sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Jouluarvonta ★ Kankaan Hapankorput


Joko olette kuulleet Kankaan Hapankorpuista, niistä kuuluisista?  Kankaan Hapankorput on vuonna -91 perustettu yhden miehen yritys, joka koki tänä vuonna sukupolvenvaihdoksen ja yritys siirtyi isältä Eeva-tyttären ja tämän aviomiehen Villen pyöritettäväksi. Hapankorppujen tarina alkoi vahingossa 25 vuotta sitten, kun ruisleipä jäi pistelemättä. Taikinan juuri sen sijaan on peräisin jo 1900-luvun alkupuolelta Pohjanmaalta yrityksen perustajan Esan suvusta.


Minulla on suuri kunnia saada seurata näin läheltä yrittäjien intohimolla tekemää hienoa suomalaista käsityötä. Ja aivan mahtavaa, että Kankaan Hapankorppujen tarina jatkuu, vaikka Esa on alkanut jo puhua ääneen eläkkeelle siitymisestä. Voisin veikata, ettei hän eläkkeelläkään malta pysyä poissa leipomosta, joka sijaitsee kotipihalla.


Nyt teillä on mahdollisuus voittaa näitä rouskuvia lähiruokaherkkuja joulupöytäänne. Arvon yhteistyössä Kankaan Hapankorppujen kanssa 300 gramman juhlapussin sekä paketin uutuustuote Pikkuveli hapankorppuja. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla mitä herkkua sinun joulupöydästäsi pitää aina löytyä. Arvonta päättyy sunnuntaina 11.12.2016.

Vink, vink! Kankaan Hapankorppujen Facebook-sivuilla on myös arvonta käynnissä, joten käyhän tykkäämässä heistä ja tuplaamassa voittomahdollisuutesi. Sieltä löytyy myös reseptejä ja tarjoiluehdotuksia.

Jos et malta odottaa arvontojen päättymistä, niin jälleenmyyjiä ovat

- Iloisen pojan lähiruokakauppa, Tampere
- Koivun maalaisleipä
- K-market Kulmatori, Hinnerjoki
- Lounaskahvila Rosamunda, Uusikaupunki
- Maatalousmuseo Sarka, Loimaa
- Punainen Talli, Panelia
- Riihipuoti Oy (Luomu), Riihikoski
- Ruokapuoti Lumo, Rauma
- Satavan Kyläkauppa, Turku
- Sattmark Kaffe & Safka, Parainen
- Tammiluodon viinitila, Parainen
- Tampereen kauppahalli/Juustosoppi, Tampere
- Tuorlan Puoti, Piikkiö
- Turun Kauppahalli/EEDAMI, Turku
- Yläneen kahvikeidas, Yläne
- Yläneen kotiseutumuseo, Yläne

42 kommenttia:

  1. Meidän joulupöydästä löytyy aina lanttulaatikko, rosolli.
    Vihreätkuulat kuuluvat myös meidän joulun tarjoiluun.
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  2. Lanttulaatikko on ehdoton ykkönen.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mun pitää aina saada lanttulaatikkoa, rosollia, graavi- tai kylmäsavulohta sekä lämminsavulohta, lihapullia, kinkkua ja sinappia ja juustoa. :) susannreko@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Joulupuuro kanelilla on ihan pakollinen :)
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Joulupöydästä löytyy aina imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko ja porkkanalaatikko. tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kyllä ne laatikot ja kinkku pitää olla!

    auringon-kukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. perunalaatikkoo
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. kinkku joulupöydän kunkku <3 mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti se on meillä kinkku!:) Jo paistamisen traditio tuo sitä oikeaa joulutunnelmaa...
    Iloista adventtia Heidi!

    VastaaPoista
  11. Ehdottomasti ainakin kinkkua =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kyllä rosolli on minun herkkuani :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  13. No tietenkin ne perusjouluruuat, piparit ja tortut, mutta parasta on taatelikakku :D
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kinkkua, lohta, herneitä, rosollia. Niistä on joulupöytä tehty :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Joulukala. :)
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Siis nämä on niin hyviä! Pyydetty useampaan kertaan tuliaiseksi kun on kuultu että joku on menossa Uuteenkaupunkiin. Kiva tietää että löytyy ihan Turustakin 😉 Kinkku ja laatikot sekä kalaa pitää löytyä joulupöydästä mutta mätivaahto kruunaa kaiken. Kiitos kun vinkkasi arvonnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, että tiedät tuotteen! Nämä on kyllä niin herkullisia, että on valtava etu, että on lähisuvun tuote. ;)

      Poista
  17. Oih, onpas hauskan kuuloisia eväitä! Mukana siis!

    Meillä on joulupöydän traditioksi tullut perinteisten laatikot-kinkku-rosolli-herneet-perunat lisäksi lihapullat. :D Myöhemmin kuulin, että Ruotsissa ne ovat osa joulukattausta, joten käytetään nykyään (ronkeleiden lapsien sijaan) ruotsalaista hienostelua syynä tälle perinteelle. ;D

    VastaaPoista
  18. Lanttulaatikko ja kinkku on ihan parhaita :)

    VastaaPoista
  19. Joulukakku on tärkeä ja luumukiisseli kermavaahdolla.

    VastaaPoista
  20. Kylmäsavulohta ja muita kaloja.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Lanttulaatikko se on.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kinkku ja lanttulaatikko ovat tärkeimmät.
    Kahvin kanssa joulutorttuja.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  23. Kaikki perinteiset jouluruoat löytyvät paitsi ei lipeäkalaa, siitä kukaan ei pidä.
    Yritetään tehdä kaikki itse.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Runsas kalapöytä on paras joulupöytä! Päivi S

    VastaaPoista
  25. Pitää löytyä ainakin kinkku, bataattilaatikko, graavilohta ja karjalanpiirakoita.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Pitää löytyä ainakin kylmäsavuhyydyke, sitä sitten syödään leivän tai hapankorpun päällä ilta- ja yöpalaksi, joulupäivän aamiaiseksikin..
    Mukana arvonnassa.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  27. No se perinteinen kinkku ja karjalanpiirakat ainakin!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Rosolli, kinkku ja porkkanalaatikko, lanttulaatikko ja sonnintöyssy! eerikkilasanna@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Oi nam!!
    Mun on jouluna saatava laatikoita, broileripyöryköitä, rosollia, limppua sekä maksapasteijaa! Lisäksi pirkan päärynä siideriä. Ja homejuusto!!
    jenni.koivumaki@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Laatikoista ainakin porkkanalaatikko, lihapullia, rosollia ja kinkkua.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Laatikoista ainakin porkkanalaatikko, lihapullia, rosollia ja kinkkua.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kyllä se kinkku olla pitää!
    satu.anto(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Lanttulaatikko ja mummon silli on ihan must! ☺

    VastaaPoista
  34. Kinkku, graavilohta, porkkanalaatikkoa, rosollia, raikasta salaattia, saaristolaisleipää, pipareita, joulutorttuja ja glögiä ainakin :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Imelletty perunalaatikko on mun lemppari ja sitä pitää aina olla :)

    VastaaPoista
  36. Mukaan arvontaan ja kyllä se itsepaistettu kinkku on mitä löytyy jouluna. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista