita,
Heidi

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

BLOGIARVONTA / Walldesign

http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/today-is-a-good-day.html

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta! Teitä lukijoita on kertynyt varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana oikein mukava määrä ja haluankin kiittää teistä ihan jokaista. ♥  Ilokseni saan arpoa teidän kaikkien ihanien lukijoiden kesken kaksi A4-kokoista julistetta yhteistyössä Walldesignin kanssa.

Walldesignin sivuilta löydät suosittuja, moderneja julisteita joko itselle tai lahjaksi. Voittajia arvotaan siis kaksin kappalein ja kumpikin saa valita yhden A4-kokoisen julisteen. TÄÄLTÄ voit valita oman suosikkisi.

Arvonnan säännöt:

Arvan saat olemalla blogini rekisteröitynyt lukija tai liittymällä sellaiseksi sekä kommentoimalla minkä julisteen haluaisit, jos arpaonni osuu kohdallesi.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 25.3.


Blogisynttäreiden lisäksi tänään on muutakin aihetta juhlaan; valloittava hymypoikamme saavuttaa hurjan 10 kuukauden iän. Eikä siinäkään vielä kaikki juhlimisen aiheet, sillä tänä päivänä 12 vuotta sitten alkoi yhteinen matkamme rakkaan mieheni kanssa. Melkoinen päivä. :)

Halauksin,
Heidi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Muropaketeista sisustuselementeiksi


Meillä säilytetään muropaketteja jääkaapin päällä ja siitä syystä minua on jo pitkään vaivannut niiden riemunkirjava väritys. Tänään vähäsen askartelin ja lopputulos näyttää tältä. 


Päällystämiseen käytin kolmea erilaista lahjapaperia ja nämä kauniit paperit löytyivät mistäpä muualtakaan kuin Ikeasta. Leikkasin muropakettien päältä "läpyskät" pois ja paketoin ne kuin minkä tahansa lahjapaketin. Yläreunasta käänsin paperia muutaman sentin paketin sisään ja taitokset kiinnitin teipillä.


Ikean paperikauppa(kin) on aivan loistava! Paljon kauniita paketointitarvikkeita ja tietysti edulliseen hintaan. Mulla on sellainen pieni motto;
Mitä Ikeasta ei saa, sitä ei tarvita.


Nyt näitä kelpaa pitää esillä. Eivät hyppää enää silmille, ainakaan ei-toivotulla tavalla. ;)


Antoisaa alkavaa viikkoa,
Heidi

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vauhdikas viikonloppu!


Ensimmäinen työviikko sitten viiteen ja puoleen vuoteen onnistuneesti takana ja sen kunniaksi olen ottanut viikonlopusta kaiken irti. Ja viikonloppu on ollut loistava! Saatiin perjantaina ihana nainen kylään ja ollaan tehty vaikka mitä; käyty shoppailemassa, laitettu herkkuruokia, käyty konsertissa, syöty suklaata, tehty pari kirpparikierrosta ja  puuhattu paljon kaikkea muuta mukavaa.



Lauantaiaamulla laitoin pienimmän miehen ulos vaunuihin päikkäreille ja suuntasimme ihanan naisen kanssa kahdestaan kaupungille. Tuuli vihmoi inhottavasti, mutta Vanhan Rauman putiikit lämmittivät sekä mieltä että kehoa. ;) Lounaalla kävimme torin laidalla sijaitsevassa Caf'é Salissa - mahtava tapa viettää lapsivapaata. Tyhjin käsin ei tältä(kään) reissulta tarvinnut palata kotiin. Yllätyksekseni kotiuduin sisustustavaroiden sijaan vaatekassien kanssa ja mikä vielä oudompaa löysin vaatteita itselleni, enkä lapsille niinkuin tavallisesti. Kotiovella vaunuissa oli vastassa hyvin nukkunut poika.



Huoltotoimenpiteiden jälkeen nappasimme isommat lapset mukaan ja menimme Fröbelin palikoiden konserttiin. Eniten innoissaan taisi olla fani jo 20 vuoden takaa, kröhöm. ;) Kotiuduttuamme laitettiin bataattiranskiksia sekä nachokuorrutettua kanaa uuniin. Oli herkkua!


Aurinkoa päivääsi,
Heidi 

torstai 5. maaliskuuta 2015

7 kysymystä -haaste


Sain Pupuja ja vaahtokarkkeja -blogin ihanalta Minnalta tämän haasteen jo jokin aika sitten. Näitä haasteita on tässä sadellut puolin jos toisinkin, mutta minusta näihin on kiva tarttua, kun ne eivät ole vielä ainakaan toistaneet itseään. Toivottavasti tekin jaksatte vielä lukea näitä. ;)

