keskiviikko 16. elokuuta 2017

Nirsoryhmälle osa 1 - Linssikeitto


Tänään oli ensimmäisen uuden ruokalajin aika niinkuin eilen uhkailin. Keskustelu meni kutakuinkin näin:
5v: "Äiti mitä ruokaa sä teet?" -Herkkuruokaa
5v: "Mitä herkkuruokaa?" -Linssikeittoa
3v: "EN TYKKÄÄ!"


Siitä alkoi se tuttu ulinanarina ja itkuvalitus ennen kuin sain kattilaa pöytään asti. Eivät suostuneet ensin edes maistamaan. Lopulta 5v söi leivällä dipaten lautasen tyhjäksi, 3v ja 7v yrittivät samaa kikkaa tuloksetta. Mutta riemuvoitto, kun edes yhdelle kelpasi! Halukkaat voivat tulla huomenna auttamaan lopun keiton tuhoamisessa.


Linssit olivat itsellekin uusi tuttavuus ja aion kyllä jatkossakin ilahduttaa lapsia tällä maukkaalla proteiinipommilla. Linssikeittoon löytyy monenlaisia reseptivariaatioita, minä tein sen näin: kuullotin yhden sipulin ja kaksi valkosipulinkynttä öljyssä kattilassa, lisäsin n. 9 dl vettä, kiehuvan veden joukkoon 2½ dl huuhdeltuja punaisia linssejä, suolaa, pippuria ja timjamia, keitin noin 15 min ja lopuksi lisäsin vielä purkin tomaattimurskaa sekä lorauksen siirappia. Lapsia hämätäkseni sursurrasin valmiin keiton nopeasti sauvasekoittimella. Päälle vielä nokare creme fraichea viimeistelemään koko komeus.


Mitäs muuta linsseistä voisi tehdä, ehdotuksia?

Terveellistä loppuviikkoa,
Heidi

4 kommenttia:

  1. Hih...viikon kun ovat syömättä niinkyllä kelpaa ;)
    Meillä on aina ollut kaksi ruokavaihtoehtoa: Ota tai jätä. Ja jättäneiden kohdalla välipalaksi saa leipäpalan...Jonkun mielestä ankaraa, mutta nyt jo isot lapset ovat aika kulinaristeja ja Juniorikin on aika tyyppi kokkaamaan. Ota lapset alusta asti mukaan kokkaukseen...kyllä jo 3vee osaa vaikka ja mitä kun antaa mahiksen :)
    Ja tietenkään en tehnyt tahallaan mitään inhokkiruokia, vaan sanoin, että *aina on hyvä jotain uutta maistaa. Aika guru täytyy olla, jos etukäteen tietää miltä maistuu* :)

    Iloisia kokkaushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. ❤️ Tuohon samaan ratkaisuun olen päätynyt. :) En todellakaan keitä jokaiselle omaa pöperöä! Jos ei kelpaa niin ei kelpaa, mutta tuo ikuinen narina ärsyttää. Ja ehdottomasti lapset mukaan niin ruoanlaittoon kuin muihinkin kotiaskareisiin. Meillä on nyt innostuttu pisteiden keräysestä - esim. tiskarin tyhjennyksestä saa yhden pisteen ja tarpeeksi pisteitä kerättyään saa viikkorahan, jolla voi ostaa mitä kukin itse haluaa (yleensä karkkia :D ). Myöskin tuosta maistamisesta/lautasen tyhjentämisestä voi ansaita pisteitä. Jaahas, nyt lohikeiton kimppuun! Mukavaa torstaita :)

      Poista
  2. Linssikeittoa en olekaan koskaan itse tehnyt, kokeilen ehdottomasti tätä reseptiäsi.
    Ja, eiköhän lopuviikolla jo ruoka maistu lapsille, vaikka pienet kivet jos ei muuta! ;) Onkohan tämäkin sellainen asia, täytyy opetella ns kantapään kautta? Tarkoitan että kun on aikansa lapsille marmattanut ruokailusta ja kun ei tarjolla olekaan sitä lempparia muutamaan päivään, niin oppii sitten syömään muutakin ruokaa. Vähän niin kuin pakolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos resepti tulee käyttöön. :) Musta kyllä hiukan tuntuu, että ne on ennemmin vaikka viikon syömättä kuin antaisivat periksi tässä asiassa. :D Vaikka toisaalta, eilinen ruoka kelpasi kaikille... Olikohan linssikeittolla osuutta asiaan.

      Poista