sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Helmikuun eka ★ Sininen hetki



Herättiin tänään oikein ihanan talviseen helmikuuhun. Koko yön satanut lumi oli jäänyt kauniisti puiden oksille ja peittänyt kaiken harmauden alleen. Kaiken kauneuden kruunasi sininen hetki. Heitin takin niskaan ja juoksin kameran kanssa ulos. Tervetuloa helmikuu!


Aamupalan jälkeen lähdettiin koko perhe ulos lumitöihin. Omakotitaloa etsiessämme yksi kriteereistähän oli iso piha. No, nyt meillä on iso piha...ja valtavasti kolattavaa! Rakennettiin koko pihan lumista pulkkamäki, jejee!


Ennen kuin tartuin lumikolaan, minulla oli tärkeä juttu tehtävänä. Ja mahtoi naapurilla olla hauskaa, kun katseli touhuani aidan toisella puolen. Minä nimittäin vuoron perään hiivin ja juoksin fasaanikukon perässä, jotta saisin sen ikuistettua kameralle. :D En oikein onnistunut puuhassani, mutta sain vastauksen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Osaavatko fasaanit lentää? -Oi kyllä, kyllä osaavat!



Tässä aiemmin viikolla oli myös pinkki hetki, mutta onnettoman lumimäärän vuoksi se ei ollut yhtä kaunis kuin tämän aamuinen. Pakko sitä silti oli oven raosta kuvailla - naapuri(eri kuin fasaanitarinassa) kyllä taisi luulla minun kuvailevan häntä. Vasta kun vedin ovea perässäni kiinni, huomasin hänen olevan pihalla ja katselevan touhujani. :D Ei oo helppoo asua tämmösen kahjon naapurissa!

Oikein hyvää helmikuun alkua,
Heidi

8 kommenttia:

  1. 😄 hihihi! Näitä on niin kiva lukea! Oon ihan koukussa tähän sun blogiin. Kirjota pian taas!! 😊

    VastaaPoista
  2. :D voi sinua :D Miten minusta tuntuu kanssa välillä, että naapurit pitää myös minua ihan kahjona.. Milloin sitä heiluu kameran kanssa, erilaisten risujen - koristeiden kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niinpä!! :D Mut hyvä, että meitä kahjoja löytyy muitakin! ;)

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja niin ihanan isolta kyllä vaikuttaa teidän piha! Hahah voin niin kuvitella nuo tilanteen naapureiden kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika ihmeellinen luonto, eikä kuvia ole edes muokattu yhtään! :) Mitähän sitä tällä viikolla keksisi naapureiden pään menoksi...

      Poista
  4. Sinullahan on oikein mukava blogi! Kauniita talvisia kuvia! Liityin jäseneksi! t.Kaisa

    VastaaPoista