maanantai 22. joulukuuta 2014

Piparkakkutalot vuosimallia 2014


Viikko takaperin sain ihanan naisen kylään ja pantiin piparkakkutalotalkoot pystyyn! Talojahan on suunniteltu pisin vuotta, edellisistä talkoista lähtien. Taitaa tästä olla muodostumassa ihan jo pieni perinne meille. :)


Homma alkoi kaavojen piirtämisestä ja 7,5 tunnin aherruksen jälkeen talot saivat tomusokerista lumihunnut päälleen. Ensimmäistä kertaa testasin ikkunalasien tekoa tikkarista ja niistä tuli mielestäni tosi hienot.


Minun navetta mökki ja ystävän kartano.


Karkkeina käytimme Marianne-palloja, suklaarusinoita, Daim-rakeita, Muumi-tikkareita, Smurffi-valkosuklaatikkuja, karkkikeppejä, Pätkiksiä sekä tietysti ranskanpastilleja. Seinien kiinnitykseen sulatettiin sokeria ja koristeet kiinnitimme kaupan valmiilla sokerikuorrutteella, koska kotitekoinen pikeeri tahtoo kellastua.


Lapset pääsivät myös väkertämään omat somat pikkumökit.

Enää kaksi yötä jouluun. Joko muitakin jännittää?

Heidi

2 kommenttia:

  1. No mutta! Onpas upeat talot!
    Huomaa, ettei ole kyllä ensi kerta kun rakennettu! :D
    Itse en ole ikinä tehnyt piparkakkutaloa ja voin vain (pahimmissa painajaisissani) kuvitella millainen lopputulos olisikaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. Tämä taisi olla kolmas kerta, kun tein piparkakkutalon. Ensimmäisellä kerralla en olisi näin isoa saanut pysymään kasassa, mutta äkkiä sitä (virheistä) oppii. ;) Paljon karkkia ja tomusokeria päälle niin hyvä tulee. Eli ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista