maanantai 2. joulukuuta 2019

Luukku 2 | Lohipasteija lehtitaikinasta

Tänään Ruusumäessä leivotaan ja toisesta luukusta paljastuukin pikainen lohipasteija. Joulun aikaan pakastimesta löytyy yleensä lehtitaikinalevyjä ja ne ovatkin oiva apu, kun kahvipöytään pitää saada nopeasti tarjottavaa. Pasteijan voi täyttää omien lempimakujen mukaan tai mikä parasta - vaikka jääkaapin jämillä. Itse torjuin hävikkiä ja näillä täytteillä tästä tulikin oikein kiva suolainen herkku glögin kaveriksi.

lohipasteija, lehtitaikinapasteija, suolainen tarjottava
Lohipasteija

2 levyä lehtitaikinaa
30 g kylmäsavulohta
3 rkl smetanaa
½ dl juustoraastetta
1 muna voiteluun

225 astetta, 15 minuuttia

Kauli taikinalevyt vähän ohuemmiksi.
Paloittele lohi.
Sekoita yhteen smetana, juustoraaste sekä lohi.
Levitä täyte toisen lehtitaikinalevyn päälle jättäen reunat tyhjiksi.
Voitele reunat ja nosta toinen lehtitaikinalevy päälle.
Painele reunat kiinni ensin sormin sitten haarukalla.
Voitele munalla ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tästä määrästä tulee noin viisi palaa, mutta määriä on helppo kasvattaa syöjien ja käytettävissä olevien ainesten mukaan.

Tip tap ♫.
Heidi

2 kommenttia:

  1. Nämä pasteijat olisivat erityisesti esikoisen mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun leipomaan! Näiden valmistukseen ei kauaa mene. 😊

      Poista