kotiliesi

tiistai 23. elokuuta 2016

3 x paketointivinkki


Kesä pelkkää juhlintaa - tietysti myös lahjontaa. Tässä kolme nopeaa niksiä, joilla paketeista saa helposti persoonallisemmat kuin perus lahjapaperilla ja -narulla.


Kummitädin häälahjan käärin rypisteltyyn ruskeaan paperikassiin ja yksityiskohdaksi taitoin kukkapenkistä kauneimman kesämalvikin kukan. Varren ympärille laitoin kostutetun talouspaperin palan ja päälle vielä tuorekelmua pitämään kosteuden sisällään, jotta kukka pysyisi mahdollisimman pitkään hyvän näköisenä. Näiden ympärille taittelin soman pienen pussin paperikassin jämästä ja juuttinarun pätkästä. Päälle vielä kortti samaa sävyä kukan kanssa.


Tiesin etukäteen, että kälyn hääpaikan koristeluissa käytettäisiin juuttikangasta ja pitsiä. Koristeluja mukaillen käärin häälahjan ruskeaan lahjapaperiin ja teippasin ympärille pitsinauhasta paketin jujun.


Sulhanen on kova kalamies ja morsiankin osaa käyttää virveliä, joten taiteilin heille kala-aiheisen kortin paketin kylkeen. Siinä hahmotellessani huomasin heidän sopivan sydämellisesti yhteen.


Siskon häälahjasta en ilmeisesti ottanut yhtäkään kuvaa, mutta kortista löysin nopeasti otetun räpsyn. Lahja oli samannäköinen kuin kortti eli paketoitu mustalla lahjapaperilla ja koristeltu kuten kortin reuna värikartasta leikatuilla sydämillä. Olisin halunnut käyttää lahjassa sekä kortissa mustan sijaan tummansinistä häiden teemavärin mukaan, mutta niiden puutteessa käytin vain kultaa ja hempeän vaaleanpunaista, joita oli myöskin käytetty koristeluissa.

Kolmet rakkaudentäyteiset juhlat takana, joihin palaan melkein joka päivä uudestaan ja uudestaan kuvien muodossa. ♥

Iloa tiistai-iltaan,
Heidi

11 kommenttia:

  1. Ihania paketointeja ja toteutuksia :) Erityisesti tuo kortti on kekseliäs. Aivan huippu! Kiva aina nähdä, millaisia paketteja muiden käsissä syntyy. Ja voipa itsekin ammentaa aina uusia ideoita :) Iloa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tässähän ihan punastuu, kun ammattilaisilta saa noin hienoa palautetta, kiitos. :) <3

      Poista
  2. Vau, hienoja paketteja! Lahja on ihana saada kun jo sen päältä näkee antajan käyttäneen aikaa ja vaivaa sekä ajatusta lahjaansa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Näin itsekin ajattelen, mutta silti usein tulee hätäpäissä sujautettua lahja tylsästi lahjakassiin. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihana pitsi! Sopii loistavasti häihin.

    Kivempi blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mrs K! Pitsi on alunperin ostettu ihan muihin tarkoituksiin, mutta jäänyt visiot toteuttamatta. :D

      Poista
  4. Nättejä ovat ja ihania kun itse tehtyjä! Vaikka olen niin diy ihminen niin pakko tunnustaa askartelu ei ole minun juttu... Siis paperi ja liima :D ne on painajainen! Eli skräppäämään vai mitä se nyt olikaan minua ei saa kyllä kukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! :) Oot niin järjettömän taitava muuten, niin annettakoon anteeksi jos askartelut ei suju. :D

      Poista
    2. Hah :D kiitos. Nään jotenkin vain liimaiset sormet ja ilmassa leijuvat ärräpäätt :D

      Poista
  5. Tosi hauska idea, aivan ihana tuo kukka siihen ja pikkuinen maljakko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Outi! :) Oon kyllä ihan ylpeä keksimästäni ideasta. Yleensä ne tulee Pinterestistä, Instasta, blogeista ym, mut kerrankin ei ollut varastettu idea. :D

      Poista