maanantai 6. maaliskuuta 2017

5-vuotiaan Ryhmä Hau -kakku


Kuu on taas päässyt vaihtumaan varkain ja karkaamaan hyvän matkaa eteenpäin - siispä ihanan keväistä ja aurinkoista maaliskuuta kaikille! Meillä meni koko helmikuu sairastellessa. Postattavaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta energiaa ei vaan kertakaikkiaan riittänyt tänne asti. Toivottavasti sairastelut ovat nyt takanapäin.


Vietimme viime viikonloppuna keskimmäisen lapsemme 5-vuotissynttäreitä ja sankarin toiveena oli mikäpä muukaan kuin Ryhmä Hau aiheinen kakku. Inspiraatiota hain tuttuun tapaan Instagramista sekä Pinterestistä. Mauste-Sallisen sokerimassoilla koristelu sujui helposti ja sankari oli tyytyväinen lopputulokseen, mikä oli tietysti pääasia. Täytteen tein toiveiden mukaan vadelmista, kermasta ja rahkasta.


Lasten sairastaminen on vienyt sen verran voimia, että olin hurja ja jätin kodin puunaamisen ihan minimiin ennen juhlia. Suurimmat pölykoirat ja leivänmurut imuroitiin juuri ennen vieraiden tuloa, mutta tällä kertaa matot jätettiin tamppaamatta ja lattiat pesemättä. Yleensä sitä tulee otettua kauheat paineet juhlien järjestämisestä, mutta nyt päätin, että vaikka joka nurkka ei kiillä niin so what - vieraat ja täytekakku tekevät juhlan, ei tuntitolkulla siivoaminen.


Tarjottavatkin olivat totta puhuen kompromissi. En koskaan tarjoa pullaa tai kuivakakkua juhlissa, mutta tällä kertaa tarjolla oli molempia! Pullat olivat laskiaispullan muodossa ja kuivakakku oli valmistettu kerhokaverilta saadulla reseptillä. En ole suuri kuivakakkujen fani, mutta tämä kakku todettiin jokin aika sitten kerhossa yksimieleisesti erinomaiseksi.


Samppa-koiraa en alkanut muovailemaan vaan se kaivettiin lelulaatikosta ja pestiin puhtaaksi. Sankari itse sai osallistua kakun tekoon tuon Sampan jalkapallon verran. Kovasti olisi ollut lisäkäsiä tarjolla kakun koristeluun, mutta noiden sairastelujen takia en valitettavasti voinut antaa lasten osallistua tarjottavien tekoon sen enempää.


Nyt vaan toivon, että vieraille ei jäänyt päällimmäisenä mieleen pyyhkimättömät pölyt vaan syntymäpäiväsankarin ilo ja onni saamistaan juhlista ja kaikista niistä vieraista, jotka saapuivat häntä varten. Isoa, mutta niin pientä. Reipasta, mutta niin herkkää. Iloista, mutta niin nopeasti tulistuvaa. Niin huomaamatta kasvanutta rakasta poikaamme, joka innostuu helposti, valloittaa suurilla sinisillä silmillään ja yllättää jutuillaan päivästä toiseen.


Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
mun silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet
 ♥
 Yö - Ihmisen poika

Lapsenmielistä alkanutta viikkoa,
Heidi

10 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana kakku. Tällainen meillekin varmasti halutaan syksymmällä, kun 5-vuotis syntymäpäiviä vietetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Ai teilläkin on tuon ikäinen!

      Poista
  2. Ihana kakku! Nyt meidänkin tuleva viisi vuotias kuulemma haluaa Ryhmä Hau -kakun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna-Liisa! :) Aika hitti tuo Ryhmä Hau noiden 5-vuotiaiden keskuudessa. ;)

      Poista
  3. Tuo kakku on kyllä niin upea että miten sitä raskii edes syödä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ❤ Kyllä sitä välillä miettii, et kannattaako nähdä niin paljon vaivaa. :D Toisaalta täytekakuissa on sama kuin piparkakkutalossa - niitä on kiva tehdä, mutta syömisen jätän mieluusti muille.

      Poista