Niin kaunis nupullaan ja hurmaava kukkiessaan! Tässä postausta valmistellessa muistin yhtäkkiä, että sehän on taas Kukkailottelun aika. Mahtavatkohan kaikki osallistujat olla jo ihan ensimmäisen adventin tunnelmissa. ♥
Ajellaan juuri lapsuuden kotikylän joulunavaukseen Matin ja Tepon joululevyn soidessa taustalla. Riisipuurosta taidetaan myöhästyä, mutta Joulupukin mä vaan haluankin nähdä. Ja arvatkaas mitä! Meillä oli käynyt aamulla tonttu, joka toi myös minulle paketin. Eilen sen sijaan ostin itse itselleni joululahjan - kauan haaveilemani järkkärin sekä objektiivin.
Ihanaa viikonloppua ja ensimmäistä adventtia,
Heidi
Kuulostaa tunnelmalliselle joulunavaukselle. Tänään on niin monella kauniita hyasintteja pöydällä, että melkein pitäisi hakea jo meillekin. Kauniita tuossa Aalto-maljassa.
VastaaPoistaOli kyllä kiva käydä muutaman vuoden tauon jälkeen. :) Tykästyin viime vuonna tuohon yhdistelmään, etten enää malttanut olla ostamatta hyasinttia. Jos hyvä tuuri käy niin ehdin ostamaan vielä toisenkin ennen joulua. :)
PoistaOi, hieno lahja itselle!<3 Suosittelen seuraavaksi jonkinlaista kuvauskurssia. Mietin itsekin, että pitäisi mennä vaikka uudelleen Fridan kurssille...
VastaaPoistaHyasintit ovat niin kauniita, erityisesti tuolla tavalla vihreinä! ;D No, kyllä mä tykkään varsinkin valkoisista kukassakin.:)
Hihi, kiitos vaan vinkistä Taina. :D Tykkäsin kans Fridan kurssista paljon ja toivon, että hän järjestää jatkokurssin. Suunnitelmissa olisi kyllä käydä joku vielä vähän laajempi kurssi.
PoistaValkoisen sintin puutteessa ostin pinkin, mut annan sit vaikka tytön huoneeseen kun avautuu, jos en kestä sitä väriloistoa. ;)
Söpö pikku sintti - kiva seurata avautumista.
VastaaPoistaNää on kyllä erityisen nättejä näin nupullaan. :)
Poista