kotiliesi

tiistai 3. joulukuuta 2019

Luukku 3 | DIY hemmottelevat jalkakylpypommit

diy jalkakylpypommit, kylpypommit, lahjavinkki

Kolmas luukku sisältää pientä hemmottelua. Jouluna tuntuu to do -lista kasvavan huomaamatta ja onkin tärkeää muistaa välillä istahtaa ja nauttia joulun tuoksuista. Näissä jalkakylpypommeissa tuoksuu joulutee! Itsensä lisäksi on tärkeää hemmotella myös sukulaisia ja ystäviä, joten nämä sujahtavat pienellä vaivalla vaikka pukin pussiin. Jalkakylpypommit ovat nätisti pakattuna kiva pieni muistaminen esimerkiksi opettajalle, päiväkodin henkilökunnalle taikka naapurille.


Tarvikkeet jalkakylpypommeihin

1½ dl soodaa
½ dl sitruunahappoa
1½ rkl oliiviöljyä
1 tl vettä
tippa punaista elintarvikeväriä
1 pss jouluteetä

Sekoita sooda ja sitruunahappo yhteen. Samoin vesi ja väriaine.
Lisää vähitellen öljyä ja värjättyä vettä seoksen joukkoon. Massan kuuluu jäädä vähän murenevaiseksi, mutta muotoiltavaksi.
Sekoita lopuksi joukkoon tee.
Painele massa esimerkiksi jääpalamuottiin. Silikoninen on paras, mutta hyvin irtosivat myös muovisesta muotista.
Seos saattaa turvota, mutta sitä voi painella uudelleen muottiin.
Anna massan kuivua vähintään kolme tuntia ennen irroittamista.


Lahjaksi annettaessa mukaan on hyvä liittää ainesosaluettelo sekä käyttöohjeet. Liota 1-2 pommia lämpimään veteen ja istahda rentoutumaan.

Tip tap ♫,
Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti