maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä












Mukava, herkkupainotteinen pääsiäisloma, muutama sata kilometriä ja kymmenkunta sukulaista. Lomailu aloitettiin siskoni kauniissa kodissa (siellä muistui taas mieleen, miksi tämä sakki asuu omakotitalossa - pahoitteluni vaan kaikille heidän seinänaapureilleen!). Sunnuntaina anoppini ja kälyni hemmottelivat meitä mahtavalla brunssilla; tuoreita hedelmiä, savulohituulihattuja, skonsseja, pekonia, munia, tuorepuristettua appelsiinimehua, erikoiskahveja sekä tietysti Mignoneja. Kälyni oli tehnyt myös kauniin ja valtavan herkullisen suklaakakun lauantaiksi. Kotiuduttuamme saimme vielä iltakylään veljeni ja hänen tyttöystävänsä. Taisi olla muuten ensimmäinen kerta, kun rairuoho oli odottamassa meitä näin elinvoimaisen näköisenä. :D Tänään aamulla valmistettiin vielä keskenämme aamupala pidemmän kaavan mukaan. Nyt on tullut syötyä, maha kiittää!

Mitä teidän pääsiäisen viettoon kuuluu? :)

Leppoisaa 2. pääsiäispäivän iltaa,
Heidi

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikä herkuttelu suinkaan loppunut vielä, mies tekee parasta aikaa pitsataikinaa. :D

      Poista
  2. Voi apua, miten herkullisia kuvia!! Ensin ajattelin, että mikään ei kyllä peittoa tuota hedelmävatia, mutta sitten bongasin Mignonit. Ooooooh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna täytyy käydä katsomassa löytyiskö Mignoneita alesta! ;)

      Poista
  3. Ihania herkkuja ja herkullisia kuvia! Kyllä pääsiäisen jälkeinen olo on aika tuhti... Tulipa tehtyä hyviä ruokia ja syötyä hyvässä seurassa... Kurkkaapa blogistani :)

    VastaaPoista
  4. Voi jestas tuota kakkua, aaaw :) ♥
    Ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin nätti ja vielä täyttä suklaata eli juuri minun makuuni. ;) Voi kiitos!

      Poista
  5. Ihanat kuvat!<3 Nyt vasta ennätän teidän pääsisäistä kurkkimaan. Sämpylätaikinan kohoamista odotellessa...Tällä viikolla sairastelut on voitettu, ja arki rullaa. Olen vain ollut aivan kamalan väsynyt, sillä yövalvomisia tuli useamman viikon ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sairastelut vie niin voimat itsekultakin, mutta hyvä jos alatte vihdoin olla terveitä! ♥

      Poista