kotiliesi

maanantai 7. joulukuuta 2015

Luukku 7 ★ Heti leivottava piparitaikina


Sain muutama joulu takaperin anopiltani heti leivottavien pipareiden reseptin ja sen jälkeen en ole muita pipareita leiponut. Hieman olen muuttanut ainesten määriä alkuperäisestä ohjeesta. Tällä ohjeella tulee kolme pellillistä herkullisia, rapeita piparkakkuja.

Pikapiparit

150 g voita
2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 muna
6 dl jauhoja
1,5 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa

200 astetta 6-7 minuuttia


Voi ja sokeri vaahdotetaan, joukkoon lisätään siirappi ja lopuksi muna.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään pienissä erissä taikinan joukkoon.
Itse käytän sekoittamiseen yleiskonetta. Taikina kannattaa hetkeksi laittaa jääkaappiin jähmettymään, jotta sitä on helpompi kaulia.

Herkullista alkanutta viikkoa,
Heidi

2 kommenttia:

  1. Ihanan jouluista!<3
    Mä olen tehnyt oman piparitaikinan muistaakseni vuonna -93...?;D Tuo sun reseptisi kuulostaa oikein hyvältä! Suunnitelmissa on piparkakkutalo, hieman pitsisempiversio. Katsotaan nyt, kuinka sen käy!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä on ollut täysjoulu jo reilu kaks viikkoa. :D Pakko ottaa kaikki ilo irti. Silti tuntuu, että aatto lähestyy liian hurjaa vauhtia! Meillä on piparkakkutalotalkoot ensi viikolla. Oon käyttänyt taloon kaupan taikinaa, koska se pysyy muodossaan varmasti. Odotan innolla kuvia sinun talosta!! :)

      Poista