torstai 15. tammikuuta 2015

Uutta (ja vanhaa) makkariin + ARVONTAMUISTUTUS


Viikonlopun shoppailureissulta tarttui mukaan kaikkea kivaa pientä ja varastojen penkomisesta kaikkea kivaa, mutta ei ihan niin pientä. Muun muassa vanhat sukset ja polkupyörä jäivät vielä odottelemaan kuljetusta meille päin.


Nuo vanhat perunalaatikot mahtuivat juuri ja juuri mukaan ja pienen puhdistuksen kauheen jynssäyksen jälkeen ne saivat uuden elämän yöpöytinä. Ikeasta löytyi muun muassa mustat tyynynpäälliset sekä Ofelia-huopa, joka raikasti makuuhuonetta tosi paljon. Valaisimet on tuonut pukki muutama vuosi sitten.


Makuuhuoneemme odottaa yhä innokkaita tapetin repijiä sekä tehokkaita maalareita. Viime vuonna meni niin paljon energiaa remontoimiseen, ettei ihan vielä ole hinkua ryhtyä siihen hommaan uudelleen. Onneksi näillä pienillä muutoksilla saa huomion pois seinistä, ainakin hetkeksi. :)


Toisesta perunalaatikosta on yksi lauta irronnut ja olen vähän kahden vaiheilla kiinnittääkö sitä uudelleen vai ei. Näyttää jotenkin kivan rouhealta näinkin. Oli muuten appivanhemmillani ihmettelemistä, kun me nuoret pengoimme näitä kilpaa! He olivat suunnitelleet vievänsä kaiken kaatopaikalle - voitteko kuvitella! ;) Ja mitä kaikkia aarteita sieltä vielä keväämmällä löytyykään, kun päästään oikein kunnolla tyhjennyshommiin. Ai että, sormet ihan syyhyää jo!

Psst... Vielä pari päivää aikaa osallistua ARVONTAAN.

Leppoisaa loppuviikkoa,
Heidi

19 kommenttia:

  1. Ihanan näköstä!!<3 Katoin että mikä sisustuslehti -mainos mun FB sivuilla oli! Ja noi yöpöydät!! Vitsi mitä löytöjä me vielä tehdään!!

    VastaaPoista
  2. Nuo perunalaatikot on kyllä niin pop! Kaunista ♥ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ne on! Parillekolmelle laatikolle olisi paikka taas katsottuna. ;)

      Poista
  3. Onpa teillä kiva aarreaitta! Tuollaisia laatikoita kun voi käyttää niin monella tavalla...Erittäin kivat yöpöydät!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Monta uutta ideaa on tässä jo pään sisällä muodostunut, mutta valitettavasti en ole ainut, joka näitä havittelee. ;)

      Poista
  4. Hieno uusiokäyttö vanhoilla laatikoilla! Todella kauniisti tulee muuten valo noista yövalaisimista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vaarilla pilven päällä ihmettelemistä. :') Olen aina tykännyt noiden valaisimien tunnelmallisesta valosta ja vihdoin niille on taas paikat.

      Poista
  5. Todella kauniit tyynyt - tykkään paljon :)
    Itsekin olen pyrkinyt ostamaan erilaisia vanhoja laatikoita kirppareilta yms. Niissä vaan on sitä jotain!
    Linkkirinki on kyllä loistava, ihana oli löytää tämäkin blogi! Kolmen lapsen äitinä itsekin :)
    Nyt käyn kurkkimassa tuon sun arvonnan.... :)

    Hyvää viikonloppua! Miru (http://arkilove.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himpula en ehtinytkään enää :D

      Poista
    2. Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa mukaan. Jospa ensi kerralla kävisi parempi tuuri ja ehdit mukaan arvontaan. :) Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Todella upea tuo perunalaatikko :) Itse en kyllä laittaisi lautaa takaisin, näyttää hyvältä "epäsymmetrisenä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. :) Totta, ja pääsen vähemmällä, jos jätän sen noin. ;)

      Poista
  7. Nuo vanhat peruna- ja omenalaatikot ovat niin hienoja. Mekin metsästimme viime kesänä kissojen ja koirien kanssa, kunnes löytyi. Laatikon sisään teimme pienen kasvimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on muuten myös aivan loistava idea! Sellaisen saa mahtumaan vaikka vähän pienemmällekin parvekkeelle. :)

      Poista
  8. Voi miten kaunis makkari, nuo laatikot on kyllä todella ihanat. Näin sinun aiemman hätähuuto postauksen makkarista ja onpas vain iso ero huoneella nyt. Ei meinaa samaksi tunnistaa! Hieno tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura mieltä lämmittävästä kommentistasi. :) Tykkään kyllä kieltämättä itsekin muutoksesta, eivätkä vanhat tapetitkaan häiritse enää niin paljoa. Vaikka hiukan sormet jo syyhyävät, että pääsisi tapetointi ja maalaus puuhiin.

      Poista
  9. Täälläkin kiva puulaatikko! :)

    VastaaPoista