tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kukkailottelun synttäriviikko | Kukikas vuoteni


Mansikkatilan mailla -blogin Taina aloitti vuosi sitten kukkailottelun ja vuoden aikana hän onkin innoittanut monia ilottelemaan kukkasin. Nyt on aika juhlia ja Tainan blogissa kukkailotellaan ihan koko viikko! Jokaiselle päivälle on omat linkitysteemansa. Viikko aloitellaan muistelemalla värikästä vuotta.


Tällä kertaa ilottelu tulee ihan oikeaan aikaan, sillä Mersu ei mennyt katsastuksesta läpi, vaikka sen remontteihin uponneilla rahoilla olisi tehnyt ulkomaanmatkan jos toisenkin... Vielä siis rahaa pala, mutta kyllä me se ulkomaanmatkakin tehdään! Mersulla.


Hauskaa huomata tässä arkistoja selaillessa, että kukat ovat paljon muutakin kuin pelkästään kukkia. Sen lisäksi, että ne tuottavat valtavasti iloa, ne tuovat tullessaan muun muassa kevään, kesän sekä joulun. Ja voi niistä tehdä vaikka sängynpäädynkin! Ulkomailla on mielenkiintoista ihailla varsinkin sellasia kukkia, joita ei kasva täällä Suomessa. Huomisen ilottelussa taidetaan kurkata mangopuun tilannetta ja erityisesti odotan torstain kukkailottelua, sillä ajattelin silloin esitellä teille uusimman diy-projektini.

Kukkailoa viikkoonne,
Heidi


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Kukista on helppo ottaa kauniita kuvia :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia <3 Haha, meilläkin on joka vuosi ollut ongelmia saada vanha Mersumme katsastuksesta läpi.. Jännityksellä odotan, miten tänä vuonna käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ Voi ei, pidän peukkuja teidän Mersun puolesta!

      Poista
  3. Voi harmi noita autoja ja rahanmenoa!:( Toivotaan, että ei enää kovin paljon tarvitse rahaa upottaa, aika tavalla välttämätönhän tuo kunnon menopeli on Suomessa (jos ei asu Helsingin keskustassa)...
    Mutta iloisempiin asioihin, eli näihin sun kukkasiin! Ihanaa!<3 En oo muuten unohtanut sun lampunkupuamppeli-ideaa.:D Odotan sopivaa vastaantulevaksi. Mitähän sä nyt oot muuten keksinyt?!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aika paljon ottaa päähän! Ärsytystä lisää, kun asiakaspalvelu on aivan ala-arvoista tuolla alalla. Tänäänkin niiden piti soitella ja kertoa paljonko tulee hintaa seuraavalle remontille. No eipähän tullut yllätyksenä, ettei soittoa ole kuulunut!
      Kiitos Taina ❤️ eiköhän se kupu vielä kävele vastaan. :) Mä itseasiassa näin pelkkiä kupuja myynnissä joskus jossain kirppiksellä.

      Poista
  4. Ihastuttavan kukikas vuosi takana ja uusi taas edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri. En malta odottaa kesän kukkaloistoa! Ihanaa, että se on vasta edessä. :)

      Poista
  5. Mainiot kollaasit! En muistakaan edes nähneeni aiemmin tuota viimeisen kollaasin kynttiläpullokuvaa - kasvin laittaminen pullonpohjalle on tosi hauska idea, jota voisi itsekin käyttää joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Juurrutan pullossa murattia ja tuntuu, että pullon sisällä on oikein hyvät oltavat tähän tarkoitukseen. Sen lisäksi se näyttää kivalta! :)

      Poista
  6. Höh...sama täällä meidän mersuun uponneelle rahalla olisin saanut monta sisustus-ja puutarhajuttua valmiiksi...oikeita murheen kryynejä noi autot :/

    Mutta onneksi on kukkia ja niiden tuoma inspiraatio <3
    Kukkaisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi kurja. Eikä ilman autoakaan pärjää...
      Kukkavoimalla eteenpäin! Kiitos samoin sinulle ❤️

      Poista