lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kolmas


Päivä täynnä tärkeitä muistoja ja koko kesä edessä.


Omalla esikoistyttärelläni peruskoulun ensimmäinen luokka on nyt kasvukipuineen takana ja voi miten onnellinen olenkaan kuluneesta lukuvuodesta. Pientä vääntöä käytiin pisin vuotta vajaa kilometrin pituisen koulumatkan kulkemisesta, mutta muuten innostus koulunkäyntiä kohtaan säilyi korkealla alusta ihan loppuun saakka. Pian koulun alun jälkeen hän sai tokaluokkalaisesta kaimasta uuden ystävän, jonka kanssa koulumatkatkin ovat sujuneet leikiten niinä päivinä, kun koulupäivien pituus on osunut yksiin.


Olen iloisen ylpeänä ja kateellisen haikeana seurannut noiden parhaiden ystävysten loman aloitusta. Ihan muistuu oma lapsuus ja ala-asteaika mieleen. Pieni pisto sydämessä kyllä on, kun tytöt jatkanevat syksyllä eri kouluissa, mutta toivottavasti tuo ystävyys säilyy läpi elämän. ♥


Onnellista, rakkaudentäyteistä ja muistorikasta lomaa kaikille,
Heidi

4 kommenttia:

  1. Ystävät on lapsille kyllä todella tärkeitä, ja tottakai myös meille aikuisille.
    Mielläkin tuo koulumatka tuntuu olevan lapsista se yksi rasittavimmista asioista koko kouluhommassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. :) Jännä juttu kyllä, miten vaikea tuo koulumatka on kulkea, vaikka muuten painetaan menemään aamusta iltaan.

      Poista
  2. Kuljin esikoisen kanssa koko ensimmäisen kouluvuoden koulumatkat, niin jännittäviä. No, mikäs se oli kulkiessa kun olin kuopuksen kanssa kotona, oikeastaan aika ihania hetkiä. Joskus vaan nuo koulumatkat ovat liian jänniä pienille ihmisille, yritetään ymmärtää ja tukea heitä.
    Mukavaa alkanutta kesälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mekin pääasiassa on viety, joko autolla tai kävellen. Kohta tulee kuitenkin se aika, kun äiti on nolo niin täytyy nyt nauttia ku vielä kelpaa. ;) Kiitos samoin!

      Poista