maanantai 5. marraskuuta 2018

Suolainen pikkujoulutarjottava - lumihiutaletortut

lumihiutale_joulutorttu_ruusumaki

Glögi- ja torttukausi on alkanut ja mieleni teki kokeilla perus luumumarmeladin tilalle jotain uutta täytettä joulutorttuihin. Makeaa tulee syötyä tässä joulun alla luvattoman paljon, joten halusin kehitellä helpon suolaisen tarjottavan pikkujoulupöytään. Täytteeksi laitoin tällä kertaa viikunamarmeladia sekä suosikkijuustoani Marquis puna-sinihomejuustoa. Totesin jo viime vuonna näiden lumihiutaletorttujen muodon varsin mainioksi, sillä täytettä riittää jokaiselle haukulle. Tänä vuonna lumihiutaletortut ovat nousseet oikein somehitiksi, mutta en yhtään muista missä viime vuonna ensimmäistä kertaa törmäsin tähän taitteluohjeeseen.

lumihiutale_joulutorttu_ruusumaki

Lumihiutaletortut

torttutaikinalevyjä
puna-sinihomejuustoa
viikunamarmeladia
kananmunaa voiteluun
tomusokeria

lumihiutale_joulutorttu_taittelu

lumihiutale_joulutorttu_taitteluohje_ruusumaki

Leikkaa taikinalevy kahtia, laita keskelle pala juustoa ja sen päälle nokare viikunamarmeladia.
Kostuta kulmat vedellä ja taittele ne keskelle. Painele myös reunat hyvin kiinni.
Käännä pallo ja paina kevyesti alustaa vasten.
Tee viillot ja purista leikatut reunat teräviksi kuten lumihiutaleessa.
Voitele munalla ja paista 225 asteessa 12-15 minuuttia.


lumihiutale_joulutorttu_ruusumaki

Lämpöisiä hetkiä viikkoonne,
Heidi

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nämä maistui oikein todella hyvältä! Kannattaa kokeilla. 😊

      Poista
  2. Oi nämä ovat niin herkkuja! Itsekin teen usein myös näistä suolaisia versioita, joissa on juustoa ja hilloa. Vuohenjuusto ja homejuusto ovat niin hyviä etenkin juuri viikunahillon kanssa Nam! Tosi kauniita nämä sinun tekemät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minka 😊 Tällä kertaa pysyivät hyvin muodossaan. Taitaa jonkin verran olla eroja noissa torttutaikinalevyissä. Itse olen tykästynyt näihin ohkasiin levyihin = suhteessa enemmän täytettä. 😉

      Poista
  3. Viikunahillo ihanalla homejuustolla on parasta!
    Varmasti maistuvat pikujouluherkut. <3
    Olenkin ihaillut joka paikassa noita lumihiutaletorttuja. Pitää varmaan kokeilla itsekin tänävuonna.
    Marraskuun lempeitä päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime jouluna saatiin lahjaksi turkinpippuri-viikunahilloa ja se oli ihan parasta! Tekisi mieli vielä kokeilla miten turkinpippurirouhe toimisi tässä yhdistelmässä. Kiitos Susanna, samoin sinne! ❤️

      Poista
  4. Ompa kauniita. Törmäsin tähän ohjeeseen vasta tänä vuonna, mutta kokeiluun menee ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Mua harmittaa vietävästi, kun en laittanut viime vuonna ylös mistä löysin tämän ohjeen.. Olisin voinut linkata sen tähän. On kyllä kokeilemisen arvoinen taittelu - tortut ovat sopivan rapsakoita päältä eikä täyte ole yhtenä kasana tortussa. 👍

      Poista
  5. Kiitos ohjeesta. Nämä menevät ehdottomasti testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä 😊 Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun aika ei millään riitä kaikkiin leipomuksiin, joita haluaisi testata. 😄

      Poista