Menneen kesän kuvia

Heipparallaa, täällä ollaan - toivottavasti sielläkin! Tuli tällainen suunnittelematon, pitkähkö kesäloma tänne blogin puolelle. Kesä vaan oli aivan liian kaunis, lämmin ja arvokas kulutettavaksi tietokoneella istumiseen. Palataanhan tuohon unohtumattomaan kesään vielä hetkiseksi...

♥Niinkuin varmasti lähes jokainen - me uimme ja herkuttelimme PALJON. En muista milloin viimeksi olisin oikein oikeasti uinut järvessä nauttien siitä. Vedet olivat niin lämpöisiä, että kävimme parhaimmillaan neljä kertaa viikossa uimarannalla. Uimisen lisäksi kävimme kalastamassa ja löysimmekin vihjeiden perusteella mainion ahvenpaikan. Vonkaleista keitimme uusien perunoiden kera varsin herkullisen ahvenkeiton.

♥Kesällä vietimme kummitytön kastejuhlaa, johon sain kunnian leipoa kakun. Kesän aikana lapset ovat tutustuneet ensimmäiseen serkkuunsa.

♥Kesäkuun lopussa tanssittiin ystäväni häitä. Olemme olleet lukioajoista asti parhaita ystäviä ja hän onkin ollut aikoinaan minun kaasoni ja nyt oli minun vuoroni olla hänen kaasonsa. Luonnollisesti siis myöskin polttarit kuuluivat kesän ohjelmaan ja polttarithan ei ole tietenkään mitään ilman mansikkamargaritoja! Blenderi aiheutti ikävän takaiskun eikä pihahtanutkaan, joten survottiin margarita-ainekset haarukalla ja morsian sai kuin saikin juomansa (tosin hieman vahvana ilman jäitä). Häissä sitten päätimme ottaa uusinnan, mutta kuinkas kävikään! Jälleen (eri) blenderi petti meidät, kuten kuvasta näkyy. No onneksi tarjoilut eivät olleet margaritojen varassa ja juhlat olivat kosteat sekä muutenkin kaikin puolin onnistuneet.

♥Vietimme 10-vuotishääpäiväämme. Teimme pyöreiden kunniaksi pienen roadtripin, jonka pääkohteena oli Porvoo. Olin jo pitkään halunnut käydä siellä ja nyt siihen tarjoutui oiva tilaisuus. Häämatkalta toivoin turkoosia vettä sekä palmuja. Turkoosi vesi löytyi Kiikunlähteeltä ja (muoviset) palmut kotikaupungistamme. Syyslomalla meitä odottaa vielä pieni ulkomaanmatka.

♥Loppukesästä pikkuveli meni naimisiin. "Missä on se pieni poika, joka äitiään halas lähtiessään koulumatkaansa taivaltamaan" Häät olivat kertakaikkisen koskettavat ja jäätiin jo odottelemaan seuraavaa häävalssia poikani napattua kummisedän heittämän sukkanauhan. Häitä edelsi superkivat polttarit Tampereella. (Taisin näissäkin polttareissa kerätä lähes yhtä paljon katseita Tampereen kaduilla kuin kymmenen vuotta sitten omissa polttareissani.)

♥Kaiken kesäisen juhlinnan lomassa ehdimme tehdä pieniä matkoja ja kävimme muun muassa päiväreissulla Helsingissä. Kauhisteltuamme Särkänniemen rannekeiden hintoja hurautimme Korkeasaareen sekä Linnanmäelle ja vietimme mainion päivän syömisineen ynnä muine kuluineen samalla rahalla kuin olisimme vasta astuneet Särkkiksen alueelle. Lapsille oli pieni elämys, kun he pääsivät matkustamaan sekä raitiovaunun että metron kyydissä.

♥Sadonkorjuu kuului oleellisena osana kesäämme. Se on niin mahtava tunne, kun omin pikkukätösin pienen pienestä siemenestä  kylvetty tomaatti on valmis poimittavaksi ja syötäväksi. Sato jäi muulta osin kovin kovin pieneksi, mutta sehän on helppo laittaa vähäsateisen ja kuuman kesän piikkiin vai mitä!

