Viime jouluna minä innostuin himmeleistä ja tänä jouluna ekaluokkalainen poikani. He olivat koulussa askarrelleet pillihimmeleitä ja kotona piti päästä heti esittelemään uudet taidot. Olin sattumalta edellisellä kauppareissulla ostanut mustavalkoisia pillejä ja viime vuodelta oli jäljellä vielä ohuita mustia muovipillejä.
Tarvikkeet
muovipillejä/ paperipillejä/ kanelitankoja/ olkia
ohutta lankaa
neula/ ohut rautalanka
7-vuotiaan ohjeet himmelin tekoon:
"Ihan ekana kuuluu laittaa kolme pilliä lankaan. Sitten se kuuluu solmia kolmioksi. (kuva 1)
Ja sitten kaksi pilliä lisää. Solmitaan ne kolmion alimmaiseen kärkeen. (kuva 2)
Ja taas kaksi pilliä lisää. Solmitaan ne uuden kolmion ylimmäiseen kärkeen. (kuva 3)
Tehdään kahdesta pillistä uusi kolmio. Solmitaan pillit uudestaan alakärkeen. (kuva 4)
Kahdesta pillistä taas uusi kolmio. Solmitaan ne yläkärkeen. (kuva 5)
Laitetaan yksi pilli lisää ja pujotetaan lanka ensimmäisen pillin läpi. (kuva 6)
Yhdistä lopuksi kolmioiden kärjet. (kuva 7 ja 8)
Laita roikkumaan!"
Hänen vinkit:
"Kierrä kaikki muut kaksi kertaa paitsi ensimmäisen kolmen pillin jälkeen tee tuplasolmu."
Eli jokaiseen kulmaan ei tarvitse yrittää väkertää solmua vaan riittää, että kiertää langan pari kertaa edellisen kierroksen kolmion kulmaan suht piukkaan.
Pillien pituutta muuttamalla saat tehtyä erikokoisia ja -muotoisia himmeleitä. Niin ja ekaluokkalainen lupaili videota, jos nämä kuvalliset ohjeet olivat hankalat.
Tip tap ♫,
Heidi
Hieno himmeli! Mahtavan selkeät ohjeet kuvineen. Postauksesi innostaa himmelin tekoon. Iloista joulun odotusta!
VastaaPoistaKiitos ja hyvää joulua sinullekin toivottelee ekaluokkalaisemme! 😊
PoistaTää on vaikea työ
VastaaPoistaHyvää joulua kaikille
VastaaPoistaHyvääjoulua kaikille
VastaaPoistaMoi ja hyvää joulua kaikille olkaa kilttejä varsinkin lapset
VastaaPoistaMoi mä oon 23 v
VastaaPoista