Ollaan parina iltana käyty kiertelemässä Vanhaa Raumaa ystäväpariskuntien kanssa. Ensimmäinen kierros tehtiin keskiviikkona ja kierreltiin vähän avoimia pihoja sekä pihakirppiksiä. Torstai-iltana laahustettiin Kansainväliset markkinat läpi. Perinteiseen Mustan pitsin yön väenpaljouteen ei ole tänään tarkoitus lähteä ja olikin kiva kiertää markkina-aluetta kaksien rattaiden kanssa vähän väljemmässä väkimäärässä jo päivää aikaisemmin.
Rakastun tähän kaupunkiin yhä uudelleen ja uudelleen. En varmaan koskaan kyllästy kiertelemään vanhan kaupungin vanhojen puutalojen välissä mutkittelevia mukulakivikatuja. Ei ole UNESCO turhaan valinnut Vanhaa Raumaa maailmanperintökohteeksi!
Sääli, että keskustan läpi virtaava "Rauman ganal" näyttää nyt tältä. On siellä sentään jotain kaunista, yksinäinen ruusu.
Varmaan joka toisessa blogissa on viime aikoina kehotettu käymään asuntomessuilla, no minä suosittelen visiittiä Raumalle. :)
Kivaa viikonloppua,
Heidi
Vanha Rauma jaksaa ihastuttaa! Ekaa kertaa olin Pitsiviikoilla ja tykkäsin kovasti! Pihakirppikset ja avoimet pihat olivat erityinen mieltymykseni kohde:)
VastaaPoistaMukavaa ja lämmintä lauantaita sinulle:)
Välillä sitä silti meinaa unohtaa kuinka upeassa kaupungissa sitä asustaakaan. Kiitos samoin sinulle. :)
Poista