Viime kesä jääneekin monien mieleen mahtavan helteisenä, joillekin jopa tukalan kuumana. Itse nautin kuumuudesta ihan täysillä ja kaipaan tuota lämpöä jo nyt. Syksy toi tullessaan meille aivan uudenlaisen arjen, kun minä menin töihin kahdeksan kotona vietetyn vuoden jälkeen ja pojat aloittivat päiväkodissa. Kaiken kaikkiaan uusi arki on alkanut suht kivuttomasti, mutta tottakai joukkoon mahtuu niitä kankeampia aamuja ja päiviä. Varsinkin perjantaita osaa arvostaa ihan uudella tavalla nyt!

Toivotan oikein superkauniita ja aurinkoisia syyspäiviä kaikille teille,
Heidi

Nyt on hallussa voimistelurenkaat!

Tytär ilmoitti tuossa ennen joulua, että me tarvitsemme puolapuut. Minua vähän nauratti, että minnekös semmoiset pitäisi saada mahtumaan, kun koko talosta ei löydy edes yhtä ehjää seinää - oviaukkoja kyllä senkin edestä. Lasten mentyä nukkumaan jäin miettimään, että jotakin tuolle tyttären kyltymättömälle voimistelutarpeelle pitäisi kyllä tehdä.

Niinpä otin yhteyttä Suomen Voimistelutuotteeseen ja saimme heiltä oviaukkoon kiinnitettävän leuanvetotangon sekä voimistelurenkaat. Olin pitänyt yllätyksen salassa lapsilta ja he ilahtuivat paketista silmin nähden - 5-vuotias jopa totesi tämän olleen maailman paras yllätys! He laittoivat isän heti kiinnityshommiin kun tämä tuli töistä kotiin. Kiinnittäminen sujui onneksi helposti ja nopeasti, niinpä killuminen saattoi alkaa. Illalla yritin epätoivoisesti etsiä käyttöohjeista miten saada 5-vuotias irrottamaan renkaista ja menemään omaan sänkyyn nukkumaan.

Ovenkarmeihin kiinnitettävä leuanvetotanko yhdessä voimistelurenkaiden kanssa on juuri passeli ratkaisu meidän kotiimme. Käytön jälkeen renkaat on helppo vetää sivuun eivätkä ne näin häiritse kulkua lastenhuoneeseen, mutta ovat kuitenkin aina helposti saatavilla kun voimistelutarve iskee.

Tuotteet ovat kotimaisia ja erityisen kiitollinen olen sekä renkaiden että tangon tyylikkäästä ulkonäöstä. Tanko on helppo nostaa pois paikoiltaan, jos meno yltyy joskus liian rajuksi tai jos lapset jäävät vaikka keskenään sisälle. Yllättävän hyvin he ovat kyllä kunnioittaneet neuvoa, että renkaita saa käyttää vain aikuisen valvonnassa. Ehkäpä joku pienen pieni itsesuojeluvaisto heillä on sittenkin olemassa, ehkä.

Itselläni sitä on varmaan vähän liikaakin, mutta voi veljet mikä fiilis ja riemuvoitto, kun uskalsin ensimmäisen kerran heittää voltin renkaissa! Renkaat ovat mainio liikuntaväline aikuisenkin käyttöön ja olen nyt tehnyt päätöksen, että on aika ottaa askel kohti yhtä leuanvetoa! Tai mielellään useampaa, mutta jos nyt ensialkuun pääsisi edes sen yhden. On meinaan hiukan turhauttavaa katsoa vierestä, kun koko muu perhe saa leuan vetämisen näyttämään niin älyttömän helpolta.

Treenaamisesta inan haastavan tekee se, että renkaat ovat koko ajan varattu ja viimeistään siinä kohtaa, kun tartun niihin jonossa on yksi tai useampi käsipari. Vaikka eihän siitä voi olla kuin mielissään, että myös lasten lihasvoima kasvaa huomaamatta leikin lomassa. Aikamoisia marakatteja meillä asuu täällä ja välillä ihan huimaa katsoa heidän temppujaan! Eikö niillä muka koskaan mene pää pyörälle?

Kaupallinen yhteistyö Suomen Voimistelutuote

Mummu ♥

Uutisen tuon surullisen 

aavistin, mut ymmärrä en.

Suuri sydän ja suku sen,

vahvuutta ja sitkeyttäsi ihailen.

