torstai 24. syyskuuta 2015
#blogisitarina
Nyt onkin oivallinen hetki tälle haasteelle, kun blogini on saanut kivasti uusia lukijoita. Ihanaa, mahtavaa - lämpimästi tervetuloa! ♥ Lisäksi minulla on ilo ja kunnia kuulua uuteen Onni Blogit -blogiyhteisöön. Tämän haasteen sain kahdelta ihanalta naiselta Pialta Paiqo-blogista sekä Miinalta Paint my house black -blogista, pus!
Aloitin bloggaamisen runsas pari vuotta sitten. En ollut lukenut muiden blogeja, eikä minulla ollut pienintäkään hajua koko blogimaailmasta. Nyt vähän nolottaa lukea ensimmäisen vuoden postauksia ja monesti olen miettinyt niiden piilottamista tai peräti kokonaan uuden blogin aloittamista. Nuo ovat kuitenkin iso osa bloggaaja-minäni kasvua, joten olkoot näkyvissä.
Juhannusruusu-matosta ajatus oman blogin kirjoittamisesta lähti. Aika pitkä matka on siitä postauksesta tultu, mutta jo tuolloin aihepiirit pyörivät kotoilun, itse tekemisen, sisustamisen sekä herkuttelun ympärillä. Matkan kohokohtia ovat olleet muun muassa paikallislehteen haastattelu, blogiyhteistyöt sekä järjestelmäkameran hankkiminen.
Bloggaamisessa parasta olette te, blogiystävät. ♥ Eihän täällä kukaan yksin viitsisi kirjoitella. Joten kiitos teistä jokaiselle matkan varrella mukaan tarttuneelle, kun palaatte aina kera ilahduttavien kommenttienne.
Halauksin,
Heidi
Haasteen ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.
Aika monen blogin tarinan olen jo lukenut. Joten onko vapaaehtoisia, ketä ei ole vielä haastettu?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva tarina blogisi takana :) Kiva kun tartuit haasteeseen <3
VastaaPoistaKiva kuulla. :) Mukavaa viikonloppua Pia! <3
PoistaOlipa mukava lukea tarina blogin takaa. Ja voin lohduttaa, että kaikki taitavat hävetä ensimmäisiä postauksiaan. Niitä on kuitenkin mukava katsella jälkikäteen ja ymmärttää, kuinka paljon on kehittynyt. Meilläkin alkuajan kuvat olivat räpsäsyjä sieltä täältä. Teimme myös kovin yksikohtaisia tutoriaaleja, joihin upposi aikaa älyttömän paljon. On joutunut tekmään kompromisseja, mutta samalla on oppinut valtavasti uutta. Ja voi olla, että muutaman vuoden kuluttua, mikäli vielä bloggaaminen jatkuu, sitä katsoo tämän hetkisiä kuvia ja tekstiä häpeillen :)
VastaaPoistaKiitos lohdutuksen sanoistasi! :) Ajattelin tuota postausta tehdessäni, että parin vuoden päästä palaan katsomaan tämän hetkisiä tuotoksia häpeillen. :D
PoistaKiva kuulla tarina blogisi takaa! Sama juttu noiden ensimmäisten postausten kanssa, pieni vieno puna nousee poskille kun omia alkuaikojen juttujaan katsoo. Toisaalta niistä etenkin näkee oman kehityksensä. Onnea Onni blogeihin liittymisestäsi ja mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaHienoa kuulla, että muilla on samoja fiiliksiä! :) Mukavaa viikkoa sinullekin Anu. Ajatella, lokakuu alkaa.
PoistaBlogissani on sinulle jotain. :) www.luomulaakso.fi/liebster-award-avelta-seka-arjen-tasaantumista/
VastaaPoistaKäyn kurkkaamassa. :)
PoistaOnpa kiva lukea näitä blogitarinoita. Onneksi matkan varrella oppii asioita :).
VastaaPoistaHauska huomata, että lähes jokaista pikkuisen nolottaa lukea niitä ensimmäisiä postauksiaan. :)
Poista