Lupailin viime viikolla tekeväni Salzburgin päiväreissusta ihan oman postauksen. Lähdimme siis tiistaina, toisena matkustuspäivänä aamupalan jälkeen Mozart-bussilla kohti Itävaltaa. Matka kesti muistaakseni lähemmäs 1,5 tuntia, mutta maisemia ihaillessa aika kului nopeasti. Kuvat kertovat tästäkin matkakohteesta taas enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa.
Perillä kiertelimme hohkaavan kuumassa vanhassa kaupungissa, joka oli täynnä toinen toistaan houkuttelevampia liikkeitä. Olisihan tuolla voinut kuluttaa euron jos toisenkin, mutta kuumuus ja matkaseura onneksi vaikeuttivat shoppailua ja putiikit kierrettiin lähinnä kaukaa. Valokuvaamisessakin on riittävästi haastetta, kun matkassa mukana on 2-, 4- ja 6-vuotiaat ja silmät pitäisi olla selässäkin.
Kiertelyn jälkeen lapset ja lapsenmieliset menivät Mirabell gardenin vieressä olevaan leikkipuistoon ja sillä aikaa me muut ihastelimme täydellistä ruusutarhaa muutaman muun turistin kanssa. Puisto hehkui punaisen eri sävyissä! Tällainen kukkaloisto kelpaisi tänne Ruusumäkeenkin.
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa. Lapset olivat tästä lukkomerestä ihmeissään. Vinkkinä, jos joku innostuu rakkauslukon ostamaan niin Salzburgissa matkamuistomyymälässä niistä pyydettiin 12€ ja kun tulimme takaisin Ruhpoldingiin hinta oli pudonnut kymmenellä eurolla.
Mäkkärissä käytiin vasta loman päätteeksi kentällä ennen paluulentoa, mutta Salzburgin kyltti oli ikuistettava. Harvoin sitä näkee noin persoonallista ämmää.
Vaikkakin joulu tuntui helteisessä kaupungissa vielä hyvin kaukaiselta, pitihän sitä sentään yhteen houkuttelevista putiikeista päästä hypistelemään ja minnekäs muualle joulufriikki suuntaisi kuin joulukauppaan vaikka sitten keskellä kirkasta kesää.
Vielä riittäisi kuvia reissultamme, kiinnostaakohan jotakuta vielä. :D Ajattelin, että voisin koota siihen oheen pienen selviytymispakkauksen lasten kanssa matkustamisesta.
Sain Tainalta luvan osallistua tällä postauksella kukkailotteluun, vaikka ihan kaikki kuvat eivät kukikaan. Tule sinäkin. :) Osallistua voit myös Instagramissa!
Lauantaiterkuin,
Heidi
Wau, upeita kuvia! Eli kiinnostusta löytyy, jos kuvia kerran vielä riittää :D
VastaaPoistaKiitos Iida! Jospa sitten yksi postaus vielä... :)
PoistaIik! Joulukauppa! Ei taida tietääkään, että se on ihan mun must-juttu Saksan reissuilla.;) Leirikoululaisetkin ovat sen aina oppineet, ja huudahtelevat: "Ope Joulukauppa!":D Mullahan on sarja kuusenkoristeita ja läjä pähkinänsärkijöitä reissulta tuotuna...
VastaaPoistaItävaltaan olisi kiva päästä! Piipahtanut olen, mutta sitä ei lasketa.
Kiva, kun olet mukana Kukkailottelussa!<3
Niinkö! :D Miksei muuten Suomessa ole joulukauppoja! Vai onko, enkä vain tiedä? Tuollaiset matkamuistojoulukoristeet on ihan parhaita. :)
PoistaKivaa olla taas mukana! ❤
Aivan ihania kuvia ja mukava oli päästä kurkistamaan matkallenne. :) Joulukauppa näyttää ihanalta, ja itsekin olisin siellä pistäytynyt, on vuodenaika mikä tahansa. :)
VastaaPoistaVoi kiitos Niina! Kiva, että tykkäsit. :) Noi joulukaupat on aina niin houkuttelevia.
PoistaRakastavaisia on kaupungissa näköjään piisannut! :))
VastaaPoistaNo on! Olivat alkaneet jo lukottaa toistakin siltaa. :D
PoistaJoulukauppa kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta. Hyvää viikonloppua! :)
VastaaPoistaNiin se olikin. :) Mä vaan hypistelin, mutta tytär osti sieltä pienen muiston itselleen. Kiitos samoin sinulle!
PoistaOi mikä ihana kaupunki! Tuonne haluan! Mahtavamäärä joulukoristeita ja kukkia ja niin ihastuin tuohon mäkkörikylttiin!
VastaaPoistaOli ainakin tuon nopean visiitin arvoinen! :) Paljon kaikkia ihania yksityiskohtia.
PoistaKiitos paljon. :) Se oli! Voisin nyt piipahtaa uudestaan, kun joulujutut alkaneet jo pyöriä päässä.
VastaaPoistaUpeita kuvia!
VastaaPoistaJa mikä ihana joulukauppa!😍
Voi kiitos! ❤ Joulukaupat on ihania vuodenajasta riippumatta. :)
PoistaMinä ihana joulukauppa ja mahtavia kuvia. Kyllä kannatti lähteä tuolle reissulle.
VastaaPoistaTuosta avaintenperä määrästä voikin katsella, että on muutama muukin käynyt laittamassa rakkaus lukon paikalleen! 😊
Tervetuloa vastavierailulle!
Kiitos, kyllä tuolla kuvattavaa ja koettavaa riitti! :) Lukkoja tosiaan riitti - jätimme kyllä liittymättä joukkoon, vaikka rakastavaisia porukassamme riitti. Kiitos kutsusta, tulen mielelläni!
PoistaTeidän reissu näyttää kyllä edelleen niin huikealta! Joulukaupassa käynti keskellä kesää on varmaan mielenkiintoinen kokemus. :D
VastaaPoistaJa jouluun liittyen sinut on haastettu! :) https://oranssia.com/2016/11/01/voiko-joulu-olla-stressiton-blogihaaste/
Näin marraskuun harmaudessa on hyvä aika ajoin palata tuohon reissun lämpöön ja väriloistoon - terapiaa parhaimmillaan. Kiitos haasteesta, olen mukana! Sä keksit aina kaikkea uutta ja erilaista. ❤
Poista