Muistot kultaakin kalliimmat

nyt syvälle sydämeeni talletan.

Avosylin otit vastaan jokaisen

ja keitit aina kahvikupposen.

Maun kakkosi herkullisen

suussani viel maistan sen

ja hersyvän naurusi iloisen

korvissain viel kuulen mä sen.

Ikävää hiukan helpottaa,

ajatus -me viel kohdataan.

Kauniita unia maailman rakkain Köyliön mummu,

seitsemän lapsen äiti, yhdeksäntoista isoäiti, kahdenkymmenenyhdeksän isoisoäiti ♥

Mummu pääsi kolmentoista vuoden jälkeen pappan vierelle nukkumaan ja sieltä pilven päältä he voivat nyt yhdessä katsella aikaansaannoksiaan.

DIY pihapeli

Kaadoimme pari vuotta sitten tontiltamme neljä valtavaa kuusta ja meillä on edelleen useammaksi vuodeksi saunapuut omasta takaa. Muutaman pöllin halusin säästää ja tuolla ne ovat talon päädyssä odottaneet siitä asti parempaa käyttötarkoitusta. Pari pölliä olen hionut istuimiksi ja eilen mieleeni juolahti tämä Ristinolla-pölli. 

Samantien tuumasta toimeen! Reippaana tyttönä aloin sahaamaan yhdestä saunapuusta kiekkoja, mutta äkkiä mieleeni tulivat ikävät flashbackit ala-asteen puutyötunneilta, kun sitä sahaa ja sahaa ja sahaa, mutta se samperin saha ei vaan uppoa siihen himskatin puuhun! Aviomies riensi onneksi apuun ja lapset innostuivat hiomaan hiekkapaperilla kiekot sileiksi, joten loppujen lopuksi minulle jäi vain tuo miellyttävin osuus eli maalaus.

Tästä tuli aika hauska ja mikä parasta, kestävä ulkopeli. Olen niin kyllästynyt siihen muovikrääsäsälään, joka ei kestä ehjänä edes kaupasta kotiin asti. Ja voihan toki tuohon käyttää alustaksi jotain vähän vähemmän järeää kuin tuota valtavaa kuusen runkoa tai piirtää ääriviivat vaikka maahan. Kiekot nyt syntyvät lähes mistä vaan, kunhan käyttää ulkokäyttöön tarkotettua maalia.

Lapset tykästyivät tähän heti! Kierrokset menevät nopeasti ja vuoro vaihtuu lennosta, eikä näin ollen omaa vuoroa joudu odottamaan tuskastuttavan kauan; siispä 3-vuotiaankin hermot riittävät tähän peliin. ;)

Aurinkoisia pihapelipäiviä toivotellen,

Heidi

Luukku 23 | Joulupaidat

Tämän joulun must have oli överi jouluneuleet! No tonttu yllätti ja toi meille kaikille omat joulupaidat pikkujouluksi. Paidat olivat tontulta pieni muistutus lapsille, kuinka kiva lahjoja on saada ja että olisi parempi alkaa käyttäytymään siivosti. Ollaankos siellä ruudun toisella puolella oltu kiltisti? Jännitys tiivistyy - huomenna se selviää! Ainakin näissä paidoissa kelpaa ottaa vastaan joulun pyhät.

Nauttikaa,
Heidi

Ruhpolding ♥ Paluu kesään

Lupailin ajat sitten kuvia meidän huikealta Saksan reissulta ja nyt kun vihdoin myönsin antaneeni periksi syksylle, on hyvä hetki palata muistelemaan mennyttä kesää. Juhlimme siis kesä-heinäkuun vaihteessa appiukon pyöreitä pienessä alppikylässä Saksan Ruhpoldingissa. Siellä oli juhlapuitteet enemmän kuin kohdillaan! Appivanhempani tekivät pari vuotta sitten matkan tuonne ja saimme heiltä silloin viestin, että he haluavat viedä meidätkin sinne. Ääh, mä alan heti itkeäpillittää, kun muistelen tuota matkaa - onnenkyyneleitä siis.

Matka oli pitkä, mutta perille päästyämme väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan ja 12 tunnin matkaaminen määränpäähän oli kaiken sen matkustamisen arvoinen. Alppeja kohosi silmänkantamattomiin, talot olivat kutsuvan kodikkaita ja pihat toinen toistaan upeampia. Ihastuin erityisesti vasemmassa reunassa olevien ruusujen täydelliseen sävyyn.

