keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Luukku 9 ★ Kuusenkoristeita askartelumassasta
Näitä kauniita kuusenkoristeita on nyt näkynyt monissa kodeissa tehtävän - ainakin mitä on blogeihin uskominen. Meillä ei ihan mennyt niinkuin Strömsössä ja meinasin heittää kaulimen (onneksi oli sellainen lasten muovinen) seinään heti alkumetreillä. Askartelumassa ei kauliintunut nätisti vaan meni ryppyyn ja koristeet jäivät alustaan kiinni, kiva!
En kuitenkaan luovuttanut. Jätimme koristeet kuivumaan niille sijoilleen ja kynimme ylimääräisen massan reunoilta veitsen avulla. Ihan kivoja niistä tuli, mutta aion kyllä yrittää näitä vielä toistamiseen. Vinkkejä onnistumiseen?
Keskimmäinen lapsemme on innoissaan koristellut näillä oman huoneensa pikkujoulukuusen. Isosiskolla on sellainen pieni muovinen, niin pitihän pikkumiehen saada myös oma. Hän soitti pappalleen ja teki kuusitilauksen ja voi sitä onnea mitä tuo kuusi eilen toikaan tullessaan.
Koristeet tehtiin siis kaulimalla ensin massa alustan päällä. Uudella Kastehelmellä pyöriteltiin kauniit kuviot massaan ja piparimuotilla tehtiin kuviot. Pillillä reikä ripustusnarulle ja yöksi kuivumaan pöydälle.
Kaunista keskiviikkoa,
Heidi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kauniita koristeita! Ja noille löytyy vaikka mitä käyttökohteita :)
VastaaPoistaKiitos Anu! Niin löytyy, olen ripotellut niitä ympäri taloa. :D
PoistaMulla oli silikoninen alusta ja tosi pehmeetä ja hyvälaatusta savea käytössä. =) Sormella kevyesti pyyhkäisten saa hyvin pyyhittyä pinnan tasaiseksi. Oon joskus saanu ostaessani niin kuivaa savea, että piti ihan veden kanssa lotrata… Nyt kuitenkin osui tuore paketti kohdalle ja uskon sen vaikuttavan lopputulokseen paljon. Toisaalta itseä ei pieni rosoisuuskaan nii haittaa. ;)
VastaaPoistaTuo Kastehelmi-kuvio on ihana. Noita koristeita tehdessäni harmittelinkin, ettei kotoani vielä löydy yhden yhtä Kastehelmi-tuotetta, jolla olisin voinut moisen painaa.
Täytyy siis koittaa jonkun muun merkkistä tuotetta. Kiitti vinkistä! :) Nyt sinulla on siis hyvä syy ostaa itsellesi joku kiva Kastehelmi astia. ;)
Poista