perjantai 3. marraskuuta 2017

Syntymäpäiväkakku kuuskymppisille

60-vuotiskakku, syntymäpäiväkakku, synttärikakku, kakku

Sain keväällä kunnian tehdä kakun 60-vuotispäiville. Sankarilla oli uusi paatti, joten toiveissa oli teemaan sopiva syntymäpäiväkakku. Tämä olikin ensimmäinen muualle kuin omaan juhlapöytään leivottu kakku, joten jännitystä oli ilmassa totuttua enemmän. Epäonnistuneiden kuvien takia postaus jäi silloin tekemättä, mutta nyt kun ne tulivat koneella vastaan, ajattelin että menkööt!


Tein tavallisen sokerikakkupohjan, johon täytteeksi laitoin mustikka- sekä vadelmarahkaa. En ole ennen leiponut erityisruokavaliota noudattaville, mutta helposti sekin onnistui, kun kaupan hyllyltä voi ostaa kermat ja rahkat laktoosittomina. Kakun kostutusta en ollut kuitenkaan tullut suunnitteluvaiheessa ajatelleeksi. Kävi kuitenkin tuuri, sillä mies oli vahingossa tuonut kaupasta laktoositonta maitoa. Oi mihin joutuisinkaan ilman tuota miestäni!


Mustikka-/vadelmarahkatäyte

2,5 dl vispikermaa
100 g maitorahkaa
2 dl mustikoita / vadelmia
2 rkl vaniljakreemijauhetta
½-1 dl sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka.
Soseuta mustikat ja lisää ne sekä vaniljakreemijauhe ja sokeri vaahdon joukkoon.
Levitä täyte pohjan päälle. Tämä määrä riittää yhteen väliin.
Halutessasi voit soseutuksen jälkeen ajaa vadelmat siivilän läpi, jotta täytteestä tulee sileää.

Olen vannoutunut Mauste-Sallisen sokerimassojen käyttäjä ja vannon kyllä vastedeskin niiden nimeen! Jouduin tuon sinisen verran retkahtamaan tutusta ja turvallisesta, eikä uusi tuttavuus vakuuttanut minua. Se oli ihan todella hankalaa käsiteltävää - repeili ja leikkausjälki jäi röpelöiseksi. Seuraavaksi uppoudun halloweenkakun tekoon ja tarkoitus olisi kokeilla sokerilasin valmistusta. Pitäkää peukkuja, jotta saataisiin hienot kakunkoristeet!

Mukavaa viikonloppua,
Heidi

6 kommenttia:

  1. Wau, itse en osaa tehdä täytekakkua, puhumattakaan tuollaisista koristeluista. Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti Kaisa! :) Mä rrrrakastan tuota näpertämistä. Haluaisin toki olla paljon, paljon taitavampi.

      Poista
  2. Hieno on kakkusi sääli kun en päässyt maistamaan, niin hyvältä näytti ja täyte oli tosi kiinnostavan tuntuinen. Kiva blogi. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittävästä kommentistasi Nila! Nuo marjarahkat ovat omia lemppareitani muuten makean kakun täytteenä. Kiitos kutsusta!

      Poista