kotiliesi

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vanhan talon moderni keittiö


Siitä tulee kohta kolme vuotta täyteen, kun keittiöremontti valmistui ja pyyhin remonttipölyjä uuden keittiön tasoilta vatsa pystyssä lasketun ajan kolkutellessa jo ovella. Kummallisesti ne vuodet vierivät! Muistan sen vieläkin kuin eilisen.


Viikonlopun alkajaisiksi jynssäsin lattialistoista lähtien koko keittiön. Välillä koottin Ryhmä Hau -palapeliä lattialla ja sitten taas soviteltiin tavaroita uusille paikoille. Urakan päätteeksi aurinko tuli esiin ja loisti kilpaa keittiön kanssa.


Olen alkanut haaveilla vanhasta tai edes vanhan näköisestä hyllystä tuohon mikron oikealle puolelle muurin kylkeen, sillä tykkään pitää päivittäin käytössä olevat mausteet käden ulottuvilla. Hyllyyn voisi laittaa esille kauniita esineitä ja samalla saisi lisätilaa astioille. Vaikka tykkään meidän modernista keittiöstä, olen alkanut kaivata sinne ripausta rustiikkia.


Aikaisempia keittiöpostauksia löytyy täältä (remontin jälkeisiä fiiliksiä & ennen-kuvat) ja täältä (mitä tekisin toisin).


Lempeää sunnuntai-iltaa,
Heidi

10 kommenttia:

  1. Kaunis keittiö teillä. Juuri miehelleni esittelin tuollaisia harmaita ovia, jos alakaappimme ovet vaihdettaisiin. Vielä en saanut innostunutta vastaanottoa idealleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Saattaa olla, että nyt valitsisin ihan erilaiset materiaalit. Mieli muuttuu niin äkkiä. Ymmärrän siis hyvin ovisuunnitelmasi.

      Poista
  2. Teidän keittiö on kyllä tosi upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, ihana kuulla! :) Muu talo alkaa pikkuhiljaa muistuttaa mummolaa. Jostain syystä silmä tykkää nyt kaikesta vanhasta!

      Poista
  3. Apua miten upea keittiö. Meillä on hyvin perus keittiö joka on ihan ok mutta haaveilen juuri tuollaisesta valoisasta ja upeasta tämän ajan keittiöstä. Lucky you <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nanni! ❤ Tykkään kyllä keittiöistä kovasti, varsinkin silloin kun se on siisti. ;) Kamalan paljon nuo tasot imevät tavaraa päällensä!

      Poista
  4. Mä niin tykkään tuosta teidän liesituulettimesta.. Oon tainnut sen jo aikaisemminkin mainita, mutta jos joskus lähden keittiöremppaa toteuttamaan niin tollanen ehdottomasti meillekin! <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin mäkin! ❤ Se on siro ja tyylikäs, eikä siten vie liikaa huomiota vaikka keskellä taloa pönöttääkin. 😊

      Poista