Heippahei ja kaunista kesäkuun jatkoa! Syreenit ovat kukkineet jo pitkään ja jaksavat yhä vaan ilahduttaa hurmaavalla, lapsuuden kesiin kuljettavalla tuoksullaan. Syreenin kukathan ovat syötäviä, joten ne sopivat mainiosti vaikkapa kakkujen tai piiraiden koristeeksi. Testailin syreenisokerin valmistusta ja maustoin sillä kesän ensimmäisen raparperipiirakan.
Syreenisokeri
1 dl syreenin kukkia
2 dl sokeria
Revi kukat irti ja sekoita sokerin joukkoon. (Jos haluat, pese kukat siivilässä ja kuivata ne hyvin talouspaperin päällä.)
Kukkien pitää olla kuivia, jotta sokeri ei paakkuunnu eikä kukat homehdu.
Jos sokeri kuitenkin paakkuuntuu, sekoittele sitä välillä.
Sokeri on valmista käytettäväksi jo heti seuraavana päivänä.
Syreenisokerilla voi maustaa pannacotat, kesäiset boolit tai vaikkapa muurinpohjaletut. Oih, niitä kesän ensimmäisiä vielä odotellessa! Vaihdoimme viime vuonna raparperin kasvupaikkaa ja vihdoin, vihdoin, siitä saatiin yhden piirakan verran varsia.
Helppo raparperipiirakka
1 muna
1 dl (syreeni)sokeria
1 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
40 g voita
Päälle
raparperia
kanelia
sokeria
200 astetta, noin 20 min
Vaahdota muna ja sokeri.
Lisää maito.
Sekoita joukkoon jauho-leivinjauheseos.
Sulata voi ja lisää se taikinan joukkoon.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja pilko päälle raparperit.
Ripottele lopuksi päälle kanelia ja sokeria.
Makeita hetkiä kesäänne,
Heidi
Ihana ohje,kiitos paljon. En tiennyt että syreeni on syötävä kukka. Ehdottomasti menee testattavaksi. Taidanpa myös pakastaa syreenejä jääpaloihin, koskaan ei tiedä milloin tarvitsee kauniita boolin koristeita. Ihanaa kesän jatkoa!������ -Ellen-
VastaaPoistaMinullekin tämä tuli uutena juttuja ja heti piti päästä kokeilemaan. 😊 Jääpaloissa kukat ovat myös todella kauniita! Kiitos samoin sinulle ☀️
PoistaTosi mukavan kuuloinen ohje! Pitänee kokeilla. :)
VastaaPoistaKyllä suosittelen testaamaan molempia ohjeita! 😊
PoistaKannattaa, ehdottomasti! Kunpa vaan omat syreenit kasvaisivat ja alkaisivat kukkia nopeasti. Kiitos Satu, toivottavasti lämpö palaa pian. ❤️
VastaaPoistaIhanat kuvat. <3 En tiennytkään, että syreenin kukkia voi syödä, pitääkin maistella seuraavan kerran. Meillä on vain niitä valkokukkaisia joten niiden kukkia voisi kenties sekoittaa ruskeansokerin joukkoon jotta myös näkyvät, en tiedä toimisiko näin? ~Katja
VastaaPoistaKiitos Katja! Kannattaa ehdottomasti kokeilla tuota. Tein itse vasta ensimmäistä kertaa syreenisokeria, joten en osaa varmaksi sanoa, mutta uskoisin että toimii minkä tahansa sokerin kanssa kunhan sekoittelee välillä. 😊
PoistaOnpa ihania reseptejä ����
VastaaPoistaTerveisiä Maitokahvimedian tiimiläisiltä ♡
(www.maitokahvimedia.com)
Kiitos paljon, kehuista sekä terveisistä 😊
Poista