1. Kolme ensimmäistä mieleesi tulevaa adjektiivia, jotka kuvaavat sinua? Näiden ei tarvitse olla kuvaavimpia, mutta ekana mieleen tulevat.
Ilonpilaaja. Kuinka monta kertaa olen tänäänkin estänyt tabletilla pelaamisen - varsinainen ilonpilaaja!
Tarkka. Haluaisin kaiken olevan aina tiptop, mutta kolmen lapsen äitinä joutuu joustamaan kaikenlaisista asioista.
Nautiskelija. Nykyään pyrin elämään hetkessä; enää en odota koko päivää, että kello tulee viisi ja mies tulee töistä kotiin vaan nautin täysin rinnoin myös jokaisesta tunnista ennen kello viittä (vaikka pahimmillaan meitä huutaa täällä neljä yhtäaikaa). Haluan elää omaa unelmaani, eikä minusta tule terveydenhoitajaa, vaikka välillä saan kuulla, että se koulu olisi pitänyt käydä loppuun (kohdallani se on edelleen fyysisesti mahdotonta). Kaikkien pitäisi osata nauttia elämästä enemmän ja lopettaa sellainen turha jossittelu ja nipottaminen! (Sattumalta Mansikkatilan mailla -blogin Tainalla oli samankaltaisia ajatuksia viime postauksessaan.)
Lisäksi olen myös Nautiskelija, oikein isolla ännällä. Nautin hyvästä ruoasta ja juomasta, ylipäänsä herkuttelusta isolla hoolla. :D

2. Keräiletkö jotain?
Lasketaanko kenkien ja korujen keräily?! ;) Nyt oon hamstrannut myös ihan hulluna kaikkea vanhaa; sukset, kelkat, perunalaatikot - kaikki käy!

3. Mitä teet kun haluat oikein hemmotella itseäsi?
Jos alan ihan hurjaksi, käyn kampaajalla tai jopa ravintolassa. Pienempään hemmotteluun riittää sauna ja levy suklaata.


4. Unelma-ammattisi lapsena ja mitä haaveelle kävi?
Lastenlääkäri tai laulaja. Lapsia on tarkoitus hoitaa, mutta ei ihan lääkärinä. Autossa laulan kovaa ja korkeelta!

5. Voiko sukan laittaa väärään jalkaan? Tavallisesta sukasta on siis kyse, ei muotoonommellusta.
No ei oikeastaan. Villasukan voi!

6. Onko hiihtäminen sinun juttusi?
On ainakin ollut, viime hiihtelystä on ehtinyt vierähtää pieni ikuisuus.

7. Kiva, pieni idea, jolla voisi muistaa hyvää ystävää ystävänpäivänä?
Varsinainen ystävänpäivä oli ja meni, mutta viimeksi tänään uskon ilahduttaneeni yhtä ystävää pitkällä puhelulla. Mutta jos jotain konkreettista seuraavaa ystävänpäivää ajatellen... Suklaakakku - suklaatahan rakastaa kaikki! :)


Taidan jättää haastamisen nyt väliin, mutta olisi kiva kuulla teidän vastauksia näihin kysymyksiin. Jättäkää vaikka kommenttia tuohon alle. :) Ja jos nappaat haasteen blogiisi, kerrothan siitä minulle niin tulen lukemaan postauksesi.

Keväistä loppuviikkoa,
Heidi

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

3-vuotissynttärit & autokakku


Meillä juhlittiin eilen keskimmäisen syntymäpäiviä. Hän pyysi autokakkua ja lahjaksi hän toivoi autoja. Molemmat toiveet toteutuivat, vaikka lähellä oli ettei kakku lentänyt seinään! Perjantai-illalla jälleen kerran vannoin, etten tee täytekakkua enää koskaan. Kakku näytti kuitenkin maistuvan ja oma ketutuskin ehtinyt jo hiukan laantua, että katsotaan nyt koska löydän taas itseni haromasta hiuksia täytekakkupohjan kanssa...


Isosisko pääsi osallistumaan kakunkoristeiden tekoon sillä välin kun perheen miesväki lähti kauppaan. Sankarille itselleenkin annettiin mahdollisuus jäädä muovailemaan autokoristeita, mutta ei, se homma kuului äidille ja siskolle.



Aluksi perfektionisti yritti nostaa päätään ja puutuin liikaa tyttären tekemisiin ja auton muotoiluun. Tällainen täydellisyyteen pyrkiminen on niin ärsyttävää ja inhoan sitä piirrettä itsessäni. Hetkeksi unohdin pingottamisen keskittyessäni niin tarkkaan omiin muovailuihini ja sillä välin tyttö oli itsekseen muovaillut mahdottoman upean auton. Kivien pyörittelyn jätin jo suosiolla hänelle, itse väkertäisin niitä varmaan vieläkin.


Sankari sai itse valita kynttilöiden värin ja hän halusi yllätyksekseni pinkkiä. Vaikka äidin silmää olisi tietysti valkoinen väri miellyttänyt enemmän, niin tässäkin asiassa ylitin itseni ja asettelin pinkin kynttilärivin vihreän kakun päälle. ;)




Kahvia tarjottiin -niinkuin aina- lapsuudenkotini perintöastioista. Samoista kupeista on aikoinaan juotu myös minun 3v synttärikahvit.


Tasan vuosi sitten meillä oli tähän aikaan täysi tohina päällä muuttaessamme "evakosta" omakotitaloon. Päivä oli yhtä kauniin keväinen kuin tänään, vaikka päättyikin hirvittävän ikävällä tavalla. Paljoa ei tarvita, että huominen päivä valkenee paremmissa merkeissä kuin vuosi sitten. Ainakin eilisistä juhlista selvittiin suht ehjin nahoin ja poika oli niin tyytyväinen juhliinsa sekä kaikkiin ihaniin lahjoihinsa. Uusilla leluilla on leikitty koko päivä ja ensi viikolla kelpaa aloittaa isojen poikien kerhossa uusi reppu olalla.

Keväistä sunnuntaita,
Heidi