Joka päivä kävelimme paljon. Hotellilta saimme lainaksi rattaat, joissa kaksi isompaa lasta lepuuttivat vuorotellen pieniä jalkojaan ja pienin matkustaja kulki mukana näppärästi rinkassa. Tai helppo mun on sanoa, kun en joutunut rinkkaa siellä helteessä kantamaan kertaakaan. Sää ei olisi voinut helliä meitä paremmin - lämpöä riitti koko viikoksi ja kahta sadekuuroa katselimme kahvilan ikkunoiden läpi. Yhtenä yönä oli kova ukonilma ja voi että sitä Alppien valoshowta oli upea katsella hotellin ikkunasta.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kylään, kävimme pitsalla ja painuimme aikasin pehkuihin. Toisena päivänä otimme aamiaisen jälkeen suunnan kohti Itävaltaa, josta ajattelin tehdä oman postauksen. Kuvia ja tunnelmia olisi vaikka kuinka, mutta johonkin se raja on kai vedettävä. Kokosimme kaikkien reissaajien kuvat yhteen ja teimme niistä kuvakirjan. Sillä tavalla kukaan ei jäänyt pelkästään kameran taakse ja kaikista matkaajista on tasapuolisesti kuvia. Loistoidea siis!

Itse Ruhpolding, ah voinko edes kehua tuota paikkaa tarpeeksi, oli suloinen ja rauhallinen vajaa 7000 asukkaan kunta. Iltaisin ravintoloiden terassit täyttyivät paikallisista, pääasiassa vähän varttuneemmasta väestä. Hyvin vähän näkyi muita lapsiperheitä liikenteessä ja olimmekin varmaan ulkopuolisen silmin aika erikoinen, ei niin hiljainen 11 hengen suomalainen seurue. Ravintoloista ei tuossa pikkukylässä ollut pulaa, joten onnistuimme aina löytämään ruokapaikan suht suurelle porukallemme.

Kolmantena päivänä heräsin tosi huonovointisena, enkä päässyt edes aamupalalle. Nuorimmalle pojallemme nousi lähtöä edeltävänä iltana korkea kuume, joka laski yhtä nopeasti kuin nousikin. Toisella pojistamme oli pikkuisen lämpöä toisena matkustuspäivänä eli Itävallan reissun aikana. Stressasin siis aika paljon lasten terveydentiloja, mikä varmaan sai omankin vointini heikkenemään. Söimme maitohappobakteereja ennen reissua sekä reissun aikana, mutta silti vatsatkin olivat vähän väliä löysällä. Ei annettu näiden häiritä viikon suunnitelmia, vaikka keskiviikkoaamuna olin aivan varma, etten jaksa lähteä muiden mukaan gondolihissillä Rauschbergin huipulle.

Onneksi lähdin! Oli kyllä yksi viikon kohokohdista. Ihan sanoinkuvailemattoman hienot maisemat ja upea kokemus kaikinpuolin. Gondolihississä kyllä hirvitti, enkä uskaltanut katsella alaspäin. Hissin ikkuna oli auki, mikä vielä lisäsi jännitystä. Puristin vaan rystyset valkoisina hissin kaidetta ja ylhäällä huomasin, että huups siinä olikin anopin sormi välissä. No hän ei onneksi pistänyt pahakseen ja sormikin taitaa olla vielä kunnossa.

HUI! Siitä lähtee riippuliitäjät matkaan. Suora pudotus, eikä kaiteita tai muita turvavälineitä liuskan edessä. Yritettiin pitää lapsista vähintään kaksin käsin kiinni. Valokuvaaminen oli muutenkin noissa korkeuksissa vähän hankalaa, koska käteni ja polveni tutisivat kamalasti. Saatiin kyllä makee perhekuva muistoksi tuolta, kun pyydettiin ohikulkijaa ikuistamaan meidät vuoren huipulla.

Päivä jatkui ja ylitin itseni toistamiseen saman päivän aikana, vaikka olo oli vielä vähän kehno. Siitä lisää toisella kertaa!

Schönes Wochenende,
Heidi