tiistai 22. joulukuuta 2015

Luukku 22 ★ Jouluinen Rauma


Vanha Rauma on aina yhtä tunnelmallinen, oli sitten kesä tai talvi. Näin joulun alla kaupngissa on joulutori, joka on auki aatonaattoon saakka. Torilla on ihania pieniä kojuja, myös joulupukki päivystää yhdessä niistä.



Hiukan tai oikeastaan aika paljonkin kaipaan lunta näihin maisemiin.


Tonttujen yönä kaupungissa riitti väkeä! Torille oli ihan turha edes yrittää rattaiden kanssa. Hienoa kuitenkin nähdä, että nämä tapahtumat saavat väen liikkeelle.


Vanhassa Raumassa on mukavaa vaan kävellä ympäriinsä ja katsella vanhoja rakennuksia ja näyttäviä näyteikkunoita. Pienet liikkeet houkuttelevat pistäytymään, mutta valitettavasti rattaiden kanssa osaan liikkeistä pääseminen on mahdotonta.


Touhukasta tiistaita,
Heidi

2 kommenttia:

  1. Ihana joulutunnelma välittyy näistä kuvista. Siitä onkin aikaa kun Raumalla tullut käytyä. Ehkä sitä ensi kesänä voisi ottaa Rauman käyntikohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos välittyy. Puhelinräpsyjä kaikki - käytännön syistä en kanna lasten kanssa kaupungilla ollessa järkkäriä mukana. :D Poiketkaahan vaan Raumalla ja vinkatkaa tulostanne minullekin. :)

